Lintuniksejä

Tämä on kokoelma moninaisia lemmikkilintuelämän life hackseja ja niksejä, joita ihmiset ovat kehitelleet tehdäkseen oman elämän lintujensa kanssa helpommaksi.

Alati päivittyvä artikkeli kaipaa lisäniksejä! Ota yhteyttä jakaaksesi oman niksisi ja mahdollisesti kuvan aiheesta: kaijuliarkisto@gmail.com

Kodin suojaaminen linnulta

”Käytän kartonkia estääkseni neitokakadujeni pääsyn esimerkiksi verhotangon päälle ja sohvan alle. Kartonki toimii ihan hyvin näin pienillä papukaijoilla, mutta neitokakadut innostuivat jyrsimään kartongin reunaa. Päällystin kartongin kontaktimuovilla, ja enää se ei rousku nokassa kivasti eikä palasia irtoa, joten lintujen jyrsimisintokin lopahti.”

”Estääkseni lintuja laskeutumasta TV:n päälle, halusin asentaa TV:n niin lähelle kattoa, että linnut eivät pääse sinne. Sivuilta kiertämisen johtojen kimppuun ehkäisin asentamalla TV:n nurkkaan, seiniä vasten.”

”Lintuni tykkää tulla tietokoneen näytön päälle, mutta uhkana on että se kakkaa näytön tuuletusaukoista sisälle. Teippasin näytön reunaan paperin, joka suojaa tuuletusaukkoja mutta ei tuki niitä.”

”Estin lintuja menemästä kaapin päälle laittamalla kaapin päälle banaanilaatikoita, ja liimaamalla kuumaliimalla banaanilaatikon pintaan ison palan suoraan pahvia niin, että se osuu kattoon saakka. Tämä oli kätevää siitäkin syystä, että katto oli asunnossa hieman vino: jokaisen palan sai näin liimattua suoraan sopivalle paikalle, vaikka sitten vinoon. Pahvia oli helppo itse leikata sopivaan mittaan, jos se tuli liian matalalle estäen kaapin oven avautumisen. Tämä pahvirakennelma toimi isojenkin papukaijojen kanssa, koska suojaus tehtiin etukäteen ja ne eivät koskaan nähneet, että kaapin päälle voisi tuossa kohdassa edes päästä.”

”Lintu jyrsi aina lattialistoja, joten annoin periksi ja asensin lankkulistat joita saa jyrsiä.”

”Lattialistat suojasin metallisella kulmalistalla. Huom: Kulmalistan on oltava tarpeeksi paksua, jotta se kestää ison kakadun nokan! Ohuen metallilistan kakadu väänsi mutkalle.”

”Tykkään kynttilöistä koristeena, mutta en halua polttaa niitä. Pehmeät kynttilät kuitenkin olivat lintujen nokkien iskulinjalla. Laitoin kynttilät kauniisiin koristehäkkeihin.”

”Poistuessani tietokoneelta vessaan laitan näppäimistön ja hiiren päälle viltin tai pyyhkeen, jotta linnut eivät käy jyrsimässä houkuttelevaa näppäimistöä tai hiiren johtoa.”

”Meni hermo, kun linnut jyrsivät parikin hiirtä ja näppäimistöä pilalle johdon katkaisemalla. Hankin langattoman näppäimistön ja hiiren, jotka on helppo sujauttaa työpöydän vetolaatikostoon kun käväisen muualla.”

”Säilytän kaukosäädintä viltin tai sohvatyynyn alla sohvalla, jotta lintu ei jyrsi näppäimiä irti. Aluksi riitti, että kaukosäätimen käänsi vain näppäinpuoli alaspäin sohvaa vasten, mutta pian lintu huomasi että se saa kaukosäätimen käännettyä. Kuminäppäimet ovat niin uskomattoman houkuttelevat. Ehkä seuraavan kerran ostan kaukosäätimen, jossa on kovat näppäimet.”

”Meillä on pinta-asennetut vesiputket asunnossa, joten teimme niille katon rajaan pienet lipat, jotta linnut eivät voi laskeutua niihin ja jyrsiä kattoa ja seinää.”

Turvallisuus

”Tein piimällä ikkunaan pystyrantuja, että linnut eivät lentäisi ikkunaa päin. Ihan vain valutin piimää normaalin piimätölkin nokasta hyvin ohuena vanana varovasti. Osa rannuista menee alas asti, osa ei. Ihan alas asti menevien sotku pitää pyyhkiä pois ikkunankarmilta.”

”Tukin kaapin ja seinän väliin väärinpäin olevan U:n muotoon taitetun pitkän kaistaleen myyräverkkoa, jotta linnut eivät voi tippua kaapin taakse kaapin päältä.”

”Patterin takia kirjoituspöytäni ei voi olla ihan kiinni seinässä. Askartelin myyräverkosta seinän ja pöydän väliin verkkoputken, joka on juuri sen verran rakoa leveämpi, että se ei voi tippua raosta. Se on helppo vain nostaa pois paikoiltaan kun siivoan pöytää. Samanlaisen rullan tukin myös vanhanmallisen patterin väliin, jotta pikkulinnut eivät tipu sinne.”

”Tiskialtaassa lojuvat tiskit ovat hukkumisriski ja bakteeripesäke. Jos en millään jaksa laittaa tiskejä koneeseen ja linnut ovat vapaana, laitan uunin ritilän lavuaarin päälle estämään lintujen pääsyn lavuaariin ja tiskeihin. Aiemmassa asunnossa tuplatiskialtaassa käytin ison kanihäkin yhtä seinäpalaa.”

”Olemme jakaneet asuntoa hyönteisverhoin, jotta linnut eivät pääsisi keittiöön tai eteiseen.”

”Ulko-ovessamme on jousi, jonka ansiosta ovi sulkeutuu rivakasti ja automaattisesti, myös silloin jos vieras tai lapsi uhkaisi jättää sen auki tai rakoselleen. Linnulla ei pitäisi olla asiaa ulko-ovelle, mutta ikinä ei voi olla liian varovainen.”

”Käytin pitkittäin halkileikattua puutarhaletkua, teippiä ja verkkoa suojatakseni valot ja johdot pienten papukaijojen nokilta.”

Siivoaminen ja siisteys

”Toimistotuoleille tarkoitettu jäykkä ja lähes läpinäkyvä muovimatto on helppo puhdistaa. Käytän sitä lattian suojana kiipeilypuun paperien alla.”

”Kyllästyin ympäriinsä lenteleviin sanomalehtiin, joten otin tavaksi raakasti vain teipata kiipeilypuun alla olevat sanomalehdet lattiaan. Pienetkin teipinpalat siellä täällä auttavat paljon. Teipeistä jää joskus liimatahroja lattiaan, mutta se ei ole vanhan talon muovimatossa haitannut.”

”Undulaattieni kiipeilypuun alla on vain karkea, musta eteismatto. Sen pintaan kuivuvat pienet ja kevyet undulaatin kakkarat nopeasti. Kuivat kakat on helppo imuroida irti.”

”Pienillä linnuillani on pitkä köysi olohuoneen poikki. Sen alle kertyy kapea kakkahelminauha suoralle linjalle. Askartelin telineen talouspaperirullalle (tai oikeastaan samalle versiolle mutta autotallikäyttöön), josta voin hellästi vetää pitkän suikaleen paperia. Teippaan sen kiinni lattiaan toisesta päästä. Riittävästi likaannuttuaan se on helppo rullata pois ja vetää uusi tilalle. Tämä tosin vaatii sen, että köydestä ei tule juuri muuta roskaa kuin kakkaa. Meillä se on lähinnä pysähdyksiin, lepoon ja maisemien katseluun, silputtavat lelut ja ruoka ovat muualla.”

”Häkin pohjamateriaalina pidän olkea. Siemenet, siementen kuoret, untuvat ja lelusilppu tippuva oljen sekaan eivätkä lentele ympäriinsä.” ja ”Kiipeilypuun alla minulla on rutirex-koirankopin kuiviketta. Sen sekaan solahtavat siemenet, siementen kuoret, untuvat ja höyhenet sekä kaikenlainen pikkusilppu mitä linnut saavat aikaan kiipeilypuun leluja tuhotessa. Untuvatkin tarttuvat rutirexin karkeaan kuituun eivätkä leiju ympäriinsä.”

”Käytän aviaarion pohjapaperina rullalla myytävää remonttisuojapaperia. Aiemmin isoja jämärullia sanomalehtipaperia pystyi hakemaan myös suoraan lehtipainosta ilmaiseksi. Näille rullille olen rakentanut telineen: rullan käyttö on vaivatonta, kun se pysyy paikoillaan.”

”Lintuhäkkini alla ja edessä on eteismatto, johon untuvat, siementen kuoret ja osin siemenetkin tarttuvat. Täten ne eivät leviä ympäriinsä asunnossa ilmavirtojen mukana.”

