10. terveydenhoito
Sopiva seura, virikkeet, elinympäristö ja rutiinit pitävät lemmikkilinnun henkisesti hyvinvoivana, ja varsinkin isoilla, älykkäämmillä linnuilla esiintyy käytöshäiriöitä, jotka olisi voinut ehkäistä ennalta kiinnittämällä enemmän huomiota linnun hoito- ja käsittelytapoihin.
Mutta entä jos kaikki ei menekään putkeen? Linnut ovat eläviä olentoja, joille sattuu myös vahinkoja, eikä kaikkeen voi parhaalla mahdollisella hoidollakaan vaikuttaa ennalta.
Turvallinen ympäristö ja laadukas hoito turvaavat terveyttä
Turvallinen ympäristö on linnun hyvinvoinnin edellytys. Uhkapaikkoja normaalissa arjessa ovat esimerkiksi:
- Väärä pinnaväli tai kaarevat pinnat, johon lintu voi jäädä jumiin
- Hapsottavat köysilelut, joihin lintu voi sotkeutua kynsistään, varpaistaan tai pahimmillaan kaulastaan
- Rikkinäiset lelut, joista on paljastunut esimerkiksi liian pitkä narunpätkä, johon lintu voi takertua
- Sähköjohdot, joihin lintu pääsee käsiksi
- Muut lemmikit, myös toiset linnut voivat olla vaarallisia
- Hukkuminen avoimiin vesiastioihin, kuten akvaarioon, tiskialtaaseen tai vessanpönttöön
- Hyllyn tai patterin taakse tippuminen, jos ihminen ei ole lähellä pelastamassa
- Lämpöhalvaus liian kuumassa
- Vedon aiheuttamat ongelmat, kuten vilustuminen
- Teflon, suitsukkeet ja ilmanraikastinsuihkeet, jotka ovat vaaraksi linnun erittäin herkille hengityselimille
Lemmikkilintujen arjen tulisi ylläpitää myös niiden hyvää terveyttä. Esimerkiksi kynnet pysyvät normaalisti hyvässä kuosissa, jos linnulla on laadukkaat orret ja kiipeily- ja lentotilaa, sillä kynnet kuluvat luonnollisesti kiipeillessä, mutta eniten linnun laskeutuessa lennosta. Papukaijojen nokka pysyy yleensä hyvässä kunnossa, kun niille tarjoaa tarpeeksi jyrsittävää. Turhanpäiten tai varan vuoksi nokkaa ei tulisikaan lyhentää.
Hyvä ja lajityypillinen ruokavalio pitää yllä hyvää terveyttä, samoin tulee huolehtia, ettei lintu pääse syömään mitään sille vaarallista. Hengenvaarallisia ruokia ei ole monia, mutta moni arjen esine nieltynä voi olla vaarallinen. Onneksi moni lintu ei niele tarkoituksella syötäväksi kelpaamattomia asioita, mutta oman papukaijan jyrsimiskäyttäytymistä kannattaa tarkkailla: eihän lintu niele esimerkiksi lelujen palasia. Lintuja on kuollut esimerkiksi köysistä irti nypittyjen kuitujen aiheuttamiin kuputukoksiin.
Runsaat liikuntamahdollisuudet niin kiipeilemällä kuin lentämälläkin pitävät yllä peruskuntoa ja estävät liikalihavuutta ja siihen liittyviä sairauksia kuten rasvakasvaimia ja rasvoittunutta maksaa.
Onko tämä normaalia?
Aina ei ole syytä huoleen. Lintujen elämään kuuluu tiettyjä asioita, jotka voivat aluksi näyttää sairauden merkeiltä ja säikäyttää, mutta ovatkin täysin normaaleja. Alla lueteltuna muutamia tällaisia asioita. Omistajan on toki tarkkailtava, ettei mikään näistä mene liialliseksi.
Sulkasato
Sulkasato kuuluu jokaisen linnun normaaliin elämänkiertoon, jossa vanhat sulat tippuvat pois ja uudet kasvavat tilalle. Lintu voi olla sulkasadon aikana rähjäisen näköinen ja hieman väsynyt, ja eläinkaupoista saatavaa sulkien kasvua tehostavaa vitamiinia kannattaa laittaa tarjolle. Uudet sulkatupet ovat kipeitä, joten jos lintua rapsuttelee, tulee välttää osumasta kipeisiin kohtiin. Yksin elävän linnun sulkatuppeja voi varovasti yrittää availla niskasta ja päästä, jos lintu pitää rapsutuksista. Mikäli linnun sulkasato on erityisen raju, kestää todella kauan tai linnussa esiintyy paljon kaljuja tai paljaita laikkuja, kannattaa harkita yhteydenottoa eläinlääkäriin. Linnun tulisi myös pysyä lentokykyisenä sulkasadon aikana, vaikka siltä putoaakin muutamia siipi- ja pyrstösulkia.
Yhdellä jalalla nukkuminen
Linnut nukkuvat ja lepäävät yhdellä jalalla istuen. Tämä on normaalia, jos lintu aktiivisena käyttää jalkaa normaalisti. Sen sijaan kahdella jalalla nukkuminen, torkkuminen ja väsyneenä olo on hälyyttävää.
Päivällä nukkuminen
Linnut nukkuvat myös päiväunia ja ne saattavat olla päivisin välillä passiivisia. Yksilön tunteminen on tärkeää: onko kyseessä normaalisti aktiivinen lintu joka nyt on yhtäkkiä unelias, vai luonteeltaan passiivisempi lintu joka vain tykkää katsella rauhassa maisemia. Muutos luonteessa ja arjen toimissa on aina hälyttävää!
Haukottelu
Linnutkin haukottelevat, usein monta kertaa putkeen ja jopa kaulaansa oikoen. Jos haukottelu ei ole jatkuvaa ja erittäin pitkäkestoista, se on normaalia.
Aivastelu
Linnut voivat aivastaa pienellä ja nopealla suhauksella puhdistaakseen nenäänsä, eli samasta syystä kuin ihminen. Pölyinen ympäristö lisää aivastelua. Joskus lintu aivastelee kun se puhdistaa kynnellä sieraimiaan. Terveen linnun aivastus on kuiva. Jos yksi lintu aivastelee enemmän kuin muut tai aivastuksissa tulee eritettä, tulee hakeutua eläinlääkäriin.
Nokan röpelöisyys
Pieni nokan röpelöisyys, epätasaisuus ja kuivuus on täysin normaalia. Karsta etenkin nokan pielissä voi olla kalkkijalkapunkin oire. Jotkut linnut kasvattavat nokkansa piikin, joka aina kuitenkin katkeaa ajan kanssa. Nokan tilannetta kannattaa seurailla, liian pitkällä nokalla syöminen, sukiminen ja leikkiminen vaikeutuu.
Karmiva kurkku
Lintujen kurkun rakenne on hurjan näköinen. Kurkku näyttää avohaavalta, jossa on reunalla piikkejä.
Hautomalaikku ja rintalasta
Linnuilla on vatsassaan hautomalaikku, joka ei normaaleissa olosuhteissa juuri näy. Joillain linnuilla se näkyy pystysuuntaisena viiruna, toisilla pörhennellessä höyhenten ”jakauksena”, toisilla ei ollenkaan. Linnulla on myös rinnassa pystysuunnassa kulkeva rintalasta, johon lentolihakset kiinnittyvät, ja joillain linnuilla tämä rakenne voi näkyä toisia paremmin.
Lutino-neitokakadun kalju päälaki
Lutino-värisellä neitokakaduilla saattaa olla (ja usein onkin) kaljua päälaella töyhdön juurella. Kaljun määrä vaihtelee yksilöittäin tai sukulinjoittain. Tämä on lutinoilla normaalia, eikä merkki nyppimisestä tai terveysongelmista. Kyseessä on jäänne siitä, kun lutino-värisiä neitokakaduja jalostettaessa käytettiin valitettavan useasti lintuja, jotka olivat toisilleen läheistä sukuja. Tästä kehittyi lutino-värisille neitokakaduille ikäviä seurauksia, kuten päälaen kaljua. Osalla vi olla myös enemmän taipumusta silmävaivoihin verrattuna muihin väreihin. Koska nykypäivän lutinot ovat yhä liian läheistä sukua toisilleen, niitä ei tule pesittää keskenään, vaan lutino-neitokakadulle tulisi valita toisen värinen kumppani, jolla mielellään on myös hyvät höyhenet töyhdössä ja päässä.
Naarasundulaatin vahanahkan värin ja tekstuurin muutos
Undulaatilla vahanahka eli nokan päällä oleva pulleva iho-osuus kertoo paljon. Nuorilla linnuilla se kertoo linnun iästä, aikuisilla hormonaalisesta tilasta. Normaalitilassa naaraan vahanahka on vaaleansininen, valkoinen tai beige, mutta hormonaalisessa tilassa (jossa jotkut naaraat ovat jatkuvasti) vahanahka saa värikseen ruskean, ja se paksuuntuu ja muuttuu tekstuuriltaan ryhmyiseksi. Tämä on normaalia.
Linnun pyydystäminen ja kiinnipitäminen
Linnun piteleminen tai pyydystäminen tulisi aina tehdä harkiten. Lemmikkinä pidettävät linnut ovat pohjimmiltaan saaliseläimia, ja ne yleensä pelkäävät voimakkaasti pyydystämistä ja kiinnipitelyä. Monet muuten erityisen kesyt linnutkaan eivät normaalisti pidä siitä että niihin tartutaan. Jos linnun terveys kuitenkin vaatii, että se on pyydystettävä kiinni joko matkahäkkiin eläinlääkärille viemisen vuoksi, tai kiinnipideltäväksi hoitotoimenpidettä varten, on tämä tehtävä huolellisesti.
Kun lintua ottaa kiinni, on jahtaamista vältettävä parhaan mukaan. Lintu pyydystetään mahdollisimman varmoin ottein nopeasti haavilla tai pyyhkeellä. Päivälintujen hämäränäkö on heikko, joten lintu saattaa olla helpompi pyydystää pimeän tai hämärän turvin. On huolehdittava, ettei lintu panikoi tai hengästy liikaa, ja myös ettei se pääsisi paetessaan törmäämään esteisiin ja loukkaantumaan enemmän.
