Pesittäisinkö lintujani?

Koti » Artikkelit » Pesittäisinkö lintujani?

Tiivistelmä artikkelista: 
• Kaikkien lintujen ei ole pakko päästä pesimään. 
• Pesinnän yrittäminen, pesän rakentaminen, parittelu tai muniminen ei ole merkki siitä, että lintujen on päästävä pesimään.
• Päätös pesittämisestä ja pesän tarjoamisesta tulee aina olla kauan harkittu ja huolella tehty päätös.
• Ennen pesittämisen yrittämistä on kartutettava tietoa aiheesta, valittavat hyvät lintuvanhemmat ja huolehdittava että olosuhteet ovat kaikin puolin kohdillaan.

Lemmikkilinnut ovat moniin muihin lemmikkeihin verrattuna erilaisia siitäkin syystä, että niitä on usein mahdollista pitää sekaparvina tai koiras-naaras-pareina ilman sterilisaatiota tai kastraatiota. Vastakkaista sukupuolta olevia, lisääntymiskykyisiä eläimiä voidaan pitää samoissa tiloissa ympäri vuoden. 

Lintujen lisääntymisen kierto on nisäkkäisiin verrattuna erilainen. Nisäkkäillä on yleensä kiima-aika, jolloin naaras voi parittelun jälkeen tulla kantavaksi. Nisäkkäillä ilman esteitä tai leikkausta yhdessä pidetyt urokset ja naaraat lisääntyisivät jatkuvasti, jolloin omistaja olisi pian pulassa, kun oma kani- tai hiirilauma on paisunut valtavaksi. Linnuilla taas lisääntymistä säätelee varsinaisen kiiman kierron sijaan ympäristön ulkoiset tekijät: pääasiassa valoisuus sekä pesäpaikat tai pesämateriaalit, mutta myös ruokavalio ja sopiva kumppani. Ilman pesäpaikkoja lintuja voi yleensä pitää sekapareissa tai -parvissa ilman että linnut lisääntyvät jatkuvasti. Lisäksi linnuilla viime kädessä lisääntymisen estäminen on helppoa ottamalla munat pois. Munien jatkuvan poistamisen ei kuitenkaan tulisi olla pääasiallinen lisääntymisen ehkäisyn keino.

Monet helposti pesivät ja lisääntyvät lajit (kuten neitokakadu, undulaatti, ruusukaijanen, seeprapeippo, kanarialintu ja naurukyyhky) voivat alkaa pesiä myös ilman omistajan aktiivista toivetta pesimisestä, etenkin jos linnuilla on mitään minkä ne voivat tulkita pesäpaikaksi. Ehkä lintujen yleisyys eri tasolla asiaan perehtyneissä kodeissa ja usein nouseva hormonaalisuus saa yhä useamman uteliaan omistajan pesittämään lintujaan ihan vain huvikseen. Lintujen pesittäminen tulisi aina kuitenkin tapahtua harkitusti, omistajan – ei lintujen itsensä – aloitteesta, riittävän tiedonkeruun ja valmistautumisen jälkeen.

Lemmikkilinnun elämä on hyvää ilman poikasiakin

Lemmikkilinnun ei ole pakko päästä pesimään. Vaikka luonnossa monen lajin vuodenkierto kiertää pesimisen ja lisääntymisen ympärillä, lemmikkinä voimme tarjota linnuille levon tästä raskaasta kierrosta. Monia muitakaan luonnossa lintujen kohtaamia asioita emme tarjoa linnuillemme: nälkää, janoa, saalistajia, tauteja, sadetta, kylmää, kuumaa tai onnettomuuksia. 

Omistajan tulisi keskittyä varmistamaan se, että lintujen hormonaalisuutta ei tarkituksella kohoteta. Hormonaalisuutta voi hillitä, kun linnulle ei tarjota pesäpaikkoja tai pesämateriaalia virikkeenä. Tärkeää on myös sopiva ja tasainen valaistus, pesimäkauden ulkopuolinen ruokavalio ja kesyillä linnuilla myös riittävän toverillinen suhde linnun ja ihmisen välillä ilman linnun näkökulmasta parisuhdemaisia vivahteita. Hormonaalisessa tilassa oleminen on linnulle pidemmän päälle stressaavaa ja turhauttavaa.

