Virikkeellistäminen ja lelut

Lemmikkilintujen aktivoiminen on tärkeää ja omistajan tulee kantaa vastuu oikeanlaisesta aktivoimisesta. Moni lintu aktivoituu ruokaleluilla, joita voi tarjota kaikille lajeille omanlaisiaan. Sen sijaan peilit ovat erityisen huono vaihtoehto minkä tahansa linnun leluksi, eikä niitä pitäisi pitää millään linnulla tarjolla virikkeenä.

Sisältö:

• Mitä virikkeellistäminen on ja miksi se on tärkeää?
• Erilaiset viriketyypit
• Erilaisia leluja
• Lelujen ja virikkeiden tekeminen itse
• Turvallisuus
• Virikkeellinen ympäristö
• Lintu ei ole yksineläjä
• Virikkeillä elämä paremmaksi

Undulaatti lajitoverin kanssa eläinkaupasta ostetun lelun kimpussa. Kuva: Kiuru Koponen

Mitä virikkeellistäminen on ja miksi se on tärkeää?

Usein sanotaan, että papukaijalla on tylsää, jos sillä ei ole leluja. Tämä on kuitenkin hyvin pelkistetty sekä virikkeellistämisen merkitystä aliarvioiva näkökulma. Todellisuudessa sopivien virikkeiden puute voi aiheuttaa merkittävää stressiä sekä pahimmillaan näkyä psyykkisinä ongelmina, kuten apaattisuutena, streotyyppisenä käyttäytymisenä tai nyppimisenä. Papukaijat eivät toki ole ainoita lemmikkilintuja, jotka tekemistä kaipaavat. Papukaijoihin kuuluu kuitenkin niin kertakaikkisen älykkäitä eläimiä, joilla tarkoituksellinen virikkeellistäminen on yksi omistajan velvollisuuksista, ei vain extraa.

Helena Telkänranta kirjoittaa kirjassaan “Pienlemmikin virikeopas”, että eläimillä on sisäsyntyinen tarve tehdä asioita. Joistain niiden tekemistä asioita on evoluution kautta tullut niin tärkeitä, että niitä voidaan kutsua käyttäytymistarpeiksi; asioiksi, joita eläimillä on tarve tehdä.

Jos linnulta poistetaan mahdollisuus tehdä näitä asioita esimerkiksi pitämällä sitä liian pitkään pienessä ja virikkeettömässä häkissä, voi tilanteen aikaansaama ristiriita aiheuttaa sille stressiä: se tahtoisi tehdä jotain, mutta ei pysty. Pitkään jatkunut krooninen stressi voi johtaa moniin ongelmiin, joista osa näkyy päälle, ja osa jää havainnoimatta.

Toisaalta tällaisten sisäsyntyisten käyttäytymistarpeiden toteuttaminen saa yleensä aikaan hyvää oloa, jolloin mahdollisuus näiden tekemiseen lisää papukaijan hyvinvointia. Virikkeet ovat siis yksi tiivis osa eläimen perushyvinvointia, eikä vain kirsikka kakun päälle.

Jyrsiminen on papukaijoille hyvin tärkeää, ja papukaijoille parhaita leluja ovatkin tuhottavat lelut. Kuva: Mia Niemi

Erilaiset viriketyypit

Virikkeitä on olemassa hyvin paljon erilaisia.

Eläintarhaoloista puhuttaessa virikkeet voidaan yleensä jakaa viiteen kategoriaan: sosiaaliset, kognitiviiset, ympäristölliset, aistilliset sekä ruokavirikkeet.

Sosiaaliset virikkeet tulevat pääasiassa lajitoverin kautta, sekä kesyillä linnuilla myös ihmisestä. Sosiaaliset eläimet nauttivat positiivisesta, sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, jollaista ne saavat lajitovereistaan, kesyt linnut ihmisistä, ja monilajitalouksissa sovussa elävät eläimet myös muista talouden asukeista, kuten eri lajisista linnuista (turvallisuus aina mielessä).