Lintua pidellään kiinni niin, ettei sen vatsapuolta puristeta eikä hengitystä lamata. Ote on linnun selkäpuolella ja siipien alueella. Linnun siivet painetaan sen kehoa vasten niin ettei se pääse räpistelemään ja loukkaamaan itseään tai pakenemaan. Peippoja saa yleensä pideltyä kiinni yhdellä kädellä. Pieniä papukaijoja kokenut henkilö käsittelee paljain käsin, mutta kokemattomamman kannattaa varautua nahkahansikkain, sillä pienenkin papukaijan purema tekee kipeää! Isojen papukaijojen käsittelyyn kannattaa ottaa lisäksi avuksi pyyhe sekä kaveri: yleensä jo linnun paikallaan pitelemiseen turvallisesti tarvitaan yksi henkilö. Ison linnun kanssa pyyhe jakaa siipiin kohdistuvan paineen, eikä lintu pääse räpistelemään.
Papukaijan päätä tuetaan niin, ettei se pääse puremaan, esimerkiksi pitämällä peukalolla ja etusormella sen pään sivuilta kiinni. Moni papukaija hieman rauhoittuu, jos se saa tartuttua jaloillaan johonkin, joten pyyhkeen sivun tai käden tarjoaminen tarttumapinnaksi saa sätkivät jalat aloilleen. Puremayrityksiä voi rauhoittaa antamalla linnulle jotain purtavaa, kuten pyyhkeen reunan.
Linnun kiinniottaminen ei ole arkinen toimenpide, eikä sitä tule tehdä turhaan. Se on kuitenkin taito, joka kannattaa osata tai orientoitua siihen, että liki jokainen omistaja joutuu joskus tekemään sen: pelkäävä ja kiinniottoa arasteleva omistaja tekee helpommin virheitä tai pitelee kiinni huolimattomasti, jolloin lintu voi vahingoittua tai lipsahtaa karkuun.
Ennen kiinniottoa kannattaa ensikertalaisen tasata itsensä, vetää henkeä ja asennoitua niin, että hyvin se menee. Ja sitten hoitaa homma pois alta. Omistajan varmuus nostaa onnistumisen mahdollisuutta, jolloin kiinniotto on linnullekin siedettävämpi tapahtuma.
Linnun ensiapu
Jokaisen linnunomistajan kodista tulisi löytyä varalta linnun ensihoitoon tarvittavat välineet, joista tärkein ja helposti unohtuvin on lämpölamppu. Linnut ovat saaliseläimiä, jotka piilottelevat huonovointisuudensa pitkään, joten oman linnun tuntemisesta on hyötyä. Jos lintu vaikuttaa jo selvästi apealta, se nukkuu normaaliin nähden liikaa, on pörröllään ja tukee levätessään molempiin jalkoihin yhden sijaan, on jo kiire! Muita yleisiä sairauden oireita ovat esimerkiksi väsyneet silmät, likainen peräpää, sierainten vuotaminen ja oksentaminen.
Sairaan linnun kanssa tulisi aina ensisijaisesti ottaa yhteyttä lintuja hoitavaan eläinlääkäriin. Linnuille kuitenkin kuljetus on yleensä stressi, eikä jokaisella paikkakunnalla ole eksoottisiin eläimiin erikoistunutta eläinlääkäriä. Joskus eläinlääkäriajan saa vasta parin päivän päähän, jolloin ajoissa aloitettu kotihoito voi pelastaa linnun hengen.
Linnun kotihoidon sairasosasto järjestetään niin, että linnulle taataan lämmin paikka esimerkiksi matkahäkistä. Infrapunalampun tai keraamisen lämpölampun avulla sille laitetaan lämmin paikka, jossa on lämpimimmillään 28–32 astetta. Sairaan linnun tulisi saada lisälämpöä myös yöllä, mutta samalla saada nukuttua pimeässä rauhassa: tällöin paras hankinta on keraaminen, valaisematon lämpölamppu. Lämpölampun kanssa tulee aina muistaa myös turvallisuus: lamppu ei saa olla paloturvallisuusriski tai johdot esillä niin että linnut pääsevät niihin käsiksi.
Muuallakin sairashäkissä saa olla normaalia lämpötilaa lämpimämpi, mutta linnun tulee halutessaan päästä pois myös kaikkein lämpimimmästä kohdasta. Ruoka ja vesi järjestetään niin, että linnulla on helppo kulku niiden äärelle.
Sairaalle linnulle taataan oma rauha. Jos linnulla on kumppani, kannattaa lintu laittaa sairashäkissään sellaiseen paikkaan, ettei sitä täysin eroteta kumppanistaan. Tutun lintukaverin läsnäolo on potilaalle usein rauhoittavaa.
Joillekin linnuille muutama päivä sairashäkin lämmössä riittää ensihoitona, eikä muuta hoitoa tarvita. Tällöin lämpötilaa aletaan laskea vähitellen esimerkiksi himmentimellä tai siirtämällä lamppua kauemmas. Lintua kannattaa pitää sairashäkissä vielä pari päivää terveenäkin, tosin moni terve lintu alkaa jo ponnekkaasti kiljumaan ja ravaamaan halutessaan ulos pienestä häkistä siipiään verryttelemään.
Enemmän artikkelissa: Ensiapu – Mitä tehdä hätätilanteessa?
