AIHE:

Hei!
Etsin vihersiipiaralleni (Rousille) kaveria.
En tiedä mitä tälläisiin ilmoituksiin yleensä kirjoitetaan, joten kerron tässä nyt kaiken, joka on mahdollisesti tärkeää aiheesta, minusta ja Rousista.
Rousi on noin kolmevuotias tyttö, tänä vuonna täyttää 4.
Rousi on no, todella kesy. Käsikesy on ehkä parempi termi. Tulee suihkuun olkapäälle, sukii minua, maiskuttelee korvalehtiä, antaa rapsuttaa, avata pinnisulkia, leikkii ja painii yms. Todella todella todella todella sosiaalinen kaveri. Ja puhelias! Ymmärtää sanan "hyvä" tarkoituksen. Ja käyttää sitä itse omatoimisesti ilmaistaakseen toiminnan / objektin olevan hänen mielestään positiivinen/miellyttävä.
Todella energinen. Jos valot on päällä, Rousi show on päällä.
Olen valjaskouluttanut hänet, modifoiduilla valjailla (meillä kävi pieni vahinko perinteisten valjaiden kanssa, jonka seurauksena jouduin improvisoimaan).
Ei ole kertaakaan ollut agressiivinen ihmisiä kohtaan. On kyllä todella pippurinen luonne, eli varoitus näykkäisyjä kyllä käyttää. Ja näiden viestintä näykkäisyjen vahvuus on selvästi ollut sidonnainen hormonaalisuuteen. Joten en sitä opituksi käytökseksi itse ainakaan sisällytä, kun hormonaalisuus muutenkin näkyy sellaisena neuroottisena pakko-oireiluna, jossa lintu ei ole oma itsensä.
Ihmisiä kohtaan on todella sosiaalinen, utelias, mutta ujo. Me kaksi ollaan eletty niin paitana&peppuna, niin olen hänet omasta mielestäni luonteena hyvin oppinut ja ymmärtänyt. Todella utelias, mutta ujo ja varovainen uutta kohtaan.
Muita lintuja kohtaan Rousin reaktiot ovat vaihdelleet. Osaa kohtaan ollut todella utelias, kun taas joitain lintuja kohtaan hän on ollut täysin kiinnostumaton.
Epäilen vahvasti, että Rousi olisi agressiivinen muita lintuja kohtaan. Ainoana epäilynä tosin on se jos hän näkee minut kumppanina ja toisen linnun kilpailijana.

Miksi etsin Rousille kaveria?

Olen nyt nämä vajaat kolmevuotta, kyennyt olemaan Rousille lintukaveri, mutta omat akut alkavat pikkuhiljaa loppua. Olen jo yhden burnoutin tämän suhteen vuoksi käynyt läpi.
Olen joka ikinen päivä ollut hänen kanssaan 2-3 tuntia, joka on ollut virikkeellistä leikkimisaikaa. Ja tämä alkaa painaa omassa jaksamisessani. Lomaa en ole voinut pitää / käydä lomalla sen aikana kun Rousi on minulla ollut. Ajatus toisen jättämisestä omaan huoneeseen pitkäksi ajaksi ei tunnu oikealta. Vaikka ruoka ja juomapuoli olisi jonkun toisen hoitamana. Nämä otukset tarvitsevat niin vahvasti myös sosiaalista läsnäoloa, eikä yksin oleminen ole mielestäni tervettä, sen max 8 enempää. Eikä hoitopaikka mahdollisuuskaan ole oikein tärpännyt.
Toista araa etsin sen vuoksi, jotta oma taakkani erittäin sosiaalisen ja älykkään otuksen kaverina helpottaisi. Niin sanotusti tasapainoa elämään. Toinen ara kaveri myös helpottaisi työpäivien aikana, jolloin kaverukset pitävät toisilleen seuraa. Itse en koe tuplaantuvien ruokalaskujen, tuhon, kakan, sulkapölyn yms määrää häiritsevänä asiana. Unelmat priimakunnossa olevasta täysin viimesilleen siistinä olevasta kodista heitin kaivoon jo siinä vaiheessa, kun hankin yhden tälläisen lentävän kodinpurkutyökoneen.
Joten itseäni ei huoleta kahdesta nokasta huolehtiminen.
Kyseessä on enemmänkin se, että toivoisin, että kykenisin elämään elämääni niin että siihen mahtuisi muutakin sisältöä kuin sateenkaarikanan hovinarrina toimiminen. Ja tähän ongelmaan olen hakenut ratkaisua erilaisilla virikkeillistämisillä (Rousilla on aina ollut leluja ja tuhottavaa, tässä tarkoitan hänen ruokansa siirtämistä kokonaisuudessaan virikeleluihin) onnistumatta.
Tv on päällä, ikkunasta näkee ulos, on orsia ja leluja koko huone täynnä. (Hänellä on siis oma huone, jossa on silloin kun en ole kotona, eli tilaa siis on esim. Lentää). Mutta silti vaikka mitä tekisin tai tarjoaisin, mikään muu ei ole hänelle yhtä tärkeää, kuin se että hän pääsee olkapäälleni möllöttämään. Ja se on ihanaa, jotain mitä arvostan todella paljon, mutta myös raskasta. Kun henkilökohtainen avustaja roikkuu koko ajan menossa mukana.

Olen siis ihmisenä kyllä todella investoitunut Rousiin ja mahdollisesti hänen kaveriinsa. Asenteeni alusta saakka on ollut, kun löytyy tahtoa, löytyy tapa. Eli Rousin suhteen, tai toisen linnun suhteen en luovuta. Minusta uudelleen kotiuttaminen on prosessina traumatisoiva ja sen haluan välttää. Se on itselläni viimeinen vaihtoehto. Asun vaikka tynnyrissä, jos se sitä vaatii, että Rousi on onnellinen. Sillä niin, kuin varmasti tiedät, isot papukaijat ovat todella todella todella vaikeita ja haastavia lemmikkejä. Eikä näiden kanssa eläminen ole helppoa ja välillä omistajana joudut tekemään kompromissejä oman "haluamisesi" kustannuksella, näiden eläinten onnellisuuden vuoksi.

Mahdolliselta kaverilta toivoisin että hän olisi tyttö. Poikasia tai pesittämistä en missään tqpauksessa halua tehdä. Siinä oma osaamiseni loppuu, enkä myöskään haluaisi tuoda lisää näitä eläimiä tähän maailmaan, jotka keskimäärin käyvät elämänsä aikana useat kodit läpi. Toivoisin mieluummin, että voisin olla epäonniselle aralle, se viimeinen koti. Sillä se suunnitelma ja asenne minulla on Rousin kanssa.
En ole täällä kauhean aktiivinen, joten jos olet kiinnostunut minulle voi laittaa viestiä spostiin: "Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen."