Lajiesittely:
Kaijaset
Kaijaset, eli Agapornikset eli rakkauspapukaijat ovat pienten, kimeä-äänisten papukaijojen suku. Niiden pituus on vain noin 15 cm. Suomessa lemmikkinä pidetään yleisimmin kolmea lajia: ruusukaijanen, naamiokaijanen ja viktoriankaijanen. Kaijaset ovat alunperin kotoisin Afrikan mantereelta. Kaijaset voivat elää jopa 15-20 -vuotiaiksi.
Luonne:
Kaijasten nimi viittaa monella kielellä rakkauteen. Suomeksikin sukua kutsuttiin aiemmin nimellä rakkauspapukaija, englanniksi niiden nimi on lovebird, ja espanjaksi inseparable, erottamattomat. Kaijasella tulisikin aina olla lajitoveri seuranaan ja jo lintuja hankkiessa kannattaa hankkia kerralla kaksi. Kaijasten kanssa kannattaa huomioida se, että kolme kaijaslajia ovat tosiaankin eri lajeja, ja eri lajien yhdistämistä pareiksi ei suositella.
Kaijaset ovat luonteeltaan aktiivisia ja äänekkäitä. Kokoonsa nähden ne kaipaavat paljon tilaa, ja ne ovat ketteriä lentäjiä. Ne oppivat hyvin harvoin puhumaan tai matkimaan, ja ne luonnostaan ne kommunikoivat kimein kirkaisuin. Kokoonsa nähden kaijaset ovat tuhoisia, niiden pieni nokka on aktiivinen silppuri.
Kaijasten kesyysaste riippuu enemmän yksilön historiasta kuin lajista tai sukupuolesta. Yleensä Suomessa lemmikkinä pidettävät kaijaset eivät ole kovin kesyjä, vaan ne ovat enemmän seurailulemmikkejä. Eläinkauppoihin tulevat linnut ovat yleensä jo parhaan kesyttämisiän ohittaneita. Kesyn kaverin kaijasista voi saada, jos kesytykseen panostaa kunnolla. Kesyyntymistä edistää se, että hankkii linnut luovutusikäisenä, koska nuoret linnut kesyyntyvät vanhempia lintuja paremmin.
Kaijaset voivat olla ajoittain hormonaalisia, ja varsinkin ruusukaijaset voivat alkaa ongelmamunijoiksi. Kaikenlaista pesäntekoon kannustavaa virikettä kannattaa välttää.
Hoito ja ravinto:
Minimisuositusten mukaan kaijasparille riittäisi häkki, jonka pinta-ala on 0,35 neliömetriä. Kaijaset ovat kuitenkin niin aktiivisia, että niille kannattaa hankkia niin suuri häkki kuin mahdollista, pinnaväli huomioiden ja suosien mielummin pitkiä häkkejä kuin korkeita. Tilavan häkin lisäksi linnun tulisi päästä ulkoilemaan häkistään turvalliseen tilaan joka päivä useamman tunnin ajaksi. Tämä koskee myös niitä lintuja, jotka eivät ole kesyjä, ellei niille pysty tarjoamaan useamman neliömetrin lentohäkkiä tai lintuhuonetta.
Kaijaset ovat sosiaalisia, aktiivisia ja tuhoisia, joten niille parasta virikettä on lajitoverin seura, liikkumatila ja virikkeet, joita ne voivat jyrsiä. Vieraiden yksilöiden totuttaminen tulee kuitenkin tehdä aina huolellisesti ja varmistaa että resursseja, varsinkin tilaa on tarpeeksi eikä linnuilla ole pesäpaikkoja, jotka voivat aiheuttaa tappeluita.
Kaijasten ruokavalion tulee olla monipuolinen ja lajille sopiva. Sen pohjan voi muodostaa monipuolinen, vähärasvainen siemenseos. Monesta eläinkaupasta on saatavilla nimenomaan kaijasille tarkoitettu siemenseos, joka on eri kuin yleinen parakiittiseos. Lisäksi ruokavalioon kuuluu päivittäin laaja kattaus tuoreruokaa. Pelkkä salaatinlehti tai kurkkusiivu silloin tällöin ei riitä.
Erityispiirteet:
Kaijaset eivät yleisistä ohjeista huolimatta tarvitse pesäpönttöä tai kookospesää nukkumiseen! Kaijaset, varsinkin ruusukaijaset, saattavat olla hormonaalisia. Hormonaalisuutta ja siitä seuraavia ongelmia, kuten aggressiivisuutta ja ongelmamunimista, voi ehkäistä pesämateriaalia ja pesäpaikkoja vähentämällä. Kaijaset voivat pitää pesämateriaalina paperia tai risuja, jotka on hyvä pitää pois lintujen ulottuvilta hormonitasoja laskiessa.
Yleisimmistä kaijaslajeista on kahta värimuotoa: vihreä ja sinisen mutaatiot lajista riippuen. Näillä väreillä on taas värimuunnoksia, kuten keltainen (lutino), kirjava ja oliivi.
Kaijaslajit voivat risteytyä keskenään, mutta hybridien eli lajiristeymien teettäminen ei todellakaan ole suositeltavaa.
Isoissa tiloissa (lintuhuoneissa) kaijaset voivat tulla toimeen myös ihan erilaisten lintujen kanssa, kuten neitokakadujen tai undulaattien kanssa. Kaijaset ovat kuitenkin tunnettuja siitä, että ne puolustavat kipakasti reviiriään, ja saattavat herkästi purra toisia lintuja jalkoihin, jos toinen lintu laskeutuu kaijasten häkin päälle.
Lajit:
15 cm / 46-63g*
Yleisin lemmikkinä pidettävistä kaijasista. Kutsumanimeltään joskus myös rakkauspapukaija, persikkakaijanen tai ruusupapukaija. Ainoa yleisistä lajeista, jolla ei ole huomattavaa valkoista silmärengasta. Vihreä, jolla on punaiset kasvot ja rinta ja sininen yläperä. Yleisin väri on luonnonvihreä, muita värejä ovat esim. kirjava, ino, aqua ja turkoosi sekä näiden yhdistelmät. Ruusukaijanen ei ole CITES-laji, joten kauppatilanteessa se ei lain mukaan vaadi papereita.
* Kokojen lähteenä World Parrot Trustin lajitietokanta.
15 cm / 42-58g
Luonnonväri on vihreä kaijanen, jolla on oranssi pää, kellertävä rinta ja ruskeahko niska, punainen nokka, harmaat koivet ja valkoinen silmärengas. Useita värimuotoja. Kuuluu Cites II/B-liitteeseen.
14,5 cm / 43-50g
Luonnonväri on vihreä kaijanen, jolla on musta pää ja keltainen rinta, punainen nokka, harmaat koivet ja valkoinen silmärengas. Myös muita värimuotoja on, mutta ne ovat Suomessa harvinaisempia sinistä lukuunottamatta. Kuuluu Cites II/B-liitteeseen.
- Jokikaijanen (Agapornis nigrigenis)
- Isokaijanen (Agapornis taranta)
- Madagaskarinkaijanen (Agapornis canus)
- Sambesinkaijanen (Agapornis lilianae)
- Savannikaijanen (Agapornis pullarius)
- Sepelkaijanen (Agapornis swindernianus)