Koti » Artikkelit » Linnun kuljettaminen
Julkaistu 7.8.2026, teksti: Laure Kurkela
Lemmikkilinnun kuljettaminen paikasta toiseen vaatii huolellisuutta. Vikkelyydellään ja lentotaidollaan karkaamisherkät sekä kylmälle herkät linnut tulee kuljettaa aina ennakoiden ja asianmukaisin varustein.
Tiivistelmä artikkelista:
• Varmista kuljetushäkin kunto ennen matkaan lähtöä. Varmista, että häkin pinnaväli on kuljetettavalle lintulajille sopiva.
• Kiinnitä tarpeen mukaan häkin pohjalaatikko häkin yläosaan naruilla. Kannattele häkkiä pohjasta kantaessa.
• Varmista jokainen luukku narulla tai klipsillä. Älä avaa luukkuja kesken kuljetuksen edes raolleen. • Ruokahuoltoa yms. voi tehdä pinnojen välistä kesken matkan.
• Kuljetuksen lämpötilan tulee olla sopiva: lintuja ei saa jättää kesällä autoon kuumuuden riskin vuoksi, mutta lintuja ei saa altistaa ilmastoinnin suoralle vedolle. Talvella auto pitää lämmittää etukäteen ennen lintujen tuomista autoon. Linnut kuljetetaan matkustamossa.
• Luukut saa avata vasta turvallisessa sisätilassa, johon linnut on tarkoituskin vapauttaa tai josta ne saa kiinni tarpeen tullen.
Kuljetus voi tulla kyseeseen useassa tilanteessa: uutta lintua kotiin tuodessa, eläinlääkäriin mennessä, muutossa, mökille tai vaikkapa lintupäiville matkustaessa. Lintua saattavat joutua kuljettamaan myös muut kuin linnun omistajat, joilla ei ole linnuista kokemusta: tuttu voi auttaa linnun kuljettamisessa uuteen kotiin kasvattajalta tai eläinsuojelu- tai löytöeläintoimija voi joutua kuljettamaan lintuja esimerkiksi huostaanoton tai löytöeläimen kohdalla. Lintu tulee myös osata “pakata” matkalle turvallisesti.
Linnun pakkaaminen matkalle tulee tehdä aina turvallisuus mielessä. Linnut ovat nopeita, pieniä ja lentokykyisiä, mikä kasvattaa niiden karkaamisen riskiä. Karkaaminen tulisi pyrkiä välttämään kaikin keinoin, sillä se voi johtaa lopulliseen katoamiseen. Linnut ovat myös koiria ja kissoja herkempiä kylmälle, mutta myös kuumalle.
Turvallisuus
Suurimmat riskit lintujen karkaamiselle kuljetustilanteessa ovat:
- Matkahäkin pohja irtoaa häkin yläosasta, kun häkkiä kannatellaan vain yläosasta tai häkki vahingossa tippuu maahan
- Matkahäkin ovi tai luukku aukeaa vahingossa
- Matkahäkin luukku avataan tarkoituksella hoitotoimenpiteitä varten ja lintu livahtaa ulos
- Matkahäkin pinnaväli tai muu rakenne sallii linnun livahtamisen pois häkistä
- Lintu karkaa esim. autosta, jossa se on ollut vapaana vahingossa tai tarkoituksella
Nämä riskit tulee minimoida huolellisella ennakkovalmistelulla jo ennen matkan aloitusta!
Pinnaväli: Kuljetushäkki valitaan linnun koko huomioiden. Esimerkiksi kissan kuljetusboksi, jota voidaan käyttää joidenkin lintujen kuljettamiseen ja joka on usein lintuhäkkejä paremmin saatavilla esim. eläinsuojelu- ja löytöeläintoiminnassa, on usein pinnaväliltään liian suuri pienille linnuille. Pienille linnuille (peipot, kanarialintu, undulaatti) pinnavälin tai verkon silmäkoon tulee olla korkeintaan 1 cm, isommille linnuille niin pieni, että linnun pää ei voi millään mahtua pinnojen välistä.