”Lintuhäkkini alla on suihkuverho, joka nappaa sotkut.”

”Lintuhäkkini takana on suihkuverho. Se on helppo pestä tarvittaessa eikä ole kallis vaihtaa uuteenkaan. Kiinnitin sen seinään valmiilla taulukoukuilla, jotka kiinnittyvät pakkauksen mukana tulevalla kaksipuolisella teipillä. Suihkuverho on koukkujen ansiosta helppo kiinnittää ja irroittaa pesuun.”

”Metallinen maaliskrapa on kätevä kuivien kakkojen rapsutteluun lattiasta. Jos metalliskrapaa ei uskalla herkemmällä pinnalla käyttää, käytän vanhaa plussakorttia tms.”

”Linnut kakkivat muovipohjaisen häkin pohjan sisäseinille, koska se viettää hieman ulospäin ja koska linnut tykkäsivät istua ihan verkossa kiinni orrella. Laitoin verkkoon orren viereen lelun, jonka päällä ne eivät voisi istua, eli siis risukasalelun tai ylimmille orsille niin korkean lelun, että se ylsi kattoon saakka. Linnut istuvat lelun pakottamana nyt 5cm päässä verkosta, ja kakat osuvat nyt pohjapapereihin, eivät enää pohjakaukalon seiniin.”

”Laitan ylemmän ja alemman orren risteämiskohtaan roikkumaan ylhäältä jonkun lelun tai virikkeen, jotta linnut eivät voi istua juuri siinä kohdassa, kakaten alemmalle orrelle.”

”Siivouspäivänä suihkuttelen ensin lintujen orret suihkupullolla märäksi. Usein samalla linnutkin saavat kylvyn. Annan veden liota hetken, ja sitten suihkuttelen kakkoja suihkupullon paineasetuksella (eli sillä kapealla, terävällä suihkulla). Jos kakkaa vielä jää,  hinkkaan orret karkealla sienellä tai tarkoitusta varten varatulla tiskiharjalla. Lionnut kakka irtoaa melko helposti!”

”Käytän orsien pesemiseen kovaa tiskiharjaa ja metallista grillinpuhdistusharjaa (jotka ostin uutena tietenkin).”

”Sumuttelen pohjapaperit hennosti, niin pöly, siementen kuoret ja untuvat tarttuvat niihin eivätkä leijaile ympäriinsä. Kultainen keskitie tulee muistaa: liian märäksi sumutellut paperit repeävät helposti!”

”Lintuni iso aamukakka tuli aina samaan paikkaan sentilleen. Laitoin siihen kohtaan puhelinluettelon, ja repäisin sivun/aukeaman irti aina samantien. Nykyään kun puhelinluettelot on harvassa, nippu sanomalehteäkin käy.”

”Laitan pohjapapereita aina ison nipun ja vaihdan siitä yhden tai pari kerrallaan.”

”Aiemmin tämä niksi oli parempi, kun sanomalehdet tulivat vielä isossa koossa. Leikkasin saksilla koko lehden sopivaksi juuri oman häkin pohjaan. Taitellut sivut kun helposti alkoivat repsottaa. Ehkä tämän voi ottaa nykyään käyttöön matkahäkeissä.”

”Askartelin häkin ulkopuolelle isommat roskakourut jämäkästä pahvista. Ne keräävät nyt suurimman osan roskista joita lintu muuten heittelisi häkin vierelle lattialle.”

”Kannan linnuilleni aamuruoan ja vedet tarjottimella, vältän useamman kierroksen tekemisen.”

”Pidän pyyhettä hartioillani, jotta linnun kakka ei sotke vaatteitani.”

”Tilasin linnun häkkiin mittatilauksena sopivat pleksisuojat, ja siivousurakka on vähentynyt! Ne ovat kiinni S-koukuilla, joten ne on helppo nostaa irti ja pesuun tarvittaessa.”

”Linnuille on netissä myynnissä hyttysverkkomaisesta verkkokankaasta tehtyjä häkin suojia, mutta ne ovat vain pieniin häkkeihin sopivia ja koska verkko on tekstiilimäisen pehmeää, linnun kynnet voivat tarttua siihen. Itse tein roskasuojuksia nylon-verkosta, joka on jämäkkää hyönteisverkkoa. Se stoppaa siementen ja siementen kuorien ja pohjamateriaalin lentelemisen ympäriinsä. Huomioi kuitenkin, että jos lintu yltää siihen kynsillään, pitkä- tai teräväkyntiset linnut voivat olla takertumisriski.”