Ylikasvaneet kynnet
Ylikasvaneet kynnet ovat lemmikkilintujen yleisin ongelma. Vaikka niiden ennaltaehkäisy on helppoa luonnolliset liikkumamahdollisuudet tarjoamalla, joidenkin lintujen kynnet kasvavat silti ylipitkiksi. Syynä voi olla joko aineenvaihdunnalliset häiriöt, jolloin kynnet kasvavat normaalia nopeammin, lintu voi olla laiska liikkumaan jolloin sen kynnet eivät kulu normaalisti, tai kynsi tai varvas saattaa kasvaa vinoon, jolloin kynnen kärki ei pääse kulumaan normaalilla tavalla. Tällöin linnun kynsiä tulisi lyhentää jollain keinolla.
Kynsien ideaali pituus on hieman lajista kiinni. Joidenkin lajien kynnet ovat luonnostaan hieman pidemmät kuin toisten. Mikäli linnun kynsien pituus mietityttää, kannattaa kysyä kynsien hyvää mittaa kanssaharrastajilta tai eläinlääkäriltä. Kynnet ovat selvästi liian pitkät silloin, jos ne haittaavat linnun elämää.
Hieman ylipitkät kynnet saattavat korjaantua linnun liikuntamahdollisuuksia lisäämällä ja vaihtamalla orret parempiin. Eläinkaupoissa myydään myös erityisiä kovia ja karkeita pedikyyriorsia, jotka auttavat kynsiä kulumaan. Niitä ei kuitenkaan tulisi asettaa tarjolle kovin montaa, sillä ne saattavat myös kuluttaa linnun jalkapohjia. Eläinkaupassa myytävät hiekkapaperit orren päälle ovat yleensä todella karkeita, ja jos niitä haluaa käyttää, tulisi hiekkapaperi asettaa vain orren alapinnalle niin, että se kuluttaa kynsiä, muttei linnun jalkapohjia. Parempi on kuitenkin kokonaisuus hyviä luonnonorsia.
Linnun kynsien lyhentämiseen on muutama eri vaihtoehto. Eläinlääkäri suorittaa kynsien lyhennyksen ottamalla linnun pyyhkeeseen tai hanskalla kiinni, ja lyhentämällä kynnet kanien tai koirien kynsisaksilla. Hyvin pienillä linnuilla, joilla kynsi ei ole kovin paksu, voi käyttää myös ihmisten kynsileikkureita tai teräviä sivuleikkureita. Kokenut käsittelijä voi tehdä tämän myös kotona, mutta on myös lintuystävällisempiä tapoja suorittaa toimenpide!
Linnun voi kouluttaa sietämään tai jopa pitämään kynsien lyhentämisestä. Linnun voi kouluttaa ojentamaan jalkansa, jolloin sen kynnet saa leikattua tai viilattua metallisella kynsiviilalla lyhyemmiksi. Myöskin hieman villimmän yksilön kynnet saa käsiteltyä vapaaehtoisesti, jos linnun opettaa esimerkiksi roikkumaan häkin pinnoissa paikallaan ja sietämään sen, että sen varpaisiin kosketaan.
Aina ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja, ja kynnet on lyhennettävä pakkokeinoin. Esimerkiksi villien lintujen kouluttaminen on yleensä hidasta, jos ne eivät suostu ottamaan herkkupaloja kädestä, jolloin kertaluontoinen pyyhkeeseen kaappaaminen saattaa olla kynsien kannalta parempi varsinkin silloin jos linnulla on vaarallisen pitkät kynnet. Tulisi pyrkiä siihen, että lintua ei tarvitse pyydystää kovin usein operaatiota varten, mutta varsinkin hyvin vinoon tai jopa korkkiruuville kasvavat kynnet ovat linnulle itselleenkin haitalliset: ne saattavat jäädä kaltereihin tai leluun kiinni linnun kiipeillessä, ja linnun riuhtoessa kynttä irti se saattaa loukata itsensä pahastikin.
Kynsiä leikatessa tulee ottaa aina huomioon, että aivan kuten koirillakin, linnun kynnen sisällä kulkee verisuoni. Se näkyy vaaleakyntisillä linnuilla melko hyvin, mutta tummakyntisillä sitä ei välttämättä näe lainkaan. Silloin kynttä kannattaa lyhentää vain vähän kerrallaan, ja arvioida parhaansa mukaan mikä on kynnen luonnollinen mitta. Huomiona mainittakoon, että pitkään ylikasvaneissa kynsissä myös kynnen sisäinen suoni on saattanut pidentyä kohti kynnen kärkeä, eikä lajitoverin normaalin mittaisiin kynsiin vertaaminen tule välttämättä kyseeseen. Jos suoneen kuitenkin leikkaa, tulee verentulo saada tyrehtymään pikimmiten. Pieninä eläiminä linnut kärsivät nopeasti verenhukasta. Tyrehdyttämiseen auttaa perunajauho sekä apteekista saatava kaliumpermanganaatti.