Pohjan tukeminen: Ellei matkahäkki ole mallia, jossa kiinteät osat jatkuvat myös pohjalaatikon alle (kuten koirien metalliset näyttelyhäkit tai jotkut korkealaatuiset lintujen kantohäkit), vaan käytetään ns. normaalia pienikokoista lintuhäkkiä kuljetustarkoituksessa, on häkkiä aina kannateltava pohjasta. Monessa pienessä häkissä on kantokahva häkin päällä, mutta pohjan klipsit eivät ole riittävät pitämään pohjaa paikoillaan luotettavasti. Pohja kannattaa kiinnittää esimerkiksi narulla, rautalangalla tai kumisilla mustekaloilla pysyvyyden varmistamiseksi, mutta silti häkkiä tulisi kantaessa tukea pohjasta. Jos häkkiä haluaa kantaa yläpuolelta roikottaen koska se vaatii vain yhden käden ja on täten kätevämpää, pienen puoleisen häkin voi laittaa esim. isoon kestokassiin, jolloin kokonaisuutta kannetaan kassin kahvoista. Vahinkoja sattuu kaikille ja ne tulevat ilmoittamatta: häkki voi myös tippua tai kaatua, ja pohjalaatikon kiinnityksen tulisi kestää nämä kolhut.
Luukkujen lukitseminen: Kaikki mahdolliset luukut varmistetaan joko narulla, rautalangalla, nippusiteillä tai pikalukoilla niin, että ne eivät voi mitenkään avautua vahingossa. Avattavat ruokintaluukut varmistetaan myös. Pienissä lintuhäkeissä voi olla häkin ulkopuolelle jääviä kuppeja, joissa on jousilla toimivat luukut. Nämä ruokakupit kannattaa poistaa käytöstä matkan ajaksi ja laittaa jousiluukut kiinni esim. nippusitein. Pikalukkoja käytettäessä asemoidaan lukot niin, että luukku ei voi avautua pikalukon kanssakaan paria senttiä, joka on jo riittävästi pienen linnun pakenemiseen. Tämän takia isojen karabiinihakojen sijaan kannattaa käyttää esim. avainnauhojen mukana tulevia, pienempiä pikalukkoja.

Matkahäkissä ei kannata pitää mitään roikkuvia ja heiluvia leluja tai keinuja. Monelle linnulle pelkästään matkanteko on niin jännittävää, etteivät ne malta edes leikkiä matkustaessa. Jos linnulle haluaa matkahäkkiin viihdykettä, tulee lelujen olla kauttaaltaan häkin seinissä kiinni esim. nippusiteillä niin, että ne eivät edes onnettomuuden valtavissa voimissa voi heilua ja vahingoittaa häkin lintumatkustajaa. Jo pelkästään kantaessa, mutta myös auton heiluessa saati kolarissa roikkuvat lelut voivat muuttua vaarallisiksi ja iskeytyä lintuun. Turvallisuussyistä matkahäkki kannattaa siis pitää hyvinkin askeettisesti sisustettuna.
Saman parven linnut tai pariskunnat tai keskenään hyvin toimeen tulevat linnut voivat matkustaa samassa kuljetushäkissä. Etenkin isojen lintujen kanssa tai luonteeltaan vähemmän säyseiden lintujen kanssa on kuitenkin otettava huomioon yksilökohtaiset erot, ja tarpeen tullen kuljettaa linnut erikseen, omissa matkahäkeissään. Toisilleen täysin vieraita lintuja tai kooltaan hyvin erikokoisia lintuja ei kannata sijoittaa samaan matkahäkkiin. Suoranokat ja papukaijat kannattaa kuljettaa erikseen, vaikka ne kotona asuttaisivatkin samaa lentohäkkiä. Pienet tilat lisäävät konflikteja, jolloin isot luonne- ja kokoerot voivat korostua jopa vaarallisiksi kohtaamisiksi.
Matkahäkin koko tulee olla sellainen, että lintu mahtuu siellä vähintään kääntymään, venyttelemään ja vaivatta syömään ja juomaan. Useita lintuja samassa häkissä kuljettaessa tulee häkin koko olla riittävä, että kaikki linnut mahtuvat istumaan rauhassa orsilla yhtä aikaa.