Kognitiivisilla virikkeillä tarkoitetaan erilaisia aivopähkinöitä, joissa eläin joutuu käyttämään aivojaan ratkaistaakseen esimerkiksi namijemmalelun arvoituksen. Myös uudet kokemukset voivat olla kognitiivinen virike: uusi lelu, uusi ihminen, uusi tilanne, uusi ruoka, tuttu ruoka mutta uudella tavalla tarjoiltuna jne. saavat linnun ajatukset juoksemaan. Rohkeat linnut saavat uusista kokemuksista eniten hyötyä virikkeen muodossa, kun taas arka tai pelokas lintu voi niistä jopa stressaantua, ja tällöin niitä tulisi välttää tai totuttaa lintu niihin positiivisesti kouluttaen. Kouluttaminen muutenkin on myös kognitiivinen sekä sosiaalinen virike.

Elinympäristön virikkeinä ovat lajille sopivaksi sisustettu ympäristö, jossa se pääsee toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään, kuten kiipeilemään orsilla, lentämään orsien välillä, jyrsimään orsia, kylpemään ja kuopimaan maata. Orsien ei ole pakko olla staattisia ja aina samassa kulmassa, vaan hieman heiluvat orret vastaavat luonnossa tuulessa keinuvaa ortta, ja eri kulmiin asetetut orret ovat hyväksi kynsille ja jaloille. Ympäristöön lukeutuu myös lajille sopiva valaistus ja ilmankosteus: linnuille sopiva UV-lamppu on tarpeen aina päivisin, ja varsinkin talvisin ilmankosteudesta kannattaa huolehtia. Nämä ovat mielen virkeyden kannalta tärkeitä ympäristöllisiä virikkeitä, mutta ajavat myös fyysistä terveyttä: UV-lamppu edesauttaa D-vitamiinin imeytymistä, ja sopiva ilmankosteus ehkäisee iho- ja hengityselinongelmia.

Aistivirikkeistä linnuille tärkein lienee näköaisti. Papukaijat myös mielellään tutkivat asioita nokallaan ja kielellään, täten tuntoaistin kautta lintu tutkailee esineitä ja asioita. Haju- ja makuaistit eivät ole linnuilla huomattavan hyvät nisäkkäisiin verrattuna. Kuuloaistin avulla lintu voi tutkailla esim. kolisteltavaa metallivirikettä, ja moni lintu nauttii myös musiikin kuuntelusta.

Ruokavirikkeet sopivat kaikille linnuille, sillä jokaisen linnun on syötävä elääkseen. Ruokavirike voi olla puhtaasti ruokaa, esim. ruokapalat aseteltuna hankalampaan paikkaan, jolloin lintu joutuu kiipeilemään tai lentämään niiden luokse, kokonaisia kasviksia, jolloin lintu joutuu erottelemaan niistä kuoren ja syötävän osan, tai ihan vain namijemmaleluja, joihin on piilotettu sekaan ruokaa.

Virikkeiden viisi kategoriaa eivät ole kiveen hakatut, ja usein virikkeet myös ylittävät kategorioiden rajoja, jolloin sama virike saattaa toteuttaa useamman esitellyistä kategorioista. Vaikka virikkeestä tuleekin usein mieleen vain lelut, yllä mainitussa listassa saimme huomata, että virikkeet eivät rajoitu vain leluihin. Seuraavaksi hieman niistä!

Ruoan avulla lintua pystyy aktivoimaan helposti. Kuvassa neitokakadu tutkii ja syö pellavan siemenkotia. Kuva: Kiuru Koponen

Erilaisia leluja

Ensimmäisenä perinteisenä linnunleluna tulee helposti mieleen peilit. Vaikka nämä voivat vaikuttaa hauskoilta leluilta, nämä ovat linnuille haitallisia. Peilit aiheuttavat hämmennystä ja jopa käytöshäiriöitä linnun luullessa kuvajaistaan lajitoverikseen. Syy peilin haitallisuuteen virikkeenä on yksinkertainen: lintu luulee kuvajaistaan kumppaniksi, mutta ‘kumppani’ ei käyttäyty kuten normaali lajitoveri. Normaalisti lintupari tekee kaiken yhdessä, mutta tämä omituinen kaveri ei poistu ikinä yhdeltä paikaltaan. Kuvajaiskumppanin äärellä kököttävä lintu ei välttämättä poistu edes syömään kunnolla. Varsinkin koirasundulaatit voivat äityä myös oksentaen ruokkimaan peiliä epäluonnollisen paljon, joka voi johtaa kupuun liittyviin terveysongelmiin. Epäjohdonmukainen ja hämmentävä käytös ‘lajitoverilta’ on linnulle stressin aihe, jota vastuullinen omistaja ei lemmikilleen suo. Kannattaa siis perehtyä, millaiset virikkeet ovat omalle lemmikille oikeasti soveliaita, eikä sokeasti luottaa vanhoihin mielikuviin tai myöskään eläinkauppojen kaikkeen tarjontaan.

