Lajiesittely:

Kakarikit

Kakarikit eli viherkaijat ovat pienehköjen papukaijojen suku, joita on joskus ääntelyn vuoksi kutsuttu myös vuohipapukaijoiksi. Niiden ääntely on lähes jatkuvaa “mäkätystä,” mutta ääni ei ole kovin voimakas. Suomessa lemmikkinä tavattavia lajeja ovat kruunuviherkaija ja uudenseelanninviherkaija, joita molempia kutsutaan yhteisellä kakariki-nimellä.

Luonne:

Kakarikit ovat erittäin aktiviisia lintuja. Niillä on aina kova meno päällä, eivätkä ne tunnu hiljentävän vauhtiaan kuin nukkumaan. Tämän loputtoman aktiivisuuden vuoksi kakarikit vaativat kokoonsa nähden erittäin paljon tilaa ja aktiviteetteja.

Kakarikit ovat todella rohkeita, jopa uhkarohkeita, jonka vuoksi ne ovat tapaturma-alttiita. Ne saattavat kesyttämättömänäkin lennähtää esim. ihmisen jalkoihin, jolloin on vaara että niiden päälle astutaan, tai ne saattavat lentää oven rakosesta kun se on juuri sulkeutumassa. Kakarikit ovat luonnostaan melko pelottomia, mutta ihan kesyjä niistä on hankala saada: niillä on liian kiire tutkimaan maailmaa, että ne malttaisivat keskittyä kovin pitkäksi aikaa kesyttämiseen.

Kakarikeille on luonnollista lentää kovaa ja paljon, sekä tutkia asioita. Niillä on pitkät varpaat ja keskimääräistä pidemmät kynnet, joilla ne mielellään kaivelevat maaperää ja häkin pohjamateriaalia, sekä vipeltää lattioita pitkin tutkimaan. Yleensä ne myös pitävät kylpemisestä.

Kakarikit ovat sosiaalisia, ja niitä tulisi pitää vähintään pareittain, mielellään jopa pienen 4 linnun parven verran. Uusien yksilöiden tutustuttamisessa parveen tulee olla varovainen. Nuorten lintujen lisäys parveen on yleensä helppoa, mutta aikuisia lintuja yhdistäessä tulee olla huolellinen, ettei tappeluita synny. Kakarikeissa koiras on monesti naarasta isompi, mutta ilman kokenutta silmää ja vertailukohtaa sukupuolta ei yleensä luotettavasti erota.

Hoito ja ravinto:

Minimisuositusten mukaan kakarikiparille riittäisi häkki, jonka pinta-ala on 0,85 neliömetriä. Kakarikit ovat kuitenkin niin aktiivisia, että niille kannattaa hankkia niin suuri häkki kuin mahdollista, pinnaväli huomioiden. Tilavan häkin lisäksi linnun tulisi päästä ulkoilemaan häkistään turvalliseen tilaan joka päivä useamman tunnin ajaksi. Tämä koskee myös niitä lintuja, jotka eivät ole kesyjä, ellei niille pysty tarjoamaan useamman neliömetrin lentohäkkiä tai lintuhuonetta.

Kakarikien ruokavalion tulee olla monipuolinen ja lajille sopiva. Sen pohjan voi muodostaa monipuolinen, vähärasvainen siemenseos tai laadukas pelletti. Yleensä undulaateille ja neitokakaduille sopiva seos käy myös kakarikeille. Lisäksi ruokavalioon kuuluu päivittäin laaja kattaus tuoreruokaa, jonka kannattaa olla vihannespainotteista. Pelkkä salaatinlehti tai kurkunsiivu silloin tällöin ei riitä. Kakarikeilla sanotaan olevan muita papukaijoja korkeampi tarve proteiinille, joten niille kannattaa tarjoilla proteiinipitoista ruokaa esim. kerran viikossa. Näitä voivat olla esim. keitetty kananmuna, munaruoka, kypsennetty kananliha, jauhomadot tai kuivatut hyönteiset.

Erityispiirteet:

Kakarikien luonne on itsessään erityispiirre. Ne ovat moniin muihin lajeihin verrattuna erittäin aktiivisia ja rohkeita, joka voi olla riski menoon ja meininkiin tottumattomalle omistajalle.

Kakarikilajit ovat läheistä sukua keskenään, joten ne voivat myös tuottaa lajiristeymiä eli hybridejä. Eri lajisten lintujen risteytystä keskenään ei suositella, vaan linnulla tulisi olla oman lajinen kumppani.

Lajit:

Kruunuviherkaija, Cyanoramphus auriceps

23 cm / 95g

Pienempi lemmikkinä pidettävistä kakarikeista. Pääväriltään vihreä lintu, jolla on punainen raita silmien välissä ja keltainen “kruunu” päälakea kohti. Kuuluu Cites II/B-liitteeseen, joten vaatii aina alkuperätodistuksen.

Uudenseelanninviherkaija, Cyanoramphus novaezelandiae

27 cm / 50-113g

Hieman kruunuviherkaijaa suurempi ja nykyisellään sitä yleisempi lemmikki Suomessa. Pääväriltään vihreä lintu, jolla on punaista päässä: otsassa päälaelle leviten ja silmien takana. Muitakin värimuunnoksia on, kuten kirjava, lutino, kaneli, sininen ja näiden yhdistelmät. Uudenseelanninviherkaija kuuluu Cites I/A-liitteeseen, mutta on poikkeuslaji, joten sillä käydään kauppaa kuten II/B-liitteen lajeina. Se tarvitsee silti aina alkuperätodistuksen, mutta ei EU-lupanumeroa.