”Kun rakensin itse häkin, tein siihen ylikorkeat pohjakaukalon reunat. Sotkut on pysyneet erittäin hyvin häkin sisällä! Häkki on kattoon saakka ja kahden neliömetrin kokoinen, joten lintulampuin valaistussa häkissä korkeat pohjat eivät varjosta alaosaa liiaksi.”

”Laitoin neitokakadujeni siemenkulhon keskelle häkin pohjaa keraamisessa koiranruokakupissa pinnoihin kiinnitettyjen kulhojen sijaan. Matala ja keskeinen sijainti on vähentänyt siemenroskaa häkin ulkopuolella huomattavasti!”

”Tarjoilen undulaateilleni siemenet neliskanttisista, kyljelleen kaadetuista, isoista lasipurkeista, jotka ovat häkin pohjalla. Siemen- ja siemenkuoriroskan määrä häkin pohjallakin on lähes olematon! Lasipurkki suojaa myös siemeniä yltä tippuvalta kakalta.” 

”Lintu kakki aina verhoille, joten vaihdoimme verhot yksivärisestä kirjavaan kuosiin, jossa kakat eivät niin helposti näy.”

”Tehdastekoisessa häkissä on kaksi pohjakaukaloa, sillä häkki on alunperin jaettava. Tuohon kahden alueen saumakohtaan kertyvä kakka on inhottava puhdistaa. Sen kohdalle kannattaa kokonaan välttää laittamasta mitään ortta tai keinua, josta kakkaa voisi saumakohtaan pudota!”

”Pidin linnuillani liian paksuja orsia, joten orsien sivut olivat aina kakassa. Hieman ohuempiin orsiin vaihtaminen ratkaisi ongelman.”

”Itse häkkiä rakentaessa suosittelen tekemään vaakatasossa olevat rungon tukipuut verkon ulkopuolelle! Häkin sisäpuolella ne ovat jatkuvasti alttiina kakalle.”

”Lintuni on todella sotkuinen syömäri, sillä tuoreruokaa se lähinnä mössää nokkaansa ja sitten ravistelee päätään. Linnun lempiruoka on tietenkin mustikka, joka sotkee hillittömästi. Hankin linnulle ison, lasisen, kuution mallisen koristeruukun, jonka asetin häkin pohjalle kyljelleen. Nyt tuoreruoka tarjoillaan sieltä.”

Virikkeet

”Lintuni tykkää kylpeä samalla vedessä sekä saada hanasta vettä selkäänsä. Lavuaarissa vettä kertyisi tulpattuna liikaa, tai ilman tulppaa ei lainkaan. Lisäksi lintu vähän arasteli syvään lavuaariin menemistä. Laitoin lavuaarin päälle uunin ritilän ja sen päälle matalan, noin 3cm syvän kylpyastian. Hana päälle, ja nyt lintu voi kylpeä saaden vettä selkäänsä mutta vesi ei pääse syvemmäksi kuin tuo matala kylpyastia on. Ylivaluvat vedet tulvivat yli ritilän läpi lavuaariin.”

”Pujotan täyden vessapaperirullan orteen virikkeeksi.”

”Lintuni tykkää jyrsiä pehmeää materiaalia sitä nielemättä, joten ostan sille alennuksesta feikki-crokseja tuhottavaksi.”

”Sen sijaan että olisin jatkuvasti estänyt lintua menemästä liukuovikaapin päälle, rakensin linnulle sinne leikkipaikan. Seinä vaati tietenkin suojaamista, ja kaapin kulmat saivat vähän nokalta osumaa, sillä niitä en suojannut.”

”Linnullani on oma tuoli, mutta ajattelin että tuolin liukkaalla selkänojalla oleilu olisi huonoksi kynsille ja jaloille. Ruuvasin tuoliin kiinni luonnonoksan.”

”Linnullani on lintuhuoneessa (jossa se on aina vapaana) säilytyksessä matkahäkki. Kun lintu alkoi jostain syystä viihtyä runsaasti matkahäkin päällä orsien sijaan, kiinnitin nippusitein matkahäkin päälle orren pätkän. Orrella oleilu on jaloille paljon parempi, kuin verkon päällä hengailu.”

”Käytän riittävän paksua PCV-putkea katosta roikkuvien kiipeilypuiden ketjujen päällä niin, että lintu ei voi kiivetä kattoon saakka ketjua pitkin puremaan kattoa. Paksuuden on oltava kohdillaan, jotta lintu ei saa jalalla otetta putken ympäri. Samoin putken on oltava riittävän pitkä, että lintu ei orrelta itsessään yllä putken yläpäähän hilaamaan itseään ylös nokkansa avulla.”