Papukaijoille sopivimpia virikkeitä ovat lelut, joihin ne voivat käyttää nokkaansa. Papukaijan nokka kasvaa jatkuvasti, joten se vaistonvaraisesti myös kuluttaa sitä jyrsimällä. Tähän tarkoitukseen soveltuvat hyvin esimerkiksi puiset lelut, joita myydään lähes kaikissa eläinkaupoissa, joissa on lintuosasto. Muita jyrsittäviä ja silputtavia materiaaleja ovat esimerkiksi pahvi, paperi, luffa-sieni, korkki, sisal-köysi, kävyt, nahka, niini ja monet muut luonnonmateriaalit. Jyrsittävän lelun materiaali ja koko kannattaa päättää sekä linnun koon, että yksilöllisten mieltymysten mukaan.

Namijemmalelut, eli ns. “foraging”-lelut tarjoavat luonnollista aktiviteettia kaikille lajeille. Eläimille on täysin luonnollista tehdä työtä ruokansa eteen, ja tätä tulisi toistaa myös lemmikkinä pidettävillä yksilöillä. Namijemmaleluja on olemassa hyvin paljon erilaisia niin tehdastekoisina kuin itsetehtyinä. Pääasiassa on, että eläimen ja ruoan välillä on jokin este, joka sen pitää kiertää tai tuhota, lajista riippuen. Esimerkiksi suoranokille namijemmalelut eivät voi olla sellaisia, joita pitää jyrsimällä tuhota, papukaijoille taas tällaiset ovat usein parhaita.

Muoviset, akryyliset ja metalliset älylelut ovat myös saavuttamassa suurta suosiota niin papukaijojen kuin niiden omistajienkin keskuudessa. Niitä on myynnissä kaikenkokoisille koukkunokille, ja osa soveltuu suoranokillekin. Suurinosa on suunniteltu isompien papukaijojen käyttöön. Näissä tehdasvalmisteisissa leluissa vaaditaan joko voimaa, älyä, näppäryyttä tai näitä kaikkia, jotta lintu pääsee käsiksi lelun sisälle kätkettyyn herkkuun tai muuhun linnulle mieluisaan asiaan.

Linnut ovat luonnostaan uteliaita, ellei tämä luontainen käytösmalli ole tukahtunut esim. stressaavan tai virikkeettömän ympäristön vuoksi. Uteliaisuutensa vuoksi monet linnut nauttivat myös erilaisista tutkittavista leluista. Muovisten tai metallisten lelujen tehtävä ei välttämättä ole olla tuhottavana tai sisältää herkkuja, vaan linnun luontainen uteliaisuus ajaa sen leikkiin lelun kanssa. Varsinkin papukaijat leikkivät yleensä paljon ja mielellään. Erilaisia tutkailuleluja voi ostaa eläinkauposta, kuin keksiä tai tehdä itsekin, kunhan ne ovat lintuturvallisia. Esimerkiksi pienille linnuille suuret napit voivat olla kiinnostavaa tutkittavaa, ja moni isompi lintu tykkää vauvojen tai koirien leluista.

Varsinkin nuoret papukaijat tuntuvat olevan loputtoman uteliaita. Kuva: Flickr.com / Papooga, CC BY 2.0.

Lelujen ja virikkeiden tekeminen itse

Virikkeitä kannattaa tehdä myös itse pelkästään kaupasta tai netistä ostamisen sijaan. Tällöin säästää rahaa, mutta saa myös virikkeisiin monipuolisuutta. Moni lintu myös tykkää viriketyypeistä, joita ei välttämättä saa kaupasta lainkaan.