Linnun kanssa autoilu
Linnun paikka autossa on turvallisessa matkahäkissä. Vapaana autossa seikkaileva lintu voi harhauttaa kuskin jopa kohtalokkain seurauksin. Äkkijarrutustilanteessa vapaana oleva lintu on vaarassa. Täysin vapaana autossa oleva lintu voi myös liian herkästi karata ulkoilmaan, kun auton ovia tai ikkunoita availlaan.
Valjaissa autoilua ei voi suositella. Olkapäällä tai kuskin läheisyydessä oleva lintu voi häiritä kuljettajan keskittymistä ja vaarantaa ajoturvallisuuden, joko ollen suloinen ja seurailtava, tai harhauttava jos lintu innostuu jyrsimään auton sisustaa. Lintujen valjaita ei ole suunniteltu turvavöiksi, joten kolarissa ne eivät todennäköisesti ole avuksi.
Matkahäkki tulee olla riittävän hyvin kiinnitetty autoon turvavöillä tai muilla keinoin. Isompi matkahäkki pysyy hyvin paikoillaan takapenkillä, kun sen saa kiilattua paikoilleen vetämällä etupenkin riittävän taakse häkkiä vasten. Jos papukaijan pelkää pureskelevan turvavyötä tai penkkejä, pyyhe tai muutama pala pahvia/lankkua häkin ja auton rakenteiden välissä ennaltaehkäisee jyrsimisvahingot.

Linnun hoito matkan aikana
Etenkin jos matka on pitkä, voi omistajalle tai lintujen kuljettajalle nousta halu tai tarve avata häkin luukkuja esim. ruokaa lisätäkseen tai vettä vaihtaakseen. Tämä koskee myös pienempien huoltoluukkujen avaamista. Luukkua ei voi avata edes sekunniksi, edes pienesti raolleen ilman, että on tilassa, josta lintu on mahdollista pyydystää kiinni. Luukkuja voi raotella vain turvalliseksi varmistetussa sisätilassa, josta ei ole pääsyä ulos edes toisen henkilön avatessa ulko-oven.
Yleensä kuljetusmatkat ovat sen verran lyhyitä, että oikeaa tarvetta luukkujen avaamiselle kesken matkan ei ole. Ruokaa voi lisätä lisää myös pinnojen välistä, samoin vettä pullosta kaatamalla tai käyttämällä häkin ulkopuolelta vaihdettavia juoma-automaatteja. Juoma-automaattia tulee kuitenkin käyttää vain, jos lintu todistetusti osaa juoda siitä jo ennen matkaa.
Jos lintu lähtee myyjältä ostajalle pidemmän matkan päähän niin, että he tapaavat puolivälissä, on yleisesti turvallisempaa, että lintua ei siirretä kesken matkan matkahäkistä toiseen. Koko matka kannattaa tehdä samassa matkahäkissä, jonka ostaja ostaa itselleen tai palauttaa joskus myöhemmin. Jos matkahäkistä toiseen on pakko tehdä siirto, tulee se tehdä turvallisessa sisätilassa, josta lintu on mahdollista saada kiinni karkaamistilanteen sattuessa. Tällaisia tiloja ei välttämättä kuitenkaan matkalla ole, sillä jo huoltoaseman tai kauppakeskuksen vessat ovat monimutkaisia tiloja.
Lämpötila ja veto
Linnulle parhaat lämpötilat ovat ne, joissa ihminenkin pärjää tavanomaisissa sisävaatteissa.
Linnun turvallisuudentunteen vuoksi matkahäkkiä kannattaa yleensä peittää joltain osin. Häkistä on hyvä peittää esim. katto ja kolme seinää. Kesällä tähän käy lakana, talvisin jopa peitto. Ilmanvaihdosta on huolehdittava vuodenajasta riippumatta. Kokonaan häkkiä ei kannata pimentää pidemmäksi ajaksi etenkään päivisin, sillä päivälinnut eivät yleensä näe syödä tai juoda pimeässä/hämärässä.