”Ripustan lintuhuoneessa orret katosta kettingein ja näihin kettinkeihin ripustan leluja. Tällöin lelut eivät roiku orsien alapinnoilla, joissa ne ovat alttiita kakalle eivätkä linnut yllä leluihin kunnolla.”

”Meillä mikään ei mene haaskuuseen! Lelujen silppuaminen supertahdilla ei haittaa, sillä jokainen kakasta ja tuoreruoasta puhdas lelunpala kerätään takaisin lintujen dyykkausastian täytteeksi. Sinne linnut saavat kuivaruoan kaiveltavaksi.”

”Erilaisia rosterisia astioita voi käyttää dyykkausastiana, ne ovat turvallista materiaalia ja kestävät isoakin nokkaa. Teollisuuskeittiön astiat olisi hyviä, mutta yhtälailla käy myös rosteriset uunivuoat, saunakiulut ja auto-osastolta auton alle tarkoitetut öljynkeräysastiat (uutena!).”

”Lintuni viihtyvät häkkinsä päällä, mutten toivoisi että ne oleilevat metallipinnojen päällä niin paljon. Peitän häkin iltaisin kankaalla, joten häkin päälle en voisi asentaa kovin monimutkaista kiipeilypuuta, ettei kankaan laittamisesta tule hankalaa. Tein yksinkertaiset orret, jotka kiinnitin päistään 2×4″:n palasten päällä. Lintuni ovat pieniä, joten en näitä orsia kiinnittänyt häkin päälle mitenkään, joten niitä on helppo siirrellä.”

”Seiniä myöten menevät kiipeilypuut on helppo asentaa amppelikoukuin/-pidikkein. Muista suojata seinä linnun nokan koon mukaan!”

”Laitan linnuille kattokoukuista roikkumaan keinuja ja orsia pitkillä, metallisilla amppeliripustimilla / ripustuskoukuilla. Ne ovat niin sileitä ja ohuita, että linnut eivät mielellään niitä pitkin kiipeile kattoa jyrsimään.”

Ruokinta

”En ole saanut aikaiseksi kouluttaa linnulleni, ettei se yrittäisi ängetä häkistä pois kun avaan luukun. Aamuinen tuoreruoan antaminen oli kiireessä haaste. Nykyään laitan tuoreruoat tuoreruokatikkuun riittävän kapeina palasina ja pujotan sen häkin katon pinnojen välistä häkkiin sisälle. Luukkua ei tarvitse avata lainkaan! Tämä tosin toimii vain isommilla linnuilla, joilla häkin pinnaväli on riittävän suuri kyseiseen toimintaan.”

”Tein epäkäytännöllisen ratkaisun, ja ostin uusille linnuilleni rottahäkin jossa oli koko etuseinän kokoiset luukut. En halunnut päästää lintuja vapaaksi ensimmäiseen kahteen viikkoon, jotta ne tottuisivat häkkiin. Jättiluukuista hoitotoimenpiteet oli haastavat, koska linnut pyrki häkistä pois. Ulkoapäin vaihdettavat juoma-automaatit ja pinnojen väliin kiilatut tuoreruoat helpottivat, ja lopulta laitoin lusikalla pinnojen välistä kulhoihin myös kuivaruoan, välttäen näin turhaa luukkujen availua. Tämän opetin myös lintujen lomahoitajalle, jos hänellä ei olisi aikaa jäädä valvomaan lintujen ulkoilua.”

”Tuoreruoka pysyy hyvin kiilattuna pinnojen välissä, kun siitä tekee hieman pinnaväliä ohuemman kiekon, laittaa pinnojen väliin ja vääntää 90 astetta. Pinnat leikkaantuvat tuoreruokaan ja se jää hyvin jumiin.”

”Silppuan linnuille yrtit ja ulkoa kerätyt kasvit kolmiteräisillä yrttisaksilla. Niitä voi käyttää tuoreeltaan ja pitkin kesää myös kuivatan linnuille tätä kasvisilppua – ruoaksi ja virikkeeksi.”

