Teksti: Hanna Miettinen
Useat peipot ja kanarialinnut, mutta varsinkin seeprapeipot ovat tunnettuja herkästi syttyvästä pesintävireestään ja kyvystään lisääntyä helposti. Ne voivat pyrkiä lisääntymään myös epäsuotuisissa olosuhteissa. Tämä voi johtaa moniin ongelmiin, joista peippojen omistajan on hyvä olla tietoinen. Tässä artikkelissa tutustutaan peippolintujen, kuten seeprapeippojen, lokkipeippojen, kanarialintujen ja vastaavien pesintävireen aiheuttamiin yleisiin haasteisiin sekä ongelmien ennaltaehkäisyyn ja ratkaisuun.
Pesäkorit ja pesämateriaalit kannustavat pesintään
Liikkeellä on uskomus, että peipot tarvitsisivat pesäkoreja nukkumapaikakseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Peipot nukkuvat orsilla aivan muiden lintujen tapaan. Luonnossa jotkin peipot saattavat käyttää rakentamiaan pesiä myös lepäämiseen ja nukkumiseen, mutta lemmikkioloissa tilanne on toinen. Sisätilat tarjoavat otolliset olosuhteet pesinnälle vuoden ympäri, ja pääsy pesään kannustaa siksi lemmikkipeippoa aina pesintään. Luonnossa peipot pesivät ainoastaan vuosittain toistuvalla pesintäkaudella, joten ylipesintää ja siitä johtuvia ongelmia ei pääse muodostumaan. Lemmikkinä elävien peippojen kohdalla pesäkoreja ei siksi tule tarjota lainkaan. Näitä ei kannata pitää myöskään peippojen näkyvillä, sillä jopa pelkkä pesäkorin näkeminen voi laukaista pesintävireen.
Pesäkorien lisäksi huomiota tulee kiinnittää pesäntekomateriaaleihin, sillä monet peipot eivät ole nirsoja niiden suhteen. Kuivat lehdet, heinänkorret, sammal, lyhyet oksanpätkät, hirssintähkän korret, langanpätkät, höyhenet, muiden lemmikkien karvat sekä paperinpalat ovat kaikki peippojen mielestä varsin oivallisia materiaaleja pesän rakenteluun. Kaikki kevyt, peipon nokkaan sopiva materiaali kelpaa laukaisemaan pesintävireen. Luonnollisesti kaikki nämä tulee pitää poissa peippojen ulottuvilta pesintää rajoitettaessa. Omistajalle tämä tarkoittaa ahkeraa siivoamista ja tarkkasilmäisyyttä. Häkki kannattaa siivota usein ja pohjamateriaalina tulee käyttää jotain muuta kuin sanomalehteä, josta lintu voisi repiä pesämateriaalia. Lintujen sulkasadon tai muiden lemmikkien karvanvaihdon koittaessa kannattaa siivota irtosulat tai -karvat pois mahdollisimman pian.
Pesimisen ehkäisemiseksi ruokakupit kannattaa vaihtaa sellaisiksi, joihin linnut eivät pääse istumaan tai kasaamaan pesämateriaaleja. Hyviä vaihtoehtoja ruokakupeille ovat erilaiset häkin pinnoihin kiinnitettävät ruokinta-automaatit. Automaateissa on vain pieni kaukalo ruokaa varten, ja ne ovat muuten täysin umpinaisia. Tällainen ruoka-astia ei muistuta pesää, ja on siksi hyvä valinta pesintävireen hillitsemisen näkökulmasta. Pohjalle sijoitettavia ruoka-astioita voi myös kokeilla, sillä osa linnuista ei käytä astiaa pesänään, mikäli astia on linnun mielestä liian suuri ollakseen pesä. Joskus erityisen sitkeät linnut voivat yrittää rakentaa pesänsä jopa vesikuppiin tai kylpyastiaan. Tällöin kannattaa vaihtaa kupit toisen mallisiksi ja rajata kylpyastian käyttö vain lyhyeksi ajaksi, jotta linnut ehtivät kylpeä mutta eivät voi käyttää astiaa pesänrakennukseen. Sinnikkäimmät yksilöt taas pesivät vaikka suoraan lattialle, mitä on hankalampaa estää.
Valo ja vuorokausirytmi vaikuttaa pesintävireeseen
Valon runsas määrä on linnuilla yleisesti pesintään kannustava tekijä. Yksi keino hillitä pesintävirettä onkin siis vähentää valon määrää. Tämä tulee kuitenkin tehdä huolellisesti: päivää tulee lyhentää vain lyhyt tovi kerrallaan, eikä päivä saa koskaan jäädä pitkäaikaisesti alle yhdeksän tunnin pituiseksi, jotta linnut ehtivät syömään ja juomaan riittävästi päivän aikana eivätkä heikenny liian lyhyiden päivien vuoksi.