Itse tekemällä voi tehdä mitä moninaisimpia leluja mitä itse vain malttaa keksiä. Papukaijoille hyviä leluja ovat puiset, jyrsittävät lelut. Käsittelemätöntä puuta saa rautakaupoista tai omilta/sukulaisten mailta tuoreeltaan. Puuta voi värjätä elintarvikeväreillä, jos leluista haluaa värikkäämpiä. Halutessaan voi ottaa mallia tehdastekoisista puuleluista tai internetistä, jos oma pää lyö tyhjää lelun suunnittelun kanssa. Riippuen lajista, lelussa käytetyn puun vahvuus voi vaihdella kokonaisesta koivunhalosta ohuenohuisiin risuihin tai pehmeään balsapuuhun

Namijemmaleluja voi ja kannattaa tehdä itse ja käyttää todellakin mielikuvitusta! Ruokalelujen tekeminen papukaijoille voi olla monipuolisempaa, sillä ne kykenevät tuhoamaan asioita nokallaan ruoan tieltä. Kannattaa muistaa linnun laji ja koko, sillä linnun mielenkiinto lopahtaa liian haastavan lelun kanssa. Esimerkiksi pienemmillle papukaijalajeille ei kannata käyttää kovinta mahdollista puuta, vaan suosia pehmeämpiä materiaaleja kuten vaikka pahvia, korkkia tai balsaa.

Yksi todella helppo ja nopea “namijemma”-lelu on dyykkaus-/kaivelulaatikko. Käytännössä se voi olla mikä tahansa astia normaalikokoisesta ruokakupista isoon astiaan, johon laitetaan erilaisia lintuturvallisia ei-syötäviä materiaaleja vaikkapa puuhakkeesta puunpalasiin ja mukaan heitetään kuivaruokaa tai kuivia herkkuja tongittavaksi. Lajista riippuen kaiveluastian sisältöä voi muutella, esimerkiksi isomman papukaijan puuha-astiaan voi laittaa käpyjä, puunpalasia, paperisilppua, pahvia jne., kun taas pienempien papukaijojen ja suoranokkien kaiveluastian voi täyttää puuhakkeella ja muulla pienikokoisemmalla materialla. Peippojen tai kyyhkyjen pesimävietti saattaa epätoivotusti nousta korsimaisista asioista kuten heinästä tai risuista, joten tällaisia kannattaa tällöin näillä lajeilla välttää.

Monille linnuille myös ihan vain ulkoa tuodut oksat ovat hyvää ajanvietettä. Papukaijat silppuavat sirot risut nopeasti ja mielellään, ja peipotkin saavat iloa lehdistä tai hiirenkorvista. Turvallisia puulajeja ovat mm. haapa, leppä ja pihlaja. Oksia voi tuoda ulkoa myös talvisin.

Papukaijoille virikkeiden teko on kohtuullisen helppoa myöskin. Hankitaan kasa materiaalia, jotka sopivat linnulle sekä yksilönä että lajina. Kaikkiin palasiin tehdään poralla tai puhkaisemalla (materiaalista riippuen) reikä, ja palaset pujotetaan lajille sopivan paksuiseen naruun. Tällöin on muistettava, että pitkä naru saattaa tyhjäksi jyrsittynä olla vaarallinen. Naruriskin välttää, jos käyttää lelun runkona tuoreruokatikkua tai pitkää nippusidettä.

Useita erinomaisia vinkkejä lelujen tekemiseen itse löytyy Papukaija.fi-sivuston Tee-se-itse -osiosta..

Tuoreet oksat ovat oiva virike kaikenlaisille linnuille. Muista tarkistaa kasvin turvallisuus ja kerätä lehdet puhtaalta paikalta. Kuva: Kiuru Koponen

Turvallisuus

Jokainen vastuullinen omistaja toivoo lemmikkinsä olevan parhaassa mahdollisessa turvassa. Turvallisuus on tärkeää, mutta ylilyönnit siinä vastaavat sitä, kuin ihminen viettäisi kaiken aikansa pehmustetussa huoneessa liikkumatta, peläten kompastumista tai varpaan iskemistä pöydän kulmaan. Lemmikkiä ei ole tarkoitus saattaa tarkoituksella vaaraan, vaan omistajan tehtävänä on tarjota linnulle ympäristö, jossa sillä on sekä virikkeitä, mutta se on myös turvassa.