Kesällä tulee huolehtia, että lintu ei autolla matkustaessa pääse ylikuumentumaan, jolloin olisi riski jopa tappavaan lämpöhalvaukseen. Huoltoasemalle tai kauppaan kesällä pysähtyessä lintua ei voi jättää autoon yksinään edes hetkeksi. Yksin matkustaminen saattaa olla hankalaa, mutta jo pareittain matkustaessa huoltoaseman vessassa tai ostoksilla tulee käydä niin, että toinen ihminen on linnun luona – joko auton ollessa käynnissä ja ilmastoinnin päällä, tai matkahäkki nostetaan auton viereen varjoon ihmisen sitä vahtiessa. Suomessa on kuollut lintuja kuumaan autoon hyvinkin lyhyen kesäpäivän pysähdyksen aikana! Toisaalta ilmastointi ei saa olla linnuille liian voimakas. Liian kova viileä veto, josta lintu ei voi väistää pois, on linnuille potentiaalisesti vaarallinen. Lintua ei voi kuljettaa pakettiauton takaosassa, jos siellä ei ole valvontaa lämpötilalle: ilmastoimattomassa tilassa lämpötila voi nousta liian kuumaksi.
Talvisin tai kevään ja syksyn viileillä ilmoilla auto tulee lämmittää etukäteen ennen linnun tuomista sinne. Osa lajeista kestää viileää paremmin kuin toiset, mutta mikään laji ei ole erityisesti vedon kestävä. Etenkin talvisin häkki kannattaa peittää jopa peitolla tai viltillä, kunhan huomioidaan, että ilma vaihtuu ja lintu saa happea. Lintu tulee kuljettaa lämpimässä matkustamossa. Sitä ei voi laittaa esim. pakettiauton lämmittämättömään takaosaan.
Lintua ei saa laittaa umpinaiseen peräkonttiin. Farmarimallisessa autossa lintua takaosassa kuljettaessa on huolehdittava, että takaosassa ei vedä kylmällä säällä liikaa, tai kesällä aurinko ei pääse lämmittämään ikkunoista takaosaa liiaksi. Vaikka harva matkahäkki on niin pieni, että se mahtuisi auton jalkatilaan, talvisin jalkatila on huomattavasti kylmempi kuin istuin.
Sopiva kuljetushäkki
Sopiva kuljetushäkki tai muu kuljetustapa riippuu linnusta, matkasta ja vuodenajasta.
Lintuhäkki
Yleisin pienten ja keskikokoisten lintujen kuljetustapa on vain pienikokoinen lintuhäkki. Häkkien koko vaihtelee. Pinnaväli on yleensä pienten lintujen häkeissä 1cm, joka on sopiva useimmille pienille ja keskikokoisille lajeille. Hieman isommissa häkeissä pinnaväli voi olla 1,5–2 cm, joka ei käy enää pienimmille linnuille, kuten peipoille, kanarialinnuille tai undulaateille. 2 cm pinnaväli voi olla liian suuri myös pienipäisille neitokakaduille.
Näissä pohjalaatikon kiinnitys tulee varmistaa huolella ja luukkujen sulkeminen varmistaa erityiskeinoin. Vaikka häkissä olisi kantokahva, kannetaan häkkiä silti vain pohjasta tukien.
Joissain pienemmissäkin häkeissä on vedettävät pohjalaatikot, jotka kannattaa teipata paikoilleen kuljetuksen ajaksi, etteivät ne liu’u pois kesken matkan jos häkkiä kallistetaan. Usein niitä ei tarvitse käyttää kesken matkan siivoustarkoituksessa, ja pienempien lintujen kohdalla niiden poisto/käyttö voi jättää riittävän suuren aukon karkaamisen mahdollistamiseksi.

Kissojen/koirien kuljetuskoppa
Kissankuljetuskoppia käytetään melko usein myös lintujen kuljetushäkkeinä etenkin eläinsuojelun saralla, jossa kissat ovat yleisin eläinasiakas. Isommilla linnuilla voi tietyin ehdoin hyödyntää myös koirankuljetuskoppia.