Kynnen lyhentämiseen voi käyttää esimerkiksi koirien tai jyrsijöiden kynsisaksia, pienillä linnuilla sivuleikkureita tai ihmisten kynsileikkureita (ei kynsisaksia). Oli väline mikä vain, tulee niiden olla terävät, jotta kynsi tulee leikattua ilman turhaa painetta, vääntöä tai lohkeamista. Jos kynsiä haluaa hioa leikkaamisen sijaan, voi käyttää paperista tai metallista kynsiviilaa. Dremeli sopii tehtävään myös, mutta tällöin lintu kannattaa erikseen totuttaa laitteen pitämään ääneen ja tärinään. Hiomalla lopputulos ei ole niin terävä, ja verenvuotoa maltillisella hiomisella harvoin saa aikaan.
Joillain linnuilla kynsien hoitaminen voikin olla vain omistajan mukavuudenhalua: monen linnun kynnet ovat luonnostaan hyvin terävät, ja vaikka linnun kynnet eivät olisikaan erityisen pitkät, ne voivat silti olla epämiellyttävät ihmiselle. Terävät kynnet naarmuttavat ihoa ja ne voivat tarttua myös vaatteiden kuituihin aiheuttaen takertumisriskin. Tällöin kynsistä voi viilailla terävän kärjen tylpemmäksi.
Lue lisää: Kynsienhoitovinkkejä lemmikkilinnuille
Höyhenpuvun ongelmat
Nyppiminen
Nyppiminen on vankeudessa elävillä linnuilla esiintyvä stereotyyppisen käytöksen kaltainen häiriö. Sitä esiintyy monilla lajeilla, mutta toiset ovat sille alttiimpia kuin toiset. Nyppimisen laukaisee yleensä jokin stressitekijä ympäristössä, kuten seuran tai virikkeiden puute, stressaava/pelottava elinympäristö, huono hoito tai toteutumattomat pesimähalut. Nyppimisen aloittamista voi ehkäistä tarjoamalla linnulle mahdollisimman hyvät olosuhteet lemmikkinä elämiseen. Jos lintu aloittaa nyppimisen, kannattaa jälleen pohtia, onko linnun hoidossa tai elinolosuhteissa jotain korjattavaa. Eläinlääkäriltä saattaa löytyä apua. Monet nyppimisen hoitoon käytettävät keinot kuitenkin estävät mekaanisen nyppimisen, kuten kaulurit tai pahanmakuiset suihkeet, ja saattavat tuoda väliaikaisen helpotuksen, mutta eivät pureudu ongelman ytimeen. Varsinkin vanhemmat kodinvaihtajana tulevat papukaijat ovat saattaneet aloittaa nyppimisen huonosta hoidosta tai elinolosuhteista johtuen, mutta eivät enää lopeta tapaa vaikka hoido ja olosuhteet korjaantuisivat. Joskus linnun sulkatupet ovat niin vahingoittuneet, etteivät sulat edes enää kasva takaisin, vaikka lintu nyppimisen lopettaisi. Nyppimistä on myös eri tyyppistä, lintu voi repiä itsensä ihan broileriksi, mutta myös jättää harmaan tai valkoisen alusuntuvan pakoilleen, tai vain katkoa sulkien kärjet. Lintu nyppii yleensä rintaansta, mutta voi nyppiä myös tämän lisäksi tai pelkästään siipien yläpintaa, kaulaansa, jalkojaan tai tuhota pyrstö- tai siipisulkiaan. Lintu voi nyppiä myös toista lintua. Lue lisää artikkelista: Miksi lintu nyppii höyheniään?
Märkä/limainen/märän näköinen höyhenpuku
Huonosta höyhenen laadusta kärsivät linnut voivat näyttää karvamaisilta tai märiltä vaikka ovat kuivia. Tämä voi kieliä huonosta ruokavaliosta, höyhenpuvun ylihuolehtimisesta eli stereotyyppisestä, nyppivistä edeltävästä käyttäytymisestä, tai siitä että lintu on oksentaessaan tahrinut höyhenpukunsa. Linnut voivat oksentaa päätään ravistellen, jolloin oksennusta on linnun kasvoilla ja niskassa. Jos oksennus ehtii kuivua, se jättää linnun pään/niskan klimppiseksi.
Vuotava verisulka
Verisulka on kehitysvaiheessa oleva höyhen tai sulka, jonka piikkimäisessä kehitysvaiheessa on vielä verenkierto. Vuotava verisulka on kehitysvaiheessa häiriön kokenut sulka, joka vuotaa verta. Sitä sanotaan harrastajakielessä myös pelkäksi verisulaksi. Se ei usein tyrehdy tai irtoa itsekseen, jolloin sulka on vedettävä irti. Sulka vedetään pois ympäröivää ihoa tukien, ottaen sulan juuresta kiinni tukevilla pihdeillä, ja vetäen sulan kasvusuunnassa. Lopuksi on pidettävä huoli, että verenvuoto loppuu tyystin. Vuotava verisulka saattaa uusia, tai joillain linnuilla on taipumus saada vuotavia verisulkia toisia useammin.
Linnun höyhenpuvun värin muuttuminen
Osa värimuunnoksista on sellaisia, että ne ikäänkuin “kypsyvät” linnun kasvaessa nuoresta aikuiseksi. Esimerkiksi neitokakadukoiraan helmiäiskuvio katoaa sen aikuistuessa, ja goldenface-undulaatin kellertävyys voimistuu kasvaessa.
