AIHE:

Kirjoitan tämän tänne, koska tämä liittyy ennenkaikkea normaalin lemmikinelämää elävän lemmikkilinnun hyvinvointiin, kuin tarkoitukselliseen pesittämiseen.

Facebookissa heräsi keskustelua siitä, kuinka estää neitokakadujen epähaluttu pesimäkäyttäytyminen, kuten paperin silppuaminen, niissä möyryäminen ja kolojen etsiminen. Tällainen käytös pitää linnulla pesimävirettä yllä, ja pariskunta saattaa sen seurauksena alkaa epätoivotusti pesimään, ja jopa saada poikasia. Yksinäinenkin naaras saattaa munia, ja jopa alkaa munimaan liikaa, tai muuten kuluttaa voimiaan turhaan hautomalla tyhjiä munia. Heräsi kuitenkin kysymys, onko tällaisesta pesimävireisestä käytöksestä haittaa yksittäisillä koiraslinnuilla tai koiras-koiras -pariskunnilla.

Seuraava on tyystin omaa spekulointiani, ja toivon että siihen otetaan kantaa niin puolin kuin toisinkin sekä lähteiden että mielipiteiden muodossa!

Omasta mielestäni lemmikkilinnun pitäminen turhaan pesimävireessä kuluttaa huonolla tavalla linnun voimavaroja ja on uhkana henkiselle hyvinvoinnille. Yllämainitut uhkakuvat epätoivotuista poikasista tai vain munista ja niiden tuoma rasitus lisäksi naaraan keholle ovat ilmiselviä, mutta koiraat eivät voi yksinään kärsiä esimerkiksi ylimunimisesta, jumiin jääneestä munasta tai vahinkopoikasten tuomasta voimainkoitoksesta.

Koen silti, että pesimävireessä oleminen sukupuolesta riippumatta kuluttaa lintua. Sillä menee voimavaroja kolojen etsimiseen tai rakentamiseen, ja henkistä turhautumista aiheuttaa varsinkin, jos omistaja puolihuolimattomasti yrittää estää touhuja vain, kun niistä on jotain haittaa. Hyvä huuruilukohde löytyykin jo sitten seuraavasta paikasta, jonka kanssa lintu saattaa saada puuhata pidempäänkin. Mielestäni tällainen pesimävireessä olo ilman mahdollisuutta päästä toteuttamaan oikeaa pesintää hyvän pesäpaikan löytymisestä haudontaan, poikasten hoitoon ja lopulta vieroitukseen ei ole linnun henkiselle hyvinvoinnille hyväksi.

Mielestäni omistajan pitäisi seurata lintujen käyttäytymistä arjessa, ja toimia sen mukaan: jos linnut alkavat vaikuttaa olevan liian kiinnostuneita pesinnästä ilman harkittua tarkoitusta pesittää, on omistajan tehtävä muuttaa lintujen elinolosuhteita niin, että kiinnostus pesimiseen laantuu. Tämä voi olla joskus vaikeaa. Neitokakaduille pesimäintoillessaan kaikenlaiset kolot nostattavat kierroksia, jolloin omistajan tehtävänä on eliminoida pesäkolot jo ennen niiden löytymistä. Jos omistaja ei ole tarkkana ja tukkii kolot vasta linnun löydettyä ne, on tällainenkin koloilu jo nostattanut linnun kierroksia ja lintu entistä hanakammin etsii uusia paikkoja. Sen sijaan ainainen kolon löytymättömyys johtaa yleensä toiminnan sammumiseen ja pesimävireen laantumiseen.

Riippuu myös lajista ja yksilöstä, missä menee raja pesintäkäyttäytymisessä. Esimerkiksi monet aratit nukkuvat mielellään kolomaisissa teltoissa tai jopa pohjapaperien katveessa, mutta eivät huomioi niitä päivisin tai muutenkaan pesimistarkoituksissa, kun taas vaikkapa neitokakadut tulkitsevat helposti kaikenlaiset hämärät kolot pesäpaikoiksi. Papereissa väärällä mielellä seikkailevan linnun pohjapaperit kannattaakin vaihtaa pois, vaikkapa puuhakkeeksi tai pestäväksi muovimatoksi, minkä parissa lintu ei pääse toteuttamaan silppuamis- ja pesänrakennustoimintaansa. Osa lintulajeista taas innostuu esimerkiksi tikuista ja korsista, jos niiden luontaiseen pesänrakennuskäyttäytymiseen sellaiset kuuluvat. Tällaiseen lajiin kuuluvalta pesimävireiseltä yksilöltä kannattaa liikaa pesimiseen onnistavat virikkeet poistaa, ja keksiä muuta tekemistä tilalle.