Kissankuljetuskoppia on eri mallisia, mutta yleensä niissä on neliöristikolla oleva etuverkko, jonka pinnaväli on noin 2–3 cm. Tämä on pienille linnuille vaarallisen suuri: kanarialintu tulee siitä läpi hetkessä ja neitokakadu voi jäädä päästään kiinni. Isommille linnuille kissankuljetuskoppa sopii lyhyille matkoille, sillä se on isommille linnuille melko ahdas. Suurimpien lintujen kanssa on käytettävä kooltaan suurempaa koirankuljetuskoppaa, sillä linnun tulee mahtua kääntymään matkahäkin sisällä. Isot linnut voivat etenkin ajan kanssa myös saada mittavia tuhoja aikaan jyrsimällä kopan muoviosia.
Nämä kopat ovat yleensä suunniteltuja niin, että niiden etuluukun saa kunnolla kiinni, ja kantokahva kestää kantamisen. Riippuu kuitenkin kopan mallista sekä kunnosta, ovatko nämä totta. Tällaisen kopan luukkua ei yleensä voi erikseen lukita pikalukolla tai narulla, joten on käytettävä vain ehjää koppaa, ja huolehdittava että luukku on suljettu kunnolla: usein tällaisen kantokopan luukku on hieman jäykkä, jotta se ei aukea vahingossa, mutta sama jäykkyys voi ehkäistä sen sulkeutumisen kunnolla kokemattomissa käsissä tai kiireessä.
Kantokahvan on oltava tukeva ja ehjä. Kopan ylä- ja alaosan kiinnikkeiden on oltava ehjät ja kunnolla kiinni. Lentokoneella matkustaessa lentoyhtiöiden sallimat eläinten kuljettamiseen tarkoitetut matkahäkit ovat yleensä kissojen tai koirien kuljetuskoppia.
Koirien metallihäkki
Koirien metallihäkit ovat suosittu matkahäkki isommille linnuille: niiden saatavuus on hyvä, ne ovat kestäviä, kohtuullisen edullisia ja niitä saa monessa eri koossa. Isommat häkit menevät kasaan, jolloin niiden säilytys on kätevää.
Näiden häkkien pinnavälit ovat pienimmilläänkin noin 3 cm luokkaa, joten vain riittävän isoja tai isopäisiä lintuja voi kuljettaa näissä häkeissä turvallisesti.
Näissä häkeissä on usein verkko-osa, joka ulottuu pohjalaatikon alle, joten sen puolesta näitä häkkejä voi kantaa huoletta kantokahvasta. Muovisen pohjalaatikon alla verkko on usein harvempi, joten on huolehdittava, että pohjalaatikko pysyy kantaessa paikoillaan eikä pois liukuessa mahdollista linnun pakenemista.
Näissä koirahäkeissä on yleensä hyvät lukot luukuissa, mutta ne kannattaa silti varmistaa pikalukoin. Häkin haulikkomallinen lukko on lukittava huolella, sillä kiireessä ja epähuomiossa oven saa “lukittua” ilman että luukku on kunnolla kiinni.

Pahvilaatikko
Pieniä lintuja voi kuljettaa hyvin lyhyitä, alle 30 min matkoja pahvilaatikossa, jossa on ilmareikiä. Ilmareiät eivät saa olla niin suuria, että lintu voi niistä karata tai saada päänsä jumiin. Pimeässä lintu ei yleensä syö tai juo, mutta pohjalle voi laittaa hieman siemeniä tai pellettejä. Pahvilaatikkoon ei koskaan laiteta leluja tai kulhoja, jotka voivat liukuessaan kolhia lintua. Vesikulho on yleensä enemmän riski kuin hyöty.
Faunaboksi
Faunaboksit ovat pieniä muoviterraarioita, joita yleensä käytetään jyrsijöiden ja matelijoiden kuljetukseen. Ne soveltuvat hieman huonosti lintujen kuljettamiseen: niiden pohja on liukas, ja linnut luottavat jyrsijöitä ja matelijoita enemmän näkökykyynsä, jolloin ne eivät välttämättä ymmärrä kirkasta muovia esteeksi, vaan pyrkivät siitä läpi, mikä on erittäin stressaavaa. Faunaboksissa kuljettaessa tulee pohjalle laittaa jokin liukueste kuten paperia tai pala kangasta, ja boksin sivut kannattaa peittää kokonaan, jotta lintu ei hakkaa itseään niitä vasten turhaan. Faunaboksit eivät ole ideaali lintujen kuljettamiseen. Niitä ei ole saatavilla kovin isoja.