Epämääräiset värinmuutokset kielivät kuitenkin jostain muusta, kuten sisäelinongelmista. Maksa- tai munuaisvaivat sekä erilaiset puutostilat saavat linnun kellertämään. Linnut joissa on valkoisia osia, kuten neitokakadut, alkavat kellertää, jolloin linnun valkoiset osat ovat keltaisia ja sen harmaat osat vihertäviä, kun taas luonnostaan vihreät linnut alkavat saada kokonaisia keltaisia sulkia höyhenpukuunsa, harmaapapukaijalla vastaava esiintyy vaaleanpunaisina sulkina. Puutostilasta kärsivän linnun höyhenpuku on yleensä myös lähmäisen oloinen, ja saattaa näyttää märältä tai rasvaiselta. Ruokavalion ja UV-valon huolehtiminen kuntoon on tällöin ehdottomasti paikoillaan. Tulokset näkyvät tosin aikaisintaan vasta seuraavassa sulkasadossa, sillä jo kasvanut sulka ei enää tällöin voi vaihtaa väriään. Eläinlääkäri voi olla myös avuksi määräten esimerkiksi vitamiinikuurin.
Linnun höyhenpuvussa etenkin voi esiintyä myös vaakasuuntaisia viiruja, joita kutsutaan stressilinjoiksi (stress bars). Tummat laikut (etenkin vihreillä tai sinisillä linnulla) voivat johtua kulumisesta möyrimisen, ylisukimisen tai ihmiskosketuksen takia: linnun höyhenpukua voi kuluttaa myös ihmisen ihonöljyt, jolloin värinmuutosta kutsutaan englanniksi nimellä ”bronzing”.
Giardia
Giardia on ruoansulatuselimistön loinen, mutta se aiheuttaa kutinaa, jolloin lintu saattaa nyppiä sulkiaan nimenomaan kainaloista, siipien alapinnoilta, yläpinnoilta ja selästä symmetrisesti V:n muotoiselta alueelta. Giadria voi olla myös oireeton.
Ranskalainen sulkasato
Ranskalainen sulkasato on erityisen yleinen undulaateilla, mutta sitä voidaan tavata millä lajilla tahansa. Ranskalaisessa sulkasadossa linnun pitkät siipi- ja pyrstösulat eivät kasva kunnolla, ja lintu on usein loppuelämänsä lentokyvytön. Lintu voi olla myös oireeton kantaja. Tauti tarttuu yleensä vain emolta poikasiin. Ranskalaiseen sulkasatoon ei ole hoitokeinoa.
Höyhenmätä/PBFD
Höyhenmätä eli PBDF (psittacine beak and feather disease) ei ole Suomessa onneksi kovin yleinen sairaus. Eniten se tuntuu vaikuttavan isoihin kakaduihin. Höyhenmädässä linnun höyhenet haurastuvat niin että lintu näyttää ensin rähjäiseltä, sitten kaljuuntuu osittain ja lopulta jopa kokonaan. Virus vaikuttaa myös linnun nokkaan, ja höyhenmädästä kärsivän linnun nokka voi olla mitä tahansa ylikasvaneesta pieneen rosoiseen nysään. Tautiin ei ole hoitokeinoa, ja se on erittäin tarttuva: se tarttuu myös lintupölyn välityksellä. Sairastuneen linnun kohdalla omistajan on tehtävä päätös, milloin linnun elämä ei ole enää elämisen arvoista. Lintu voi olla myös oireeton kantaja.
Jalkaongelmat
Kalkkijalkapunkki
Erityisesti undulaateilla ja kanarialinnuilla tavattu kalkkijalkapunkki voi esiintyä minkälajisella linnulla tahansa, ja se aiheuttaa linnun jalkoihin, nokan pieleen, joskus jopa silmien ympärille röpömäistä, vaaleaa muodostelmaa. Nokassa kalkkijalkapunkki saattaa aiheuttaa myös nokan paksuuntumista ja liikakasvua. Se leviää helposti ja saattaa olla piilevänä linnussa ennen puhkeamista. Kaikki parven linnut tulisi hoitaa, ja häkin sisustus puhdistaa tai mielellään uusia täysin, ja häkki pestä huolellisesti. Yleinen hoito kalkkijalkapunkkiin on Ivomec-lääke, jonka määrää eläinlääkäri. Kalkkijalkapunkki saattaa olla linnulla oireettomana, ja laueta esimerkiksi stressistä. Kanarialinnuilla esiintyvä A-vitamiinin puutos aiheuttaa myös jalkasuomujen ylikasvua ja karkeutumista. Siihen on apuna ruokavalioremontti, vitamiinikuuri ja jalkojen rasvaaminen ja hellästi irtoavien suomujen ja liikakasvun irtirapsuttelu.
Kynnen/varpaan menettäminen
Lintu voi joutua tapaturmaan, jossa siltä irtoaa kynsi, varvas tai jopa kokonainen raaja. Kynnen tai varpaan menettämiseen ovat yleensä syynä muut linnut, jotka purevat lintua jalkaan. Pelkän kynnen tai varpaan menettäminen paranee yleensä lähes hoidotta, jos alkuperäinen verenvuoto lakkaa. Jos haava on vielä tuore, sen voi puhdistaa ja huolehtia, että verenvuoto tyrehtyy.