Eri lajeilla on erilaisia reagointitapoja pesimävireeseen. Neitokakadut ovat yleensä harmoonisia, eikä niiden pesimisintoilusta ole yleensä suoranaista haittaa ihmisille. Sen sijaan lajin kuin lajin edustaja voi alkaa aggressiiviseksi muille talouden linnuille. Tällöin minkään linnun henkinen hyvinvointi ei ole kohdillaan: aggressiivinen lintu on stressaantunut, koska se joutuu puolustamaan pesimäresurssejaan muilta (vaikkeivat muut olisi välttämättä edes kiinnostuneita), ja muut linnut ovat stressaantuneita hyökkäysten kohteena ollessaan. Äärimmäisissä tapauksissa, joihin jotkut lajit ajautuvat herkemmin kuin toiset, lintu voi alkaa käyttäytyä aggressiivisesti myös ihmistä kohtaan. Erityisesti amatsonien kanssa kannattaa noudattaa varovaisuutta, milloin "kodin leikkiminen" pahvilaatikossa tai kaapin alla on vain hauskaa leikkiä, ja milloin ollaan liian tosissaan.

Sum summarum:
Kannattaa miettiä ja käyttää harkintaa, onko lemmikkilintujen kodin leikkiminen ja pesän rakentaminen harmiton huvi, vai voiko sillä olla negatiivisia vaikutuksia lintuun.

Nyt tulikin haastava aihe lähinnä siksi että lemmikkiemme asema ravintoketjussa on sellainen että ne on luotu toisten eläinten ruoaksi sekä kotiseudullaan ne luokitellaan kotoisten räkättiemme kaltaisiksi tuhoeläimiksi eli ihminenkin kuuluu vihollisten joukkoon. Tällöin lajin säilymisen ehtona on kiivas lisääntymisen tahti jota rajoittavat karut luonnon olot.
Näitä luonnon oloja jäljittelemällä voidaan yletöntä hormonihyrinää hieman hillitä, tuoreet voi tarjoilla kuivattuina, kylpemistä vähennetään, normaaliruokaa voi tarjota sillä tavalla että lintu joutuu käyttämään aikaa ruokailuun, myös revittävien ja tuhottavien lelujen määrää voi lisätä.
Tällöin aikaa hyrinöihin jää vähemmän, myös mainitut kolojen tukkiminen ja häkin kuivikemateriaalin vaihto toimivat, tosin neitokakadut ovat luovia kolojen löytämisessä ja pohjapehkujen hyödyntämisessä.
Luontohan se on joka tikanpojan puuhun vetää, papukaijan pojasta puhumattakaan eli kokonaan hyrinää ei pysty millään lailla täysin estämään, luontokappaleet kun elävät lisääntyäkseen.
Meillä kiivain pöristely ajoittuu syksyyn ja kevääseen, tällöin uros etsii ja esittelee koloja kuin ADHD:tä poteva kiinteistönvälittäjä mutta naaras on ronkeli ja haukottelee urokselle päin näköä. Vauhdikkain hyristelyaika jää kuitenkin suhteellisen lyhyeksi, jommankumman jonkinasteinen sulkasato tai vuodenajan vaihtuminen hillitsevät himoja ihan riittävän hyvin. Ruokarajoituksiin tai muihin toimiin en ryhdy, lintuni ovat saaneet osansa nälästä, janosta ja huonosta hoidosta enkä halua lyhentää niiden elinikää tekemällä moista.
Kannattaako ottaa stressiä sellaisesta asiasta jota ei pysty kokonaan estämään mitenkään, annetaan vaan tirpoille enemmän tuhottavaa ja odotellaan että vaihe menee ohi..ja annetaan mahdollisesti aggressiiviselle kukkoilevalle urokselle sen tarvitsemaa tilaa, miehen virkaansa se vain hoitaa;)