Peipoille sopiva normaali rytmi on 12 tuntia valoisaa aikaa ja 12 tuntia pimeyttä, ja säännöllisyys on hyvinvoinnin kannalta tärkeää. Ajastimien käyttö on suositeltavaa. Lintujen valaistus tulee toteuttaa lintu- tai päivänvalolamppujen avulla niin, että lintuhäkin lisäksi myös ne huoneet, jossa linnut viettävät aikaansa, valaistaan lintujen kannalta oikeanlaisilla valoilla. Tavallisten ihmisille tarkoitettujen, lämpimien / keltaisten lamppujen käyttö yleensä pahentaa pesintäongelmia. Laadukkaan valaistuksen vastapainoksi tarvitaan myös kunnollinen pimennys, joka voidaan toteuttaa pimennysverhojen avulla. Pimennysverhot voi laittaa lintujen huoneen ikkunoihin tai lintujen häkin ympärille, jotta linnut saavat hyvät ja pimeät yöunet kesälläkin.
Mikäli linnuilla on taipumusta yöllisiin säikähtämisiin, voi himmeää yövaloa käyttää estämään loukkaantumisia ja kuolemia. Yövalo ei saa olla niin kirkas, että se häiritsisi lintujen unia. Ikkunasta tulevaa valoa ei kannata yövalona käyttää, sillä esimerkiksi ohiajavat autot saattavat säikäytellä lintuja. Verhot kannattaa sulkea yöksi myös talviaikaan.
Pesintävireen laannuttua valon määrää ei kannata palauttaa entiselleen liian nopeasti, sillä tämä todennäköisesti laukaisee ongelman takaisin välittömästi. Normaaliin rytmiin palaamiseen kannattaa varata aikaa useita viikkoja ja säätää päivää pidemmäksi 5–15 minuuttia kerrallaan, esimerkiksi kerran kahdessa viikossa. Mikäli ongelmat tuntuvat palaavan, hidasta tahtia tai tarvittaessa palaa takaisinpäin siihen rytmiin, mikä ei vielä aiheuttanut ongelmia ja lähde tästä uudelleen vielä hitaammin liikenteeseen. Työn helpottamiseksi kannattaa myös kirjata ylös suunnitelma siitä, minä päivinä ja miten paljon aikoo muuttaa valaistusta.
Keväisin ja syksyisin koittavat kellonsiirrot kannattaa jättää kokonaan toteuttamatta tai toteuttaa linnut näihin todella hitaasti. Valorytminä voi olla esimerkiksi talvisin 9–21 ja kesäisin 10–22. Tällöin ajastinta ei muuteta mihinkään, kun sen on kerran säätänyt kuntoon. Valorytmissä kannattaa huomioida se, milloin ihmiset ovat yleensä eniten kotona, jotta linnuille jäisi riittävästi aikaa päästä lentämään häkistä vapaaksi huoneeseen joka päivä.
Tuoreruoan rajoittaminen
Pesintää voi pyrkiä hillitsemään myös vähentämällä väliaikaisesti tuoreruoan tarjoamista. Tätä ei kuitenkaan pidä koskaan jatkaa kovin pitkään, ettei lintujen kunto heikkene. Vitamiinilisät ovat paikallaan tuoreruokien ja valoisan ajan vähentyessä. Vältä kuitenkin liikaa E-vitamiinia, sillä se innostuttaa lintuja pesintään.
Hormonaalinen aggressiivisuus ja tappelut
Pesintävire aiheuttaa usein hormonaalista aggressiivisuutta lintujen välille. Koiraat saattavat käydä naaraan kimppuun, mikäli naaras ei lämpene koiraan kosioyrityksille. Ongelmia tulee myös lintujen taistellessa hyvinkin aggressiivisesti puolustaessaan pesäänsä, puolisoaan, ruokakuppejaan tai ympäristöään. Myös lajitoverien nyppimistä esiintyy.
Tappelut heikentävät aina lintujen hyvinvointia. Pahimmillaan ne voivat johtaa vakaviin vammoihin tai jonkun linnun kuolemaan. Tappelevat linnut kannattaa siksi aina eristää toisistaan, että voidaan estää vahinkojen syntyminen. Mikäli toisiinsa kiintynyt pari puolustaa resurssejaan muilta, kannattaa tämä pari erottaa yhdessä. Mikäli taas tappelun syynä on esimerkiksi kosiomenoihin turhautunut koiras, kannattaa tämä erottaa yksinään.
Sukupuolten erottelua eri häkkeihin voi kokeilla, mikäli näyttää siltä, että parven kaikki linnut käyttäytyvät toisiaan kohtaan aggressiivisesti. Tällöin ongelmaksi muodostuvat eri sukupuolta olevat parit, jotka joutuvat eroon kumppanistaan, mikä on hyvin raskasta linnuille. Parien kohdalla yksi vaihtoehto voisi olla esimerkiksi lintujen eristäminen väliaikaisesti eri häkkeihin niin, että ne näkevät ja kuulevat toisensa, mutta eivät pääse yhdessä puuhasteleman pesimiseen liittyviä toimia. Pohdi omistajana tarkoin, millainen dynamiikka parvessasi on ja millä tavalla voit erottaa linnut niin, että voit taata niiden turvallisuuden ja stressata niitä mahdollisimman vähän.