Usein yhden kerran pesittäminen ei ole ratkaisu hormonaalisuuteen, vaan voi aiheuttaa hormonaalisuuden ja pesimäinnon kierteen, joka toistuu ja toistuu. Jokaisen pesittämistä harkitsevan tulisi kantaa vastuunsa suomalaisesta lintukannasta: ongelmiin asti ylihormonaalisten lintujen pesittäminen altistaa mitä todennäköisimmin myös jälkipolvet samanlaiselle käytökselle. 

Lintu ei koe olemassaolossaan puutetta tai lapsettomuuden surua, kokematonta äitiyttä tai isyyttä, jos se ei pääse pesimään. Lajityypillisen elämän peruspalikat tulevat hyvistä oloista, virikkeistä ja mukavasta lajiseurasta.

Jos lintuja haluaa pesittää, se tulee tehdä valistuneesti ja oikeista syistä. Linnun oma pesimäinto, muniminen, parittelu, söpöt poikaset tai perhe-elämän seuraaminen tai vastaavat syyt eivät ole riittävän painavia syitä pesittämiselle.

Genetiikka ja parien valinta

Jokaisessa linnussa ei ole sopivaa ainesta jatkamaan sukua, kun otetaan huomioon yksilön ominaisuudet lajinsa edustajana sekä Suomen tai Euroopan lintukannan edustajana. Vaikka lintu olisi omistajalleen rakas, se ei ole vielä yksin riittävä syy pesittää lemmikkiä ja viedä eteenpäin sen geneettistä materiaalia.

Lintuparin valinta vaatii tietoa molempien vanhempien taustoista, sukulaissuhteista, terveydentilasta ja mutaatioista. Esimerkiksi kaikki väri- tai höyhentyyppimutaatiot eivät sovi toisilleen pariksi. Esimerkiksi lutino-neitokakadut jalostettiin aikanaan sisäsiitoksella, jonka vuoksi nykyään ei suositella yhdistettävän kahta lutinoa yhteen. Kanarialinnuilla taas kahta pehmythöyhenistä lintua ei tulisi yhdistää yhteen, sillä jälkeläisten höyhentyyppi voi olla niin pehmeä, ettei höyhen edes läpäise ihoa kasvuvaiheessa: tämä aiheuttaa linnuille höyhenkystia. 

Lintujen tulisi olla ulkomuodoltaan liki täydellisiä, eivät mitenkään vaivaisia, pienikokoisia tai huonoryhtisiä. Moni Suomessa elävä lemmikkilintu etenkin yleisemmistä lajeista on kotoisin ulkomaisista lintutukuista, joihin päätyy myös lintuja, jotka eivät ole niiden alkuperäisille kasvattajille kelvanneet ulkomuotonsa takia. Lintuja saatetaan lisäännyttää myyntiin jopa varsinaisissa lintutehtaissa, joissa tärkeintä ei ole laatu, vain määrä. Tämän takia Suomen eläinkauppojen myymät linnut eivät aina välttämättä kanna laadukasta geneettistä materiaalia.

Holtittoman pesityksen seuraukset

Suomessa on nyt jo spekuloitu, että esimerkiksi undulaattien herkkyys kasvaimille on lisääntynyt, koska lintuja on pesitetty sukua ja sen ominaisuuksia tuntematta. Vastuullisessa kasvatuksessa esim. kasvaimille alttiita sukulinjoja ei käytetä pesityksessä. 

Samoin voidaan aiheellisesti spekuloida, onko yleisten lajien ei-toivottu ylimuninta ja ylihormonaalisuus nousussa, jos tällaisten lintujen annetaan aina vain pesiä. Vastuullisempaa olisi ottaa ylimunijat pois lisääntymästä, jotta ne eivät tätä käytöksellistä alttiutta periytä eteenpäin.

Suomen lintutilanne: Onko uusille poikasille tarvetta?

Yleisimmistä lajeista on jo nyt ylitarjontaa. Tämä näkyy lintujen jatkuvana hylkäämisenä, rescue-taustaisten lintujen pitkinä kodinetsintäkausina, myytävien lintujen määrässä eri palstoilla sekä lintujen kehnossa kohtelussa. Tietoa on nykyään valtavasti saatavilla, mutta lintuja saa silti ostettua monestakin paikasta hyvin alkeellisin tiedoin, jopa huonoihin olosuhteisiin.

