Lajiesittely:

Undulaatti

Undulaatti (Melopsittacus undulatus) on australialainen laji, jonka luonnontyyppi on helppo tunnistaa vihreästä vartalosta, keltaisista kasvoista, mustasta, pitsimäisestä selkäkuviosta, pään raidoituksesta ja pitkästä pyrstöstä. Aktiivinen luonne ja kohtalaisen helposti toteutettavissa oleva ruokavalio tekevät lajista aloittelijaystävällisen, ja värimuotojen kirjo puolestaan on luonut laajan kasvatuskulttuurin. Undulaatti onkin yksi maailman suosituimpia lemmikkilintulajeja.

Luonne:

Undulaatti on seurallinen ja aktiivinen pieni lintu. Sen liikekieli on vikkelää, mutta päivärytmiin mahtuu myös rauhallisempia hetkiä. Undulaatti on hyvin voimakkaasti parvilintu ja sen luonne tuleekin kunnolla esiin vain lajitovereiden seurassa. Undulaatteja olisikin hyvä olla aina parillinen määrä: vähintään neljä lintua, mieluusti enemmänkin.

Laji on yleisesti melko sopuisa, mutta voi käyttäytyä aggressiivisesti uhattuna, pesäänsä puolustaessaan tai jos resursseista, kuten ruoasta tai tilasta, on pulaa. Undulaatillakin tulee siis olla runsaasti tilaa aktiiviseen puuhailuun ja lentelyyn.

Hoito ja ravinto:

Undulaatin vakituisen häkin tulee olla vähintään 0,31 neliömetriä paria kohden, ja 0,04 neliötä lisää jokaista uutta lintua kohden, mutta juuri ja juuri vähittäiskoon täyttävässä häkissä lintujen välillä tulee herkästi kinaa tilasta. Laji on aktiivinen ja vaatii myös runsaasti lentoaikaa häkin ulkopuolella. Paras ratkaisu undulaatille olisikin niin suuri häkki, että pyrähtely tai lentely olisi mahdollista jatkuvasti.

Lajin ruokavalio koostuu laadukkaasta siemensekoituksesta, jonka ohessa tarjotaan erilaista tuoreruokaa, kuten vihanneksia ja kasviksia, ituja ja ruohoja. Erityisesti tummat lehtevät kasvikset ovat terveellistä ja yleensä hyvin maistuvaa ravintoa. Myös hedelmiä voi tarjota rajoitetusti, ja niiden kohdalla undulaatit tuntuvat suosivan mietoja, rapeita vaihtoehtoja kuten omenaa. Siemen- ja tuoreruoan lisäksi laji tarvitsee ajoittain proteiinilisää kuten keitettyä kananmunaa tai voimaruokapateesta löytyvää gammarusta, katkarapuja ja jauhomatoja.

Erityispiirteet:

Undulaatti­pari. Naaras vasemmalla,­ koiras oikealla. Kuva: Anni Pohja.

Undulaatti on taipuvainen nirsouteen. Nuoren linnun ruokavalion monipuolisuuden laiminlyönti johtaa helposti tuoreravinnon karsastamiseen. Omistajan on sinnikkäästi tarjoiltava erilaisia tuoreruokia undulaateilleen, että ne pysyvät terveenä. Pelkkä siemen- tai pellettiravinto ei ole undulaatille hyväksi, ja puutteet ruoan laadussa voivat näkyä vasta pidemmän ajan kuluttua erilaisina puutostiloina ja sairauksina. Undulaatit ovat herkkiä ylipainolle ja rasvakasvaimille, minkä vuoksi monipuoliseen ruokavalioon totuttelu on ensiarvoisen tärkeää.

Undulaatin purputtava sirkutus ei ole kovaäänistä, mutta sen sijaan se on liki jatkuvaa. Vaikka ääni ei siis volyymitasoltaan ole lujimmasta päästä, ei laji sovellu paljon hiljaisia hetkiä kaipaavalle omistajalle.

Undulaatti lisääntyy ja kesyyntyy verrattain helposti. Eläinkauppoihin tukuista tulevat linnut saattavat olla samasta poikueesta: jos ei ole varma erisukuisuudesta, ei samasta paikasta ostetun naaraan ja koiraan saa antaa pesiä. Vähimmäisikä pesitykselle on 1,5 vuotta. Pesivä pari on hyvin tärkeää pitää erillään muusta parvesta, sillä etenkin naaraat puolustavat pesäänsä jopa kohtalokkain seurauksin toisiltaan.

Koska lajin antama palaute ihmisen virheistä on mietoa, näkyvät myös käsittely- ja koulutusvirheidenkin tulokset monesti vasta viiveellä. Siksi maine “helppona” lajina ei saa johtaa hutiloimiseen tai linnun aliarvioimiseen. Undulaattia ei saa esimerkiksi ottaa kiinni väkisin kuin hätätapauksessa, ja sen koulutuksessa tulee käyttää positiivisen vahvistamisen menetelmiä eli toivotun käyttäytymisen palkitsemista.