Kuljetusreppu
Linnuille myydään myös kantoreppuja, joissa on ohut metalliverkko ja vetoketju. Näitä käytetään yleensä kesympien lintujen kuljettamiseen, sillä repun koko etuosan iso luukku on houkutteleva kesylle linnulle mennä sisään, mutta vaikeuttaa villimmän/aremman linnun laittamisen häkkiin pyydystämisen jälkeen.
Verkon pienen silmäkoon vuoksi se sopii monenkokoisille linnuille. Isot papukaijat erityisesti voivat tuhota reppua, ja jopa sen metalliverkkoa. Reppua ei kannata käyttää linnulla, joka yrittää aktiivisesti tuhota sen rakenteita puremalla: tämä voi aiheuttaa karkaamisen, jos rakenne pettää. Repun tulee olla ehdottomasti ehjä ennen käyttöä.
Hätätilanteessa
Jos lintua joutuu kuljettamaan hätätilanteessa, esimerkiksi jos lintu löytyy ulkoa tai se pitää evakuoida palavasta talosta, käy kuljetusratkaisuksi vähemmän tavanomaiset keinot. Pieniä lintuja ja kyyhkyjä voi kuljettaa erittäin lyhyitä aikoja vaikka paperipussissa (esim. irtokarkkipussi pienemmille tai paperinen kauppakassi isommille), mikäli matkahäkkiä tai pahvilaatikkoa ei ole saatavilla. Tällöin kuljetusajan on oltava niin lyhyt kuin mahdollista ja sitä käytetään vain linnun saamiseksi pois välittömästä vaarasta, turvalliseen tilaan.
Linnulle voi kasata tee-se-itse-häkin esimerkiksi kahdesta samankokoisesta verkollisesta muoviverkkoisesta sukkakorista tai metalliverkkoisesta pyykkikorista jotka kiinnitetään yhteen nippusitein tai narulla, kunhan verkon pinnaväli on riittävä, ettei lintu voi paeta tai jäädä päästään jumiin.
Hätätilanteessakin on pyrittävä huomioimaan turvallisuus: isompi papukaija voi jyrsiä itsensä pihalle paperipussista tai pahvilaatikosta, ja liian harvapinnaiseen koira-, kani- tai koristehäkkiin laitettu lintu on kohta karkuteillä livahdettuaan pinnojen välistä.

Matkaan valmistautuminen ja matkanteko
Matkaan valmistautumiseen tarvitsee linnun, sopivan ja turvallisen matkahäkin ja sen sisustuksen, häkin pakovarmaksi tekemisen tarvikkeet sekä jotain, millä peittää häkki.
- Hankitaan oikeanlainen matkahäkki, jossa on kuljetettavalle lajille sopiva pinnaväli. Häkin tulee olla ehjä ja linnun koko huomioiden turvallinen.
- Sisustetaan häkki matkan pituus huomioiden: linnulle laitetaan tarjolle kulhoihin ruokaa ja vettä ja häkkiin muutama orsi. Orret kiinnitetään huolellisesti, jotta ne eivät tipu kesken matkan. Nestepitoisia hedelmiä/vihanneksia voi laittaa linnuille jotka niistä pitävät lisäämään nesteytysmahdollisuuksia. Jos leluja haluaa pakosti laittaa, ne tulee kiinnittää häkin seiniin niin että ne eivät voi heilua. Keinut ja heiluvat lelut jätetään pois matkahäkistä.
- Turvataan häkki sopivin tarvikkein: käytä narua, rautalankaa, nippusiteitä tai pikalukkoja luukkujen ja pohjalaatikon kiinnityksen varmistamiseen. Kaikki tämä valmistellaan ennen linnun laittamista häkkiin, ja varmistamatta jätetään vain yksi luukku, josta lintu on aikomus laittaa häkkiin sisälle. Jos käytetään nippusiteitä, on määränpäässä oltava sakset/leikkuri, jolla nippusiteet saa poikki matkustuksen päätyttyä.
