Lajiesittely:
Aratinga-aratit
Aratinga-suku eli viheraratit, puhekielessä myös aitoaratit, on kokenut mullistuksia viime aikoina. Tässä lajiesittelyssä käsitellään aikoinaan Aratinga-sukuun kuuluneita papukaijoja, jotka nykyisin on jaettu kuuluvaksi eri sukuihin. Niiden luonteenpiirteet, hoito ja vaatimukset lemmikkinä ovat kuitenkin samankaltaisia. Kooltaan aitoaratit ovat keskikokoista papukaijaa pienempiä, pitkäpyrstöisiä lintuja, joiden koko vaihtelee noin 24 senttimetristä ja 70 grammasta noin 37 senttimetriin ja 180 grammaan.
Luonne:
Aratit ovat uteliaita ja rohkeita lintuja. Ne eivät ole säikkyjä ja toipuvat yleensä nopeasti pelästymisestä tai negatiivisesta käsittelystä. Pakottamista ei kannata kuitenkaan käyttää kuin äärimmäisissä tapauksissa, jos nämä alkavat pelkäämään, ne ilmaisevat pelkoa huutamalla.
Hoito ja ravinto:
Aitoarateille minimikoko on n. 0,80 neliömetriä (0,75 neliötä yhdelle). Näillä linnuilla on kokoon suhteutettuna suuri nokka, ja ne pystyvät tekemään tuhoja hyvinkin nopeasti. Näille siis ehdottomasti teräshäkki; vaikka puusta rakentamalla saisikin kivan tilavan häkin, nämä tulevat aika nopeasti häkin puuosista läpi.
Leluiksi kannattaa antaa puisia palikoita eri kokoisina ja eri tavalla kiinnitettynä. Kannattaa välttää kovaa muovia, simpukoita ja metallia leluissa (ketju keskellä yleensä ok), koska purevat niiden kanssa nokan rikki yrittäessään hajottaa niitä. Häkin ulkopuolelle kannattaa laittaa tukevia oksia kiipeilyä varten ja niihin leluja ja muuta nakerreltavaa, jotta huonekalut ja omistajan muut tavarat säästyvät.
Ruokavaliossa on eroja, mutta pääsääntöisesti kasviksia, vähän hedelmää, marjoja, pellettejä ja siemeniä. Lehtiselleri, parsakaali, erilaiset salaatit, paprika, porkkana, vihreä omena, ananaskirsikka, lehtikaali ja yritit sekä pienet määrät maissia sopivat päivittäiseen ruokavalioon. Kasviksia valitessa niitä voi laittaa tarjolle suhteessa 3 kasvista/1 hedelmä tai 4 kasvista/1 hedelmä. Suosittu menetelmä on ns. liikennevalo-muistisääntö; jotain vihreää jotain punaista ja jotain keltaista; joista vihreää voi antaa enemmän suhteessa muihin.
Arateille kannattaa tarjota mahdollisuus kylpemiseen muutaman kerran viikossa.
Erityispiirteet:
Aratit kommunikoivat parven kanssa luonnossa jatkuvasti. Niillä on tarve pitää yhteyttä myös ihmisiin huutamalla perään. Tätä ei pidä missään nimessä vahvistaa, vaan kannattaa vastata vain pieniin ääniin. Yksin pidettynä näillä on suuri vaara tulla peräänhuutajiksi. Varsinkin aurinko-, palmu- ja huppuarattien ääni on niin paha, että niistä voi koitua ongelmia naapureiden kanssa, mikäli lintu oppii huutamaan ihmisten perään. Myös aitoaratit nauttivat pienessä parvessa tai pareittain elämisestä. Ne viettävät kuitenkin hieman enemmän aikaa erillään kuin esim. suomuaratit. Kaksi koirasta menee hyvin keskenään, mikäli ei ole tarkoitus pesittää lintuja.
Aitoaratit saattavat nukkua erikoisissa asennoissa, jos niille on tarjottu tasainen paikka, esimerkiksi lauta, ne nukkuvat selällään jalat kohti kattoa. Vahvanokkaisille arateille kankaiset teltat eivät ole hyviä, koska ne voivat rikkoa teltan vaaralliseen kuntoon yhden päivän aikana. Niille voi tarjota nukkumapaikaksi esim. käsittelemättömästä puusta tehdyn pienen hyllyn, mikä voi laittaa häkin yläaosaan pinnoihin kiinni.
Lajit:
Kuva: Richard Roche, CC BY-NC 2.0
30 cm / 125 g*
Keskikokoinen aratti. Väritys suurimmaksi osaksi keltainen oransseilla häivähdyksillä, siivissä vihreää kuviointia, järjet siniset, sinivihreä pyrstö. Nokka musta ja jalat vaaleat tai harmaat. Silmä tumma ja silmää ympäröivä iho lemmikeillä yleensä vaalea. Laji näyttää samankaltaiselta kuin palmuaratti, mutta palmuaratin värityksessä on vähemmän keltaista ja enemmän vihreää. Laji sekoitetaan joskus myös kulta-arattiin (Guaruba guarouba), joka on kuitenkin massiivisempi ja sillä on vaalea nokka.