Jalan menettäminen
Jalan menettämiseen on syynä yleensä isomman linnun purema tai jalan jääminen kiinni johonkin. Joskus linnun rengas jää kiinni, jolloin lintu yrittää vapauttaa jalan jopa puremalla sitä. Jalka voi myös jäädä kiinni yksinään esim. kiilautuvaan häkin osaan tai sotkeutua pehmeisiin köysikuituihin. Jalan laaja vaurioituminen vaatii eläinlääkärin hoitoa, ja vakavasti vammautunut jalka yleensä amputoidaan. Moni lintu pärjää ihan hyvin myös yhdellä jalalla, vaikka varsinkin isoilla papukaijoilla jalan menetys on lisäksi myös käsimäisen raajan menetys, jolloin se ei enää yhtä helposti kiipeile tai pitele esineitä. Turvallinen elinympäristö on tärkeää, mutta aina vahingoilta ei voi välttyä. Yksijalkaisen linnun kanssa tulee seurata linnun vointia ja liikkumista, ja tarvittaessa edesauttaa sitä esim. leveämmillä orsilla tai tasoilla.
Muut jalkaongelmat
Myös muut kuin jalan puuttuminen voivat vaikeuttaa jalkojen toimintaa. Esimerkiksi “splay legs” -tilasta kärsivän linnun jalat ovat poikasaikana alkaneet harittaa sivuille, ja niitä on mahdoton korjata aikuisiällä. Myös diagnosoimattomia jalan tai varpaiden voimattomuutta ja väärin kasvua on. Jalkavammoja on eri asteisia, ja osalla linnuista sitä ei välttämättä kokematon edes huomaa. Jalkavammaisen linnun kanssa on tärkeää tehdä linnulle elinympäristöstä helppokulkuinen. Yleensä aikuisen linnun jalkavammoja ei enää voi korjata.
Bumble foot
Pododermatiitti (pododermatitis), kansankielellä “bumble foot” on linnun jalkapohjan tulehdus, jossa eläimen jalkapohja hankautuu rikki, haavaan menee epäpuhtauksia ja se tulehtuu. Jalkapohjaan muodostuu paisemaisia muodostelmia, joiden hoitaminen voi olla hankalaa. Hoitamattomana ne ovat hyvin kivuliaita ja lintu voi jopa menehtyä tulehdukseen. Hoito on raskasta, ja parasta onkin ennaltaehkäistä tilaa kokonaan pitämällä huoli siitä, että lintujen orret ovat hyväkuntoiset ja lisäksi puhtaat.
Rengasongelmat
Linnun rengas on tärkeä asia linnun yksilölliseen tunnistamiseen, mutta saattaa ajoittain aiheuttaa myös ongelmia. Rengas jää hieman herkemmin kiinni asioihin, kuin pelkkä linnun jalka. Joskus kasvattaja voi tehdä virheen, ja laittaa liian pienen renkaan linnulle, joka linnun kasvaessa alkaa puristaa ja on ehdottomasti poistettava. Rengas voi myös lipsahtaa niveltä liian ylös, jolloin se on heti siirrettävä takaisin, koska jalka on ylhäältä paksumpi ja rengas alkaa puristaa jalkaa hyvin nopeasti. Jos linnulle on laitettu avorengas vasta aikuisena, se saattaa räpeltää sitä nokallaan ja kokea sen hyvin epämukavana. Joskus lintu tottuu renkaaseen ajan kanssa, mutta uuden omistajan kannattaa seurailla tilannetta, aiheuttaako uusi rengas linnulle tarpeetonta stressiä. Avorengas ei ole pysyvä tunnistemerkintä esim. CITES-lajeille. CITES-lajeille suositellaan sirutusta, sillä renkaan merkinnät voivat myös vuosien mittaan kulua olemattomiin. Tällöin lintu ei ole enää yhdistettävissä papereihinsa.
Nokkaongelmat
Ylikasvanut nokka on enemmän papukaijojen, kuin suoranokkien ongelma. Papukaijojen nokka kasvaa jatkuvasti, mutta koska niillä on myös valtava tarve pureskella, normaalisti nokka pysyy kuosissa linnun pureskellessa. Aina ei kuitenkaan näin mene. Nokka voi kasvaa myös liian pitkäksi, ja syyt voivat olla samankaltaisia kuin ylikasvaneiden kynsien kohdalla. Nokka voi olla liian pitkä, jos linnulla ei ole tarpeeksi sopivaa pureskeltavaa, mutta lintu voi olla myös laiska käyttämään nokkaansa. Myöskin puutostilat vaikuttavat nokan kasvuun, joten hyvällä ruokavaliolla omistaja vaikuttaa myös linnun nokan kuntoon. Nokka voi myös kasvaa vinoon, joko synnynnäisesti tai tapaturman vuoksi, jonka vuoksi se ei kulu normaalisti ja kasvaa liian pitkäksi tai vinoksi.
Ensisijassa linnun nokka pysyy kuosissa, kunhan sillä on tarpeeksi lajityypillistä tekemistä ja sopiva ruokavalio, unohtamatta UV-valon tuomaa hyötyä D-vitamiinin suhteen.
Normaalin mitoissa olevaa papukaijan nokkaa ei tule lyhentää tai hioa huvikseen! Lievästi liian pitkä nokka ei ole linnulle haitaksi, kunhan se voi edelleen syödä, pureskella, kiipeillä ja sukia. Liian hutiloitu nokan keinotekoinen lyhentäminen voi saada sen kasvamaan liikaa.