- Lintu laitetaan matkahäkkiin ja viimeinenkin luukku suljetaan huolella. Valitettavasti useimmat linnut eivät osaa mennä matkahäkkiin vapaaehtoisesti, vaan ne on pyydystettävä kiinni vastoin tahtoaan. Kotiolosuhteissa matkahäkkikoulutukseen kannattaa panostaa! Jos ei ole kiire ja lintu on yhteistyökykyinen, saattaa linnun saada matkahäkkiin myös herkuin houkuttelemalla. Tässä saattaa kuitenkin kestää tunteja tai jopa päiviä. Lintu pyydystetään kotihäkistään pyyhkeellä, hanskoin tai haavilla, suoranokat voi pyydystää paljain käsinkin. Linnun pyydystämisen tulisi tehdä ihminen, jolla on siitä kokemusta: linnut ovat yllättävän hauraita. Saaliseläintä ei tulisi jahdata turhanpäiten, vaikka henkihieveriin jahdattu lintu onkin helpompi saada kiinni liikkeiden hidastuessa. Pimennetystä tilasta linnut saattaa saada kiinni helpommin.
- Häkki peitetään vuodenajan vaatimalla tavalla. Monia lintuja kesälläkin rauhoittaa häkin peittäminen. Nyppyisen froteepyyhkeen pinta voi olla takertumisriski teräville kynsille, joten lakana on kesällä parempi vaihtoehto. Vaalea, ohut peite ei vie valoa niin paljon pois: linnut eivät näe ruokailla pimeässä. Talvisin peiton on oltava riittävän lämmin. Linnut pelkäävät ja stressaavat yläpuolellaan tapahtuvaa liikettä, joten häkin peittämällä voi vähentää lintujen stressiä, jos häkkiä lintuineen joutuu säilyttämään hetken matalalla lattialla tai pöydällä. Suojakangasta voi laittaa häkkiin kiinni pyykkipojilla.
- Häkkiä kannetaan yleensä pohjasta tukien, tai kantaen isossa kassissa. Jos peite on ylisuuri ja roikkuu paljon häkin laitojen yli, varo, ettei siihen kompastuta tai ettei se takerru mihinkään! Häkkiä kannetaan mahdollisimman tasaisesti ja lempeästi. Vettä saattaa läikkyä vesikulhosta yli, ja sille ei vain voi mitään.
- Talvella auto laitetaan lämpiämään etukäteen ennen linnun viemistä autoon. Kesällä taas autoa tarpeen mukaan viilennetään etukäteen. Autossa häkki kiinnitetään turvavöin tai kiilataan takapenkillä pelkääjän penkin taakse tiukasti. Lintujen kanssa voi kulkea myös julkisilla.
- Ja eikun matkaan! Matkahäkin ollessa omalla paikallaan, sen päälle asetettua peitettä voi raottaa hieman niin, että lintu varmasti saa vaivattomasti ilmaa. Luukkuja ei avata kesken matkan.
- Määränpäässä luukut avataan vasta tilassa, jossa linnun kuuluukin olla vapaana. Toiseen häkkiin siirtäessä voi matkahäkin ja uuden kotihäkin asettaa luukut vastakkain ja antaa linnun siirtyä itse häkistä toiseen. Jos uusi häkki on suuri ja siinä on suuri luukku, voi matkahäkin laittaa tämän häkin sisälle ja avata sitten matkahäkin luukut. Itsenäisessä siirtymisessä saattaa kestää tunteja, mutta tällä välttää uuden pyydystämisen tuoman stressin.
Turvallista matkaa!
Lisää aiheen tiimoilta:

Miksi lintu karkaa?
Vauhdikkaat linnut voivat livahtaa ulkoilmaan karkuteille helposti. Miten ennaltaehkäistä vahinko?

Miten toimia, jos lintu karkaa?
Ennaltaehkäisyn pettäessä, karkaustilanteessa on tärkeää toimia nopeasti mutta harkitusti.

Harrastajan opas: Ostajan opas
Lintua ostaessa tulee huomioida omat odotukset lemmikiltä, luotettavan myyjän valinta, eettiisyys ja myös lakiasiat.

Ulos lemmikkilinnun kanssa
Linnun kanssa ulkoilu tulee tehdä harkiten ja aina turvallisuutta noudattaen.