Virikkeiden kanssa tuleekin ottaa huomioon ainakin ne yleisimmät sudenkuopat. Lisäksi omaa lintua ja sen tapaa leikkiä virikkeillä kannattaa tarkkailla, eikä myöskään luottaa tehdastekoisten virikkeiden ehdottomaan turvallisuuteen.

Yksi asia, mihin kannattaa kiinnittää huomiota on se, miltä lelu näyttää kun siitä on hajotettu palasia. Esimerkiksi pitkät narunpätkät voivat naamioitua lelun osaksi lelun ollessa ehjänä, mutta osittain tuhottuna narujen vapautuessa ne voivat olla vaarallisia. Tämän vuoksi itsetehtyjen lelujen kanssa kannattaa suosia runkona lyhyitä narunpätkiä, metallisia tai puisia tikkuja, tai niin paksua köyttä, että se ei paljaaltaankaan ole kietoutumisvaara.

Joissain virikkeissä on olemassa myös kiilautumisvaara, jolloin linnun varvas, jalka tai jopa pää voi jäädä jumiin virikkeen osaan. Yksinkertaisin jumiutumisvaara koskee kulkusia: papukaijan nokka voi jäädä jumiin jopa kissanlelupallon sisällä olevaan kulkuseen. Kulkunen saatetaan joutua poistamaan jopa rauhoituksessa eläinlääkärissä, jos lintu ei anna poistaa sitä muuten.

Linnut myös ajoittain nielevät materiaaleja, jotka eivät sula niiden ruoansulatusjärjestelmässä. Yleisin näistä ovat erilaiset narut tai muut tekstiilit. Köysiä sisältävissä leluissa linnut voivat jyrsiä ja niellä köysimateriaalia, oli se sitten puuvillaa tai sisalia. Puuvilla pehmeänä myöskin on riski sille, että linnun kynnet tarttuvat pehmeisiin kuituihin, tai pitkät kuidut kietoutuvat jopa linnun varpaiden tai jalan ympärillä. Tämän vuoksi osa harrastajista leikkaa tupsut suorilta pois. Jokaisen tulisi seurailla, kuinka lintu vuorovaikuttaa erilaisten materiaalien kanssa. Jos lintu syö ja nielee jotain, joka ei ole ruokaa, tulisi kyseinen materiaali poistaa saatavilta.

Linnunlelut tulisi tehdä myös turvallisista materiaaleista. Yleisesti suositaan luonnonmateriaaleja, jotka saattavat pieninä määrinä sulaa linnun ruoansulatuselimistössä. Jos lintu ei todella syö vieraita materiaaleja ja esineitä, vaan tutkii ja vain jyrsii niitä, linnuille voi tarjota virikkeeksi myös muita materiaaleja. Esimerkiksi pienet linnut eivät yleensä saa irti kovamuovisista leluista mitään, mutta tutkivat niitä mielellään. Isot linnut saattavat hajottaa esimerkiksi kumisia koiranleluja, mutta jos lintu ei niele kumia, virike on ihan OK olla tarjolla. Tässä on kyse nimenomaan lintuyksilön omasta käyttäytymisestä erilaisia materiaaleja kohtaan, jolloin ainoa, joka voi tehdä linnulle soveltuvia ratkaisuja materiaalien suhteen on omistaja. On olemassa myös lintuja, jotka nielevät pakonomaisesti turvallisiksi koettuja materiaaleja, kuten köyden kuituja, paperia, tai jopa puuta. Oman linnun leikkimistapojen tarkkailu on täten tärkeää.

Pitkät narut voivat olla takertumis- tai kuristumisriski. Kuva: Flickr.com / diana_dee_sophia, CC BY 2.0, rajattu alkuperäisestä.

Virikkeellinen ympäristö

Linnun elinympäristön tulisi myös tukea sen lajinomaisia tarpeita. Kaikki lähtee häkistä ja arjesta. Häkin on oltava tarpeeksi suuri, jotta aktiiviset linnut mahtuvat siellä liikkumaan mahdollisimman lajityypillisellä tavalla. Linnut viihtyvät korkealla, joten pelkoa ja stressiä välttääkseen häkin tulee sijaita tai olla niin korkea, että lintu pääsee halutessaan ihmisen silmätasoa korkeammalle. Myöskin häkin ulkopuolisen elinympäristön tulee olla stressivapaa: häkin tulee sijaita paikassa, jossa lintu saa halutessaan olla rauhassa, ja pelokkaan linnun lähellä tulee toimia niin, että lintu ei joudu pelkäämään arkisia toimia.

