Koti » Artikkelit » Lemmikkilinnut ja ikkunat
Kodissa on monia vaaranpaikkoja, ja lemmikkilinnulle ikkunat ovat yksi niistä. Lintu voi loukkaantua, vammautua tai jopa kuolla ikkunaan törmäämisen seurauksena. Vakituinen ikkunoiden suojaaminen riippuu yksilöstä, sillä linnut ovat myös älykkäitä ja kykenevät yleistämään: jos ne oppivat ikkunoiden käsitteen kunnolla, ne osaavat välttää ikkunoita myös uusissa tiloissa!

Lemmikkilinnulle ikkuna ei näytä kiinteältä seinältä, vaan avoimelta lentoreitiltä. Erityisesti kokematon tai juuri uuteen kotiin muuttanut lintu voi luulla, että ikkunasta pääsee lentämään läpi samalla tavalla kuin oviaukosta. Täydellä vauhdilla törmääminen voi olla linnulle kohtalokasta.
Turvallisuutta kannattaa lisätä etenkin silloin, kun lintu vielä opettelee ympäristöään. Hyviä ja huomaamattomia suojia ovat esimerkiksi alhaalla olevat sälekaihtimet avoimessa asennossa sekä valoverhot, jotka rikkovat ikkunapinnan näkyvyyttä mutta päästävät silti valoa sisään.
Ikkunaan voi tehdä näkyviä kuvioita myös itse. Lasiin voi esimerkiksi teipata paperista leikattuja lumihiutaleita tai muita muotoja, tai pintaan voi tehdä väliaikaisia kuvioita esimerkiksi piimällä tai vesivärillä. Kokemattomille linnuille kuvioita kannattaa olla riittävän paljon, että lintu ei yritä lentää niiden välistä.

Useimmat linnut oppivat ajan kanssa ikkunoiden logiikan yllättävän hyvin. Kun lintu on lentänyt turvallisesti samassa ympäristössä pitkään, se alkaa yleensä hahmottaa, mistä voi lentää ja mistä ei. Tällöin suojausta voidaan monissa tapauksissa vähitellen vähentää, kunhan tilannetta seurataan edelleen järkevästi eikä lintua altisteta tarpeettomille riskeille.
Linnut oppivat myös yleistämään, ja ikkunat oppinut lintu voidaan viedä uusiinkin tiloihin, ja se osaa väistää ikkunoita esim. mökilläkin. Lintu ei näe ikkunalasia ihmistä paremmin, ja onpa käynyt niinkin, että lemmikkilintu kieltäytyi lentämästä ikkunattomasta väliseinän aukosta, kun se omalla logiikallaan ajatteli siinä olevan lasi välissä!
Jos lintu törmää lasiin, sille ei välttämättä käy mitään. Jos lintu tippuu lattialle, kannattaa odottaa hetki, josko lintu toikenisi omillaan. Jos lintu on heikon oloinen, se kannattaa pyydystää kiinni sairashäkkiin, jotta se ei puolikuntoisena loukkaa itseään lisää. Luonnonlinnut kehoitetaan laittamaan toipumaan pimeään tai hämärään, joten samaa voinee käyttää myös lemmikkilinnulla. Usein muutaman tunnin lepo auttaa. Jos linnulla on kouristuksia tai se vuotaa verta, on otettava yhteys eläinlääkäriin!
Lisää aiheen tiimoilta

Ensiapu – Mitä tehdä hätätilanteessa?
Linnun sairastuminen saattaa iskeä äkkiä, ja ensiapua kotona kaivataan jo ennen kuin eläinlääkäriin pääsee.

Lintuja hoitavat eläinlääkärit
Luettelo lintuja hoitavista eläinlääkäreistä.

Asunto linnuille turvalliseksi
Lintujen vauhti, pieni koko ja uteliaisuus pitävät huolen, että asunto kannattaa olla suojattu monelta eri kantilta ajateltuna.
