Yleiset lemmikkilintuharrastusta käsittelevät artikkelit löytyvät täältä.
Joskus lemmikkilinnut jäävät lisääntymishormoniensa huumaan ja alkavat munimaan esimerkiksi häkin pohjalle. Tällaisten vahinkomunien ei tulisi antaa kehittyä poikasiksi asti, sillä pesityksen tulisi olla aina harkittu tapahtuma. Hormonaalisuutta ja ei-toivottua munintaa voi myös pyrkiä ennaltaehkäisemään. Epätoivottuja munia ei tulisi suinpäin poistaa. Lue artikkelista ohjeet, miten toimia!
Varsinkin vapaana olevia lintuja uhkaavat kodissa monet vaarat joita ei heti tule ajatelleeksikaan. Koska varsinkin papukaijat ovat varsin uteliaita ja vapaana ollessaan haluavat tutkia kaikkea mahdollista ja saattavat tilaisuuden tullen tunkea itsensä mitä merkillisimpiin paikkoihin ja kun pienemmät linnut taas liikkuvat vilkkaasti paikasta toiseen, on vaaramomentteja kodissa yllättävän paljon.
On luonnollista että lemmikkilinnut tuntevat vetoa kodin viherkasveihin; tulevathan useimmat lajimme alueilta joissa ne elävät luonnossa metsiköissä ja puissa. Kasvit tarjoavat linnuille suojaa vihollisilta, pesäntekomateriaalia ja ravintoa.
Tämän oppaan tavoite on olla pikainen katsaus lintuihin lemmikkinä. Opas sopii niille, jotka eivät voi lukea pitkää tekstiä. Heitä ovat esimerkiksi he, joilla on vaikeuksia lukemisessa, joiden äidinkieli ei ole suomi tai he vasta opettelevat lukemaan (lapset). Tämä opas ei ole kattava opas lintuihin lemmikkinä, mutta se on hyvä yleiskatsaus. Tämän oppaan lukeminen on hyväksi kaikille lintujen omistajille tai linnun hankintaa suunnitteleville.
Joskus omistajaa saattaa alkaa mietityttämään, minkä ikäinen hänen lintunsa oikeasti on. Jokaisella linnulla tulisi olla ostohetkellä alkuperätodistus, josta näkyy syntymäaika, mutta aina näin ei kuitenkaan ole. Aikuisen lemmikkilinnun ikää on kuitenkin hyvin hankala, ellei jopa mahdoton päätellä.
Lintulampusta puhuttaessa tarkoitetaan UV-säteilyä tuottavaa, täyden spektrin loistelamppuvalaisinta. Koska kaikille lemmikkeinä pidetyille linnuille näkö on kaikista aisteista tärkein, kannattaa laadukkaaseen valaistukseen kiinnittää erityistä huomiota. Sen lisäksi, että UV-säteet tuottavat linnun höyhenpeitteessä terveen luuston kannalta välttämätöntä D3-vitaminin esiastetta [1], muuttaa uusi valo linnun maailmankuvan täydellisesti - se tulee saamaan näkönsä takaisin.
Lintujen ollessa lentokykyisiä lemmikkejä, niiden karkaaminen ulkoilmaan on hyvin traaginen tapahtuma. Myös erittäin kesy tai ihmisrakas lintu voi karata, eikä karkaaminen (tai karkaamattomuus) todellisuudessa kerro linnun ja ihmisen suhteen tai luottamuksen tasosta. Lintu ei myöskään karkaa ilkeyttään tai vapaudenkaipuutaan. Lintu karkaa yleensä säikähdettyään tai muuten päädyttyään ulos, eikä se osaa enää palata takaisin ihmisen luo tai kotiin. Valitettavan usein lintua ei enää saada takaisin sen karattua. Tämän takia onkin hyvin tärkeää, että linnun karkaaminen voidaan ennaltaehkäistä.
Artikkeli sisältää ohjeita, miten tulisi toimia, jos lemmikkinä elävä lintu pääsee karkaamaan ulos, jotta todennäköisyys sen takaisin saamiseksi olisi mahdollisimman suuri. Riittävällä sinnikkyydellä lintu on mahdollista saada takaisin kotiin kunnossa. Tämä vaatii kuitenkin ripeää toimintaa ja usein kannattaa pyytää apua.
Kun potentiaalinen papukaijan ostaja kysyy "Mistä saisin puhuvan papukaijan?", ei hän luultavasti ole vielä perehtynyt siihen, mitä papukaijan pitäminen lemmikkinä todellisuudessa vaatii. Jos hän jostain löytää tuon "puhuvan papukaijan", on usein seuraava kysymys "Miksi tämä ei puhu?" Median ja hauskojen videoiden luoma kuva puhuvasta on parhaimmillaankin vain pintaraapaisu siitä, mitä papukaijan pitäminen lemmikkinä on.
Klassinen kuva isosta papukaijasta on ihmisen olkapäällä istuva kumppani. Suomessa yhä useampi harrastaja on kuitenkin viime vuosien aikana hankkinut isommallekin papukaijalle lajitoverin. Miten papukaija pärjää yksin? Tarvitseeko se lajitoveria seurakseen? Päätin tutkia asiaa hieman pintaa syvemmältä.
Edelleen monien papukaijojen siipisulat on typistetty. Tässä artikkelissa Greg Glendell selittää, miksi siipisulkien typistäminen ei ole tarpeen ja voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee.
Tarkemmat ohjeet Facebook-kirjautumisesta löydät täältä.