Ennen pesitystä on emojen geenien ja yhteensopivuuden lisäksi mietittävä, mitä poikasille tehdään. Löytyykö niille omalta alueelta tai koko Suomesta riittävän hyviä, sitoutuneita koteja? Entä jos uusia koteja ei löydy, voiko poikaset pitää itse? Kaikki lajit tai yksilöt eivät enää aikuisena siedä omaa jälkikasvuaan samoissa tiloissa, joten poikasten jättäminen itselle ei voi olla automaattisesti suunnitelma. Lisääkö pesittämällä turhaan Suomen kaltaisen pienen maan lintukuormaa, jolloin pitkäänkin kotia etsineet linnut jäävät koditta poikasten markkinoilla.

CITES-säätely koskee suurinta osaa lajeista

CITES-liitteisiin kuuluu suurinosa lemmikkinä pidettävistä lintulajeista, joskaan eivät ne kaikkein yleisimmät. CITES-säätelyn ulkopuolella ovat esim. naurukyyhky, kanarialintu ja seeprapeippo sekä papukaijoista ainoastaan undulaatti, neitokakadu, ruusukaijanen ja kauluskaija. Täten esimerkiksi kaikki muut rakkauspapukaijalajit (myös lajiristeymät) ja kaikki isot papukaijat kuuluvat CITES-säätelyn pariin. 

CITES-lajeilla on oltava lintuun yhdistettävissä oleva todistus laillisesta alkuperästä. Yleensä tämä on alkuperätodistus tai syntymätodistus sekä pysyvä tunnistemerkintä eli umpirengas tai siru. Jos CITES-lajin yksilöllä ei ole näitä, niitä ei saa lain mukaan pesittää, eikä poikasia myydä. Vastuullinen pesittäjä on tietoinen paperiasioista ja huolehtii, että pesitettävillä CITES-lajin linnuilla on molemmilla alkuperätodistus, ja laatii ne myös poikasille.

Miten pesittää vastuullisesti

Motivaatio pesitykselle: Motivaatio pesitykselle tulee olla riittävän järkevä ja syvällinen. Pelkät söpöt poikaset, perhe-elämän seuraaminen, emolintujen hormonaalisuus, pesimähalut, parittelu tai muniminen, lintujen isyyden tai äitiyden kokemuksen tarjoaminen jne. eivät ole riittäviä syitä pesittämiselle.

Riittävä tiedonhaku: Vastuullinen pesittäjä on hankkinut tietoa luotettavista lähteistä pesittämisestä, genetiikasta, lintujen ominaisuuksista ja ongelmatilanteista jo ennen pesitykseen alkamista. On vastuullista lykätä pesittämistä tai jättää pesityshommat kokonaan, jos epäilee omia taitojaan esim. lintuvanhempien valinnassa, olosuhteiden luomisessa tai ongelmatilanteiden hoitamisessa.

Lintujen valinta: Pelkkä rakkaus omiin lintuihin ei riitä eettisen pesityksen motivaatioksi. Toisilleen valitulla lintuparilla tulee olla jotain positiivista annettavaa Suomen lintukannalle. Pelkkä luonne ei riitä, sillä jälkeläiset perivät vanhemmiltaan myös niiden fyysisiä ominaisuuksia. Pariskunnan tulee olla terveitä, terverakenteisia, sopivan ikäisiä pesimään eivätkä linnut saa olla toisilleen sukua. Valittujen yksilöiden tulee olla myös geneettisesti toisilleen sopivia nykytiedon valossa esim. värimutaatioidensa puolesta. CITES-lajeilla lintujen tulee olla todistetusti laillista alkuperää, jotta niitä saa pesittää ja poikasia myydä: emolinnuilla tulee olla pysyvä tunnistemerkintä ja alkuperätodistukset, I/A-liitteen lajeilla lisäksi EU-todistus ennen kuin pesintää edes suunnitellaan. Jos lintu hankitaan tai lainataan pesitystä varten, tulee sille antaa riittävästi kotiutumisaikaa uuteen kotiinsa.

Käytännön järjestelyt: Pesittäjällä on riittävä tietotaito käytännön järjestelyjä kohtaan sekä aikaa, rahaa ja tilaa toteuttaa ne: pesitettävällä parilla on oma pesityshäkki ja lajille sopiva pesäpaikka. Pariskunnalla on hyvät olosuhteet, rauhaa, ilmankosteus sekä ruokavalio pesinnän ja poikasten kasvatuksen onnistumiselle. Jos poikaset aiotaan rengastaa, tulee renkaat tilata etukäteen. CITES-lajeilla pysyvä tunnistemerkintä eli umpirengas tai siru ovat käytännössä pakollisia, jotta linnun voi yhdistää alkuperätodistukseensa. CITES I/A-liitteen lajeilla tunnistemerkintä on pakollinen, jotta voi anoa Suomen ympäristökeskuksesta EU-todistukset poikasille.