* Kokojen lähteenä World Parrot Trustin lajitietokanta.
Kuva: Jarmo Tuutti
30cm / 130 g
Palmuaratti on keltavihreä, keskikokoinen aratti. Se on päästään keltainen ja rinnastaan oranssi, ja selkäpuolelta vihreän vallitseva. Pyrstössä ja siipien kärjissä on sinistä. Nokka on tumma, samoin silmät. Silmiä ympäröivän ihon väri vaihtelee vaaleasta tumman harmaaseen alalajista ja UV-altistuksesta riippuen.
Kuva: Robert Blomerus
30 cm / 145 g
Kruunuaratti on keskikokoinen, vihreä aratti, jolla on nimensä mukaisesti ikäänkuin kruunu päässään. Keltaoranssi kruunu alkaa ylänokan päältä ja jatkuu silmien yli päälaelle. Alavatsassa on punaruskeaa väritystä, ja siipien ja pyrstön yläpinnat ovat sinertävät.
Kuva: Laure Kurkela
30 cm / 140 g
Huppuaratti on keskikokoinen aratti, jonka nimi tulee lajin tummasta päästä. Sitä on myös kutsuttu nimellä kalottiaratti samasta syystä. Muuten laji on suurimmaksi osaksi vihreä: siipien ja pyrstön alapinnat ovat lähes mustat, ja yläpinnat taittavat siniseen. Rinnassa on vihreästä poikkevampi, turkoosi alue, ja jaloissa on pienet punaiset höyhennilkkurit. Nokka on musta ja koivet vaaleanpunaiset mustilla kynsillä.
Kuva: Netta Nikkanen
26 cm / 90 g
Pienehkö aratti, jolla on persikanoranssi otsa. Laji on muuten suurimmaksi osaksi vihreä, mutta sen päätä ja rintaa koristavat oranssit, siniset ja haaleanruskeat sulat. Nokka on musta ja jalat harmaat. Maailmalla huomattavan samannäköinen laji on termiittiaratti (Eupsittula canicularis), jonka ylänokka on kuitenkin vaalea.
Kuva: Alejandro Bayer Tamayo, CC BY-SA 2.0
25 cm / 90 g
Savanniaratti on pienehkö aratti, joka on väritykseltään suurimmaksi osaksi vihreä. Sen päätä ja rintaa koristavat ruskean eri sävyt. Siitä on useita alalajeja, joilla pään väritys vaihtelee: osalla on päälaella sinistä, ja keltaoranssin värin määrä kasvoilla vaihtelee: osalla sitä ei ole lainkaan, kun taas osalla lähes koko pää on värin peitossa. Lemmikkinä tyypillisin on tyyppi, jolla keltaoranssia väritystä ei ole, ja päälaella on häivähdys sinistä. Nokka on yleensä musta ja jalat harmaat.
Kuva: Bram Cymet, CC BY 2.0
37 cm / 165 g
Suurehko aratti, jolla on nimensä mukaisesti sininen pää. Muuten suurimmaksi osaksi vihreä, paitsi pyrstön alapinta on punertava. Nokan väri ja sinisen pään intensiivisyys vaihtelevat alalajeittain, yleensä alanokka on musta ja ylänokka ihonvärinen. Jalat ovat vaaleat, ja silmää ympäröivä ihoalue lähes valkoinen.
Kuva: Rob Ireton, CC BY-NC-SA 2.0
32 cm / 155 g
Lähes kokonaan vihreä, suurehko aratti. Punainen siipien alunen saattaa näkyä hieman linnun istuessa siivet supussa. Alalajista riippuen pään alueella saattaa olla yksittäisiä höyheniä punaista. Nokka haalean värinen ja jalat harmaat, silmiä ympäröivä ihoalue valkoinen. Sukufaktaa: Psittacara-sukuun kuuluu tulkinnasta riippuen noin 9-14 lajia, jotka ovat kaikki vihreitä eri määrällä punaista kirjailua.
Kuva: Ingrid Taylar, CC BY 2.0
33 cm / 180 g
Hyvin samanoloinen brasilianaratin kanssa, lukuunottamatta punapääaratin tunnusomaisinta tuntomerkkiä: kirkkaanpunaista päätä. Tälläkin lajilla on vaalea nokka, harmaat jalat ja valkoinen silmää ympäröivä iho.
Muita lajeja (ei tavata juurikaan tai lainkaan lemmikkinä):
- Harmaapääaratti Aratinga weddellii
- ViherarattiPsittacara holochlora
- Isoviheraratti Psittacara strenua
- Kallioaratti Psittacara wagleri
- Costaricanaratti Psittacara finschi
- Kuubanaratti Psittacara euops
- Haitinaratti Psittacara chloroptera
- Asteekkiaratti Eupsittula nana
- Termiittiaratti Eupsittula canicularis
- Kaktusaratti Eupsittula cactorum