Häkin sisustaminen on tärkeä osa linnun arkipäiväistä hyvinvointia. Hyvin sisustettu häkki tukee linnun lajityypillistä käyttäytymistä, tuo sille turvaa ja jopa hoitaa terveyttä. Kehnosti sisustettu häkki voi sen sijaan olla tylsä ja jopa terveydelle haitallinen.

Oikeanlaisilla, oikein sijoitetuilla orsilla lintu saa häkistä mahdollisimman paljon hyötyä irti. Isokin häkki menee hukkaan, jos se on sisustettu epäkäytännöllisesti. Linnulle tulee tarjota tarpeeksi istumapaikkoja, mutta jättää myös vaakatasoista lentotilaa. Luonnonorret eri asentoihin, ei vain vaakatasoon, laitettuna ovat hyväksi linnun lihaskunnolle ja kuluttavat hyvin kynsiä. Kehnosti sisustetussa häkissä lintu ei saa kaipaamaansa monipuolista liikuntaa, ja varsinkin muoviorret ovat erityisen huono vaihtoehto niin kynsille kuin jaloillekin. Hyvä ja hyvin sisustettu häkki edistää linnun terveyttä, hyvät orret tekevät hyvää nokalle, kynsille ja lihaksille, ja sopivien virikkeiden myötä myös henkinen hyvinvointi kasvaa. Huono tai huonosti sisustettu tai sijoitettu häkki saattaa altistaa linnun stressille ja pelolle (jos häkki tai siellä olevat orret ovat liian matalalla), nokka- ja kynsiongelmille (jos soveltuvaa nokkaa ja kynsiä kuluttavaa materiaalia on liian vähän) ja jopa sairauksille (jos olot ovat epähygieniset, esim. orret aseteltu toistensa päälle niin että alemmat orret ovat kakkaiset).

Leluilla ja muilla virikkeillä luodaan virikkeellistä ympäristöä häkkiin. Leluja kannattaa olla sopiva määrä ja niiden tulee sopia lajille ja yksilölle, esimerkiksi on yleensä täysin turhaa laittaa peipoille ison papukaijan lelua. Olivat virikkeet mitä tahansa, niiden tulee olla turvallisia ja sopivia, niitä kannattaa vaihdella eikä niitä tule olla liikaa, muttei liian vähääkään. Liian täyteen ahdettu häkki ei salli linnun liikkua. Toisaalta epäsopivat ja epäkiinnostavat virikkeet vievät tilaa esimerkiksi lentämiseltä tai paremmilta virikkeiltä. Lajista ja yksilöstä riippuen virikkeitä kannattaa vaihdella, sillä vaihtelu virkistää. Vaihtelun vuoksi toimivaksi todettua häkin perussisustusta (pysyviä orsia ja kuppeja) ei ole välttämätöntä muutella, vaan vaihtelua voi tuoda virikkeitä lisäämällä ja poistamalla.

Lemmikkilinnun elinympäristön tulisi jatkua myös häkin ulkopuolella. Myös pienempien lintujen, kuten peippojen, kanarialintujen ja undulaattien tulee päästä lentelemään häkistään päivittäin, elleivät ne asu usean neliömetrin lentohäkissäi. Linnun lentoalueen, oli se sitten yksi huone tai koko talo, tulee olla lintuturvalliseksi tehty. Linnun mieltymyksistä ja tarpeista riippuen sille voi järjestää yhden tai useamman sallitun kiipeilypaikan, jossa se voi viettää aikaa häkin ulkopuolella. Useampi kiipeilypaikka mahdollistaa linnun lentämisen usean paikan välillä sujuvammin. Mitä enemmän ja paremmin lintu viihtyy tällaisilla sallituilla paikoilla, sitä vähemmän se on tuhoamassa irtaimistoa (papukaijojen kohdalla), tai hankkiutumassa vaaratilanteisiin. Myöskin kiipeilypuussa olevia virikkeitä kannattaa vaihdella. Vapaana ollessaan lintua virikkeellistävät elinympäristön pienet muutokset, ihmisen seura sekä mahdollisuus lentää paremmin kuin häkissä.