Munimisen riskit ja munien käsittely
Peipponaaraat saattavat pesintävireessä munia jatkuvasti. Muniminen vaatii naaraslinnulta paljon, sillä munan tuottamiseen kuluu runsaasti mm. kalkkia. Munivan naaraan ruokavalion ravinteikkuudesta ja riittävästä kalkin saannista on huolehdittava tarkoin. Liikamuninta voi kuitenkin johtaa naaraslinnun sairastumiseen. Muna voi jäädä jumiin, mikäli naaras ei esimerkiksi heikon kunnon vuoksi saa puserrettua munaa ulos. Toinen paljon munivan linnun riski on kalsiumin puutostila, joka voi pahimmillaan aiheuttaa linnulle halvauksenomaisia oireita. Tämä niin kutsuttu kalkkihalvaus on vaarallinen tila, joka on usein kohtalokas ilman asiantuntevaa ja ripeää eläinlääkärin apua.
Mikäli munia tulee, voi ne ensin kokeilla kerätä pois ja samalla rajoittaa pesäntekomahdollisuuksia keräämällä kaiken pesämateriaaliksi kelpaavan pois. Jos naaras siitä huolimatta munii lisää, tulee munat käyttää kiehuvassa vedessä ja palauttaa sitten naaraalle, kunhan ne ovat jäähtyneet takaisin ruumiin- tai huoneenlämpöisiksi. Keitä munat mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä tällöin näihin ei ole vielä ehtinyt muodostumaan minkään näköistä elämää. Merkitse jo keitetyt munat piirtämällä niihin pieni merkki siltä varalta, että lisää munia on tulossa. Seeprapeipponaaras munii yleensä 3–6, joskus jopa 12 munaa. Kun lintu saa haluamansa munamäärän täyteen, se ei todennäköisesti muni enempää. Näin emo saa lepotauon kuluttavasta munimisesta ja voi hautoa rauhassa niin pitkään kuin tahtoo, mutta munista ei voi kehittyä mitään. Kun lintu lopulta kyllästyy hautomiseen ja hylkää munat, ne kerätään pois.
Jos parvessa on pelkkiä naaraita, ei munille tarvitse tehdä mitään. Pelkät naaraat eivät kykene lisääntymään, vaan munivat hedelmöittymättömiä munia. Munat tulee aina keittää, mikäli on yhtään epävarmuutta yhdenkään parvessa olevan linnun sukupuolesta. Mikäli naaras on ollut koiraiden seurassa edellisen parin viikon aikana, tulee munat edelleen keittää, sillä siemenneste säilyy linnun elimistössä pitkiäkin aikoja – joidenkin lajien kohdalla puhutaan jopa kuukaudesta. Vaikkei varsinaista parittelua olisikaan päässyt todistamaan, ei kannata luottaa siihen, ettei sitä olisi kuitenkin tapahtunut. Peipot kun ovat tässäkin suhteessa äärimmäisen nopeita.
Lintujen sukupuolten harkinta jo lintuja hankkiessa
Mikäli lintuja ei aio pesittää, on suositeltavaa hankkia pelkästään jompaa kumpaa sukupuolta olevia lintuja. Samaa sukupuolta olevat linnutkin tulevat pariutumaan ja yrittämään pesintää tilanteen niin salliessa, mutta tilanne pysyy silti usein rauhallisempana kuin sekaparvissa. Merkittävin etu on, että ei-toivottujen poikasten riski sulkeutuu kokonaan pois.
Samaa sukupuolta oleva parvi ei kuitenkaan itsessään poista pesintäongelmia: naaraat voivat esimerkiksi munia hedelmöittymättömiä munia ilman koiraitakin, ja myös saman sukupuolisten lintujen välille voi syntyä tappeluita. Vain yhtä sukupuolta olevia lintupareja tai -parvia ei siis myöskäään tule suotta innostuttaa pesintään.
Yhteenveto
Peippojen pesintäongelmissa sekä linnun että omistajan kannalta helpointa on keskittyä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Ehkäise pesintää ensisijaisesti pesämateriaalien ja pesäpaikkojen poistamisella. Valon ja tuoreruoan vähentämisen tulisi olla vain väliaikainen interventio jo käynnissä olevan pesintävireen hillitsemiseksi, josta palataan lopulta normaaliin rytmiin ja ruokavalioon.
Peippojen, kuten muidenkin lintujen pesittämisen tulee aina olla tarkoin harkittua ja tapahtua yksilöillä, jotka ovat ikänsä, sukulaisuussuhteensa, ominaisuuksiensa ja yleiskuntonsa puolesta pesintään sopivia. Älä päästä peippoja pesintävireeseen, mikäli et ole aikeissa pesittää niitä.