”Tein linnuilleni chopia, eli raastetta ja pieneksi pilkottua tuoretta, jota pakastin parin kuukauden satsin. Pakastettu ei kuitenkaan kelvannut sellaisenaan, se oli liian löllöä. Kun siihen sekoitti tuoretta lisää, se kelpasi. Pakaste-chopin idea oli kuitenkin nopeuttaa aamuista ruokatarjoilua. Niinpä sekoitin löllöön pakaste-choppiin (jonka otin yhden annoksen sulamaan jääkaappiin edellisenä iltana) ennalta kuivattua kasviseosta. Olin kuivattanut luonnonkasveja ja yrttejä pieneksi pilkottuna ennakkoon. Kun märän chopin sekoitti kuivakasveihin ja odotti hetken, ylimääräinen kosteus imeytyi kuivakasveihin. Tällainen sekoitus kanarioille kelpasi taas!”

”Itsetehdyt lintuleivät epäonnistuivat, hunaja jäi tahmaiseksi ja vehnäjauholiima ei pitänyt. Lisäksi nirsoille linnuille ei mikä vain leipä kelvannut, vaan halusin näiden leipästen olevan mahdollisimman lähellä niiden omaa siemenseosta – mutta vain keikkoina joissa on reikä keskellä, niin voisin ripustaa niitä virikkeisiin. Sitten aloin käyttää liivatetta ja se toimii! Ihan estoitta en uskalla sitä suositella, vain omalla vastuulla. Itse etsin kokeilemalla sekoitussuhteen, jossa liivatetta on mahdollisimman vähän ja lintuleipä pysyy vielä kasassa. Käyttämällä vain kuorellisia siemeniä, linnut kuorivat kuoret (ja liivatteen) muutenkin pois. Samaa voi tehdä myös arabikumilla, jota käytetään lintujen teollisissa herkuissa. Sen saatavuus on kuitenkin huono ja hinta korkea.”

”Lintuni tiputti vesikulhon aina. Siirryin käyttämään isoa koirien keraamista vesikulhoa häkin pohjalla. Sitä se ei jaksa siirtää.”

”Rakensin kanariaparvelleni ruoka-automaatin, ja sen alle siemensiepparin tehden isoon, matalaan saaviin verkkokannen. Lintujen syödessä, kuoret ja myös paljon pois viskottuja siemeniä tippuu sieppariin, aviaarion pohjalle ei paljon yhtään! Ajoittain tyhjennän siepparin ulkona niin, että tuuli vie kuoret ja siemenet otan talteen, takaisin käyttöön. Automaatti on asennettu paikkaan, joka ei ole linnuille kaikkein mieluisin, jotta ne eivät turhaan hengaile automaatin laidalla, kakkaillen siemensieppariin. Samoin siepparin yllä ei saa olla orsia, joista tippua kakkaa.”

”Lintuni heitteli aina tuoreruokakupin tyhjäksi alta aikayksikön. Nyt tuoreruoka tarjoillaan tuoreruokatikusta: joko kokonaisina tai suuriksi paloiksi pilkottuina. Pienemmät kasvikset, jotka eivät pysy tuoreruokatikussa hajoamatta (kuten marjat) tarjoilen kupista, mutta nyt kaikki muu kupista tarjoiltava on pienenpientä silppua.”

Koulutus

”Pidän jokaisen hupparin ja housun taskussa pieniä herkkusia, joten voin aina tarjota linnuilleni herkun kun ne käyttäytyvät mukavalla tavalla. Tavoitteeni on vähintään 10 herkkua päivässä, eli kymmenen vahvistettua toimintoa päivittäin!”

”Ennen kuin alan kouluttaa lintuani johonkin, esim. kynsien leikkuuseen, tuon kynsisakset ensin vain samaan huoneeseen pöydälle mahdollisimman lähelle ovea. Siirtelen niitä vähitellen lähemmäs ja vaihdan niiden paikkaa. Joskus unohdan ne viikoiksi samaan paikkaan. Tällöin lintu tottuu niihin vähitellen, ja koulutuksen alkaessa ne eivät ole jännittävä, uusi esine.”

Muuta

”Jos lintu heittelee kulhot pois, yritä kääriä kulhoa pitelevä rinkula itsekiinnittyvällä sideharsolla. Se on niin nihkeää, ettei lintu saa kulhoa enää niin helposti pois.”

”Minulle tuli sijoitukseen pelottavan huonosti lentäviä undulaatteja. Halusin tarjota niille tilaa, mutta en korkeutta. Niinpä verkotin pitkän kanihäkin myyräverkolla. Kanihäkit ovat matalia mutta pitkiä, mutta pinnaväli on sellaisenaan liian suuri jo neitokakadullekin.”

Scroll to Top