Lintupuu on lintuhäkin ohella osa linnun omaa elinympäristöä. Kuva: Mia Niemi

Lintu ei ole yksineläjä

Papukaijat kakapoa lukuunottamatta - suurista aroista pieneen undulaattiin - ovat pari- tai parvilintuja. Ne ovat luonnossa jatkuvsti tekemisissä lajikumppaniensa kanssa ja jotkin lajit elävät osan ajasta suurissa sekaparvissa. Toisen linnun seura on erittäin suuri virikkeellistävä asia.

Pienimpien lintujen kohdalla pystyy yhden linnun hankkiva varmasti hankkimaan parvenkin. Isoillekin papukaijoille seura on tärkeää, ja kannattaakin jo lintua hankkiessa pitää ovi avoinna myös tulevalle lajitoverille, vaikkei lintuja olisikaan mahdollista hankkia aluksi kuin yksi.

Käsinruokittujen isompien papukaijojen kohdalla lajitoverin hyväksyminen voi aiheuttaa haasteita, jonka takia niiden kanssa joutuu olemaan tarkkana, eikä aina lajitoveri ole mahdollinen vaihtoehto. Tällöin linnulle tulee tarjota mahdollisimman paljon sen arvostamaa seuraa, eli ihmisen huomiota.

Myöskään suoranokkaisia lintuja, kuten peippoja, kanarialintuja, kyyhkyjä tai siniviiriäisiä ei tulisi pitää yksin, vaan lajille sopivassa kokoonpanossa. Esimerkiksi nykyään kanarialintujakaan ei suositella pidettävän yksin, vaikka aiemmin se onkin ollut tapana. On kuitenkin tarpeen selvittää lajikohtainen tapa pitää lintuja, jotta stressiltä ja yhteenotoilta vältytään: esimerkiksi siniviiriäisiä tulisi pitää pääasiassa pareittain eikä parvissa, ja monien lajien kohdalla parvien kannattaa olla joko täysin samaa sukupuolta, tai mahdollisimman tasainen jako sukupuolten välillä, jotta kiistoilta kumppaneista vältytään.

Pääasiassa linnulla tulisi aina olla lajitoveri, tai vähintään hyvin läheistä sukua oleva lintu kaverinaan, jonka kanssa se tulee toimeen ja voi toteuttaa luontaisella ja positiivisella tavalla sosiaalisuuttaan. Ihminen kun ei pysty korvaamaan lintukaveria monellakaan tavalla. Harmaapapukaijoilla tehdyssä tutkimuksissa yksin elävien lintujen DNA oli vaurioitunut yksinäisyydestä johtuvan kroonisen stressin seurauksena. Omistaja ei siis pysty luotettavasti arvioimaan, onko lintu yksinäinen vai ei.

Myös isot linnut kaipaavat lintuseuraa, mielellään samasta lajista.

Virikkeillä elämä paremmaksi

Linnun virikkeellistäminen ei siis ole vain parin lelun laittamista huolettomasti sisustettuun häkkiin ja asian unohtamista. Leluja kannattaa kierrättää ja muitakin virikkeitä miettiä säännöllisesti. Ruokailun tekemisellä haastavammaksi voi olla isokin vaikutus sekä seura on aina tärkeää linnuille.

Lajityypillistä käyttäytymistä toteuttaessaan lintu pystyy olemaan onnellinen, ja olohuoneemme ovat kaukana luonnon tarjoamasta vaihtelusta. Voimme kuitenkin yrittää teollisin tai itsetehdyin leluin ja virikkein yrittää tarjota mahdollisuuden linnulle toteuttaa itseään, vaikkakin hieman erilaisten asioiden parissa, kuin se luonnossa tekisi. Kaikki linnut ovat pohjimmiltaan aktiivisia, ja varsinkin papukaijat usein vielä älykkäämpiä kuin monet ihmiset arvaavatkaan. Asianmukainen virikkeellistäminen on linnun fyysisestä ja psyykkisestä terveydestä huolehtimista.

Mahdollisuus toteuttaa luonnollisia käyttäytymistarpeita on lintujen hyvinvoinnin peruspilareita.

Oppaan seuraavassa osassa perehdymme linnun käyttäytymiseen ja koulutukseen.