Pesityksen ongelmat: Pesittäjän tulee hankkia tietoa mahdollisesti tulevista ongelmista, ja suunnitella, mitä tehdä jos niitä tulee kohdalle. Näitä saattaa olla esim. munan jumiutuminen naaraalla, poikasen jääminen jumiin munankuoreen, poikasen kuivuminen ja aliravitsemus, poikasten nyppiminen, jalkojen harittaminen (splay legs), poikasen hylkääminen jne. 

Käsinkasvatus: Nykytiedon valossa kokonaisvaltaista käsinkasvatusta eli poikasten ottamista pois vanhempien hoivasta pelkästään kesyyntymistarkoituksessa ei suositella. Paremmat eväät lintumaiseen elämään poikanen saa vanhemmiltaan oppien ja sisarustensa kanssa sosialisoiden. On pesittäjän vastuulla pohtia etukäteen, mikä on poikasen kohtalo ongelmatilanteissa, jossa esim. vanhemmat eivät ruoki poikasta riittävästi.

Poikasista luopuminen: 

• Usein lintuja pesitetään ajatuksella, että poikaset myydään uusiin koteihin. Etenkään enemmän pesittäessä kaikkia poikasia ei voi pitää itse, eivätkä kaikki lintuvanhemmat enää siedä lähellään aikuistuneita jälkeläisiään. 
• Pesittäjän on tehtävä työtä, jotta poikaset saavat vastuulliset ja osaavat, hyvät kodit. Ostajan valinta ei välttämättä ole helppoa: miten valistaa ostajaa riittävälle tasolle, tai kieltäytyä myymästä poikasta kotiin, jossa tietotaito tai olosuhteet eivät ole kohdillaan. Nykytiedon valossa uuden kodin vaatimuksia voivat olla esimerkiksi se, että lintuja ei pidetä ilman lajitoverin seuraa, linnuilla on UV-valo ja minimimitat täyttävä kotihäkki jo hankittuna (ei pienempää väliaikaishäkkiä ajatuksella että iso häkki hankitaan myöhemmin tai että UV-valo hankitaan joskus myöhemmin), tietoa lintujen käyttäytymisestä ja käsittelystä, kunnioitusta lintujen villieläimen luonteeseen, tietoa lajityypillisestä ruokavaliosta ja virikkeistä.
• CITES-lajien poikaset myydään tunnistemerkittyinä ja alkuperätodistuksen kera, I/A-liitteen lajit lisäksi Ympäristökeskuksesta anotun EU-todistuksen kanssa. Yhdistys suosittelee alkuperätodistusta ja tunnistemerkintää myös muille kuin CITES-lajeille.
• Pesittäjän on huolehdittava, että poikasia ei luovuteta uusiin koteihin liian aikaisin. Luovutusiät vaihtelevat lajeittain, ja suositellun luovutusiän lisäksi on otettava huomioon yksilön kehittyminen ja riittävät taidot.

Varasuunnitelma: Pesittäjän tulee ajatella tulevaisuuteen ja pohtia varasuunnitelmaa, mitä tehdä, jos poikasia ei saakaan myytyä. Hyvässä tapauksessa, säyseillä lajeilla poikaset eivät mullista parvidynamiikkaa ja ne voivat elää hyvää elämää parven jatkona. Pahimmillaan koko arki menee uusiksi lentovuoroja jakaessa, jos vanhemmat tai toinen niistä ei siedä poikasiaan enää niiden aikuistuttua. Toisaalta etenkin isommilla linnuilla voi tulla vastaan myös puhdas tilakysymys valtavien häkkien kanssa.

Lopuksi

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole kieltää ihmisiä pesittämästä lintujaan, vaan herätellä vastuulliseen pesittämiseen. Vastuullisessa pesittämisessä on otettu huomioon niin vanhempien kuin poikasten hyvinvointi yksilötasolla, sekä välillisesti myös koko suomalainen lintuharrastus.

Lisää aiheen tiimoilta