Liian pitkä nokka on sitten, kun se alkaa vaikeuttaa linnun elämää. Jos linnulla on nokassaan epätavallisia muodostumia, kuten se kasvaa liian pitkäksi, liian yksipuolisesti, alanokassa on piikkejä tai nokassa on rakoja, tulee linnun hyvinvointia seurata tarkkaan. Ongelmiin tulisi varautua ja hoitoon hakeutua jo mielellään ennen kuin nokka on selvästi linnun ruokailun tai muun normaalin toiminnan haitaksi. Tällöin nokkaa tulee lyhentää joko leikkaamalla tai hiomalla, jonka ainakin aluksi tulisi suorittaa eläinlääkäri, joka opastaa nokan hoitoon kotona.
Nokka voi kasvaa väärän malliseksi myös syntymästä asti olleen ominaisuuden tai vian vuoksi, tai jos linnun nokka joutuu onnettomuuteen, kuten esimerkiksi lintu törmää ikkunaan tai sen nokkaa puraisee toinen lintu. Jos nokka kasvaa väärin, se myös yleensä kuluu väärin, ja sen pituutta ja muotoa tulee seurata. Monesti tällöin nokkaa joutuu lyhentelemään useammin kuin kerran. Kokenut käsittelijä voi lyhentää nokan itse, mutta varmimmin homma hoituu eläinlääkärillä, joka voi myös tarvittaessa rauhoittaa linnun toimenpidettä varten. Nokan kärkeä voi leikata terävillä leikkureilla, tai hioa esimerkiksi metallisella kynsiviilalla (jos ylikasvu ei ole suurta) tai dremelillä. Leikkurien tulee olla terävät ja riittävän vahvat, jotta nokka ei lohkea leikatessa. Hiomalla lopputulos on luonnollisempi ja sileämpi. Nokankin sisällä kulkee suoni, johon leikkaamista on ehdottomasti vältettävä. On myös vältettävä vahingoittamasta linnun kieltä lyhennettiin nokkaa leikaten tai hiomalla.
Jos linnun nokka kasvaa kroonisesti vinoon ja sitä pystyy lintuihin erikoistuneen eläinlääkärin ohjein lyhentämään kotona, kannattaa tämä opettaa linnulle tempuksi positiivisen vahvistamisen keinoin.
Kalkkijalkapunkki
Erityisesti undulaateilla ja kanarialinnuilla tavattu kalkkijalkapunkki voi esiintyä minkälajisella linnulla tahansa, ja se aiheuttaa linnun jalkoihin, nokan pieleen, joskus jopa silmien ympärille röpömäistä, vaaleaa muodostelmaa. Nokassa kalkkijalkapunkki saattaa aiheuttaa myös nokan paksuuntumista ja liikakasvua. Se leviää helposti ja saattaa olla piilevänä linnussa ennen puhkeamista. Kaikki parven linnut tulisi hoitaa, ja häkin sisustus puhdistaa tai mielellään uusia täysin, ja häkki pestä huolellisesti. Yleinen hoito kalkkijalkapunkkiin on Ivomec-lääke, jonka määrää eläinlääkäri. Kalkkijalkapunkki saattaa olla linnulla oireettomana, ja laueta esimerkiksi stressistä.
Muut vaivat ja sairaudet
Yleinen voimattomuus
Valitettavasti linnuilla ei aina pystytä diagnosoimaan mitään tiettyä syytä voimattomuudelle ja lopulta kuolemalle. Yksi monenlaisia oireita aiheuttava on megabakteeri, joka on nimestään huolimatta hiiva (Avian Gastric Yeast, AGY). Sen oireet ovat moninaiset ja megabakteeri voi olla myös oireeton kauan. Toisaalta lintu voi vaipua syömättömäksi, toisaalta taas syödä paljonkin mutta kuihtua silti silmissä. Moninaisen ja silti epämerkittävän oireenkuvan takia sitä on hankala diagnosoida.
Kalkkihalvaus
Erityisesti harmaapapukaijoilla tavattu kalkkihalvaus on tila, jossa kalsiumin puutostila aiheuttaa linnulle halvaantumisenomaisen tilan. Tila vaatii aina eläinlääkärin hoitoa! Yleensä tila hoidetaan kalsiumpistoksella. Ennaltaehkäisy on tärkeää, ja linnuille lajiin katsomatta on tarpeen tarjota lajin tarpeisiin nähden riittävästi kalkkia, sekä pitää niillä UV-valoa, joka helpottaa kalsiumin imeytymistä.
Munintaongelmat
Ylimuninta on erityisesti neitokakadujen ja seeprapeippojen ongelma, jota kohtaa myös ajoittain muilla pienillä linnuilla, harvemmin isoilla papukaijoilla. Krooninen muninta on tila, jossa lintu munii ilman kunnollista pesää tai pesimäolosuhteita epätoivottuja munia. Munintaan liittyy aina se riski, että muna jää jumiin linnun sisään tai rikkoutuu. Munintaongelmia kannattaa yrittää estää jo ympäristöstä ja ruokavaliosta lähtien: kannattaa