Kun näin ensimmäiset valkokasvot vuonna 1980 ja pian sen jälkeen albiinot, olin vielä nuori lintujenkasvattaja ja ihastuin heti näihin ”uusiin” väreihin. Valkokasvo oli siihen saakka ollut tuntematon värimuunnos, ja se poikkesi täysin klassista väreistä. Ensimmäisten valkokasvojen hinnat olivat kuitenkin hyvin korkeat, enkä siksi voinut pitkään aikaan hankkia valkokasvoja itselleni.

Teksti: AZ-Nachrichten 11/2004, s. 283–287 O. Lutz: 25 Jahre Weißkopf-Nymphensittiche
Kääntänyt: Johanna Lahtinen

Nuori valkokasvo-harlekiini ja harlekiini-helmiäinen eri vanhemmista 4 ja 28 päivän ikäisinä.

Niinpä unohdin valkokasvot ja keskityin näyttelyneitokakadujen yhdistyksen (Standard-Nymphensittich-Vereinigung, www.snv-germany.de) perustamisen jälkeen vuonna 1989 kasvattamaan tuolloin jo saatavilla olevia perusvärimuunnoksia. Muutama vuosi sitten innostukseni valkokasvoihin kuitenkin palasi. Klassisten värimuunnosten menestyksekkään kasvatuksen ja useiden näyttelyvoittojen jälkeen olin saavuttanut edellytykset valkokasvojen laadukkaaseen kasvattamiseen. Pääsyynä valkokasvoihin kohdistuvaan suureen innostukseeni ovat muunnoksen kasvattajalle tarjoamat mahdollisuudet. Valitettavasti ei ole muutamia hyviä yksilöitä lukuun ottamatta onnistuttu kasvattamaan suurempia määriä valkokasvoja. Tämä johtuu tietenkin ensisijaisesti peittyvästä perintöaineksesta, eivätkä monet kasvattajat ole siksi onnistuneet jalostuksessa.

Jalostuksen vaikeuteen on syynä vanha tapa pesittää valkokasvoja aina keskenään − näin tapahtuu valitettavasti yhä vielä. Tämä johtuu tietämättömyydestä ja toisaalta halusta tuottaa mahdollisimman paljon valkokasvoja. Tulos on valitettavasti myös sen mukainen: useimmilta valkokasvoilta puuttuvat täydet pitkät töyhdöt, ja lintujen koossa ja painossakin on useimmiten toivomisen varaa. Silloin tällöin näyttelyissä nähtävien yksittäisten hyvien yksilöiden perusteella voi kuitenkin päätellä, että parempiakin tuloksia voidaan saavuttaa.

Olen vakuuttunut siitä, että on mahdollista jalostaa parempia yksilöitä. Siksi päätin alkaa kasvattaa valkokasvoja huippunäyttelylinnuiksi, erityisesti harlekiineja ja harlekiini-helmiäisiä sekä albiinoja. Kuvitelkaa näyttelyhäkkiin hyvin hoidettu laatuyksilö: vitivalkoinen lintu, jolla on kapea musta nauha rinnassa ja mustia laikkuja tai helmiäiskuvioita selässä. Ja tarkoitan todellakin kirkkaan mustia, en harmaita tai väriltään haaleita. Jos linnulla on vielä täydellinen, pitkä ja porrastettu valkoinen töyhtö, on kyseessä ilmeinen huippuyksilö. Ihanneyksilö, joka on miltei saavuttamattomissa.

Kuten jo alussa mainitsin, ovat laadukkaat perusväriset neitokakadut välttämätön perusta hyvien valkokasvojen kasvatukselle. Tietenkin jokaisen täytyy itse päättää, mikä värimuunnos on lähinnä sydäntä, ja pyrkiä siihen. Itse olen mieltynyt valkokasvo-harlekiineihin, harlekiini-helmiäisiin sekä albiinoihin.

Siispä ryhdyin rakentamaan valkokasvo-harlekiinien kantaani. Perusta olivat kaksi valkokasvonaarasta, toinen harlekiini ja toinen harlekiini-helmiäinen. Nämä naaraat saivat kumpikin parikseen perusvärisen neitokakadukoiraan, jolla oli kaikki ne ominaisuudet, jotka valkokasvoilta vielä puuttuivat: pitkät töyhdöt, tumma höyhenpuku sekä massiivinen ja pitkä olemus. Näiden risteytysten tuloksena syntyneet poikaset olivat jo hiukan parempia kuin alkuperäiset valkokasvot. Kaikki harlekiinipoikaset olivat piileviä valkokasvoja, ja harlekiini-helmiäisnaaraan koiraspoikasilla oli lisäksi helmiäiskuviointi.

Vuoden kuluttua annoin molemmat alkuperäiset siitosnaaraani pois ja risteytin edellisvuotiset poikaset keskenään. Valkokasvo-harlekiinit ja naaraspuoliset valkokasvo-harlekiini-helmiäiset puuttuivat. Puolet perusvärisistä harlekiinipoikasista oli piileviä valkokasvoja, vaikkakaan poikasten ulkomuodosta ei voinut sitä havaita. Valkokasvot olivat jo massaltaan ja kooltaan hyviä, ja töyhdöt olivat tyydyttäviä. Kannan parantamisen seuraava askel oli siis edessä. Valkokasvo-harlekiinit ja valkokasvo-harlekiini-helmiäiset saivat jälleen parikseen parhaat mahdolliset perusväriset harlekiinikoiraat, joilla oli edellä mainitut hyvät ominaisuudet. Näiden jälkikasvussa, piilevissä perusvärisissä valkokasvo-harlekiineissa, joista osalla koiraista oli helmiäiskuviointi, saavutettiin joissakin hyvissä valkokasvoissa jo jalostukselle asetetut tavoitteet. Tästä kannasta saadaan vielä hyviä valkokasvoja näyttelyihin.<7p>

Tästä kuvauksesta ilmenee, ettei ole mahdotonta tuottaa parempia yksilöitä. Täytyy vain olla valmis kulkemaan pitkä, mutta varmasti sitäkin menestyksekkäämpi tie loppuun saakka. Aloittelijoiden on suositeltavaa ensin perehtyä jalostukseen tarkemmin, muuten aikaa myöten seurauksena saattaa olla eläinten laadun heikkeneminen.

Muutamia esimerkkejä risteytyksistä:

Valkokasvoisuus (VK) periytyy väistyvästi.

Sukupuolen merkintä: koiras = 1,0, naaras = 0,1

Kauttaviivan taakse on merkitty piilevä ominaisuus, joka ei näy linnun ulkomuodossa.

1,0 VK perusvärinen x 0,1 perusvärinen	Kaikki poikaset perusvärisiä, mutta kaikki piileviä valkokasvoja
1,0 perusvärinen/VK x 0,1 VK perusvärinen	50 % koiras- ja naaraspoikasista valkokasvoja, 50 % perusvärisiä, joista sekä naaraat että koiraat jälleen piileviä valkokasvoja
1,0 lutino x 0,1 valkokasvo	Kaikki koiraat perusvärisiä sekä piileviä valkokasvoja ja inoja eli lutinoita tai albiinoja. Kaikki naaraat lutinoita ja samalla piileviä valkokasvoja eli piileviä albiinoja.
1,0 perusvärinen/VK ja ino x 0,1 lutino/albiino	Koiraat: perusvärinen/ino, valkokasvo/albiino, lutino, lutino/albiino ja puhdas albiino. Naaraat: perusvärinen, perusvärinen/VK, lutino, lutino/albiino ja puhdas albiino.

Esimerkeistä käy ilmi, kuinka huomattavasti värien periytymisessä voi olla hajontaa. Kuten jo alussa mainittiin, on valkokasvojen jalostus hieman vaativampaa ja enemmän aikaa vievää kuin klassisten värien jalostus. Kuitenkin kuljettuamme tämän tien tai saatuamme hyvät lähtöyksilöt tuloksena on valkokasvoja, jotka varmasti vangitsevat katseet, olivatpa ne sitten perusvärisiä, albiinoja, helmiäiskuvioituja tai harlekiineja.

	Valkokasvo-kaneli-harlekiini. Poskilaikut erottuvat yhä pään valkoisesta väristä huolimatta. Kuvan naaras on erinomainen siitoslintu. Näyttelyihin se on kuitenkin liian vaalea, koska sen rinnasta puuttuu tumma nauha ja koska sen värien suhde 20 % tummaa ja 80 % vaaleaa ei vastaa harlekiinien standardia 40/60.
	Kaneli-harlekiini-helmiäinen. Näyttelyissä sijoittumisen edellytyksiä ovat suora selkälinja, selkeä helmiäiskuviointi ja symmetriset laikut kuten kuvan yksilöllä.
	Valkokasvo-harlekiinikoiras. Erittäin vaalea valkokasvo-harlekiinikoiras ilman rinnan nauhaa. Tämä yksilö muodostaa täydellisen siitosparin tummemman, piilevän valkokasvo-harlekiininaaraan kanssa.
	Naaras valkokasvo-harlekiini-helmiäinen. Tyypiltään erittäin kaunis yksilö, jolla on selässä ihanteelliset laikut ja selkeä helmiäiskuviointi, valkoinen pää, lähes valkoiset pyrstösulat ja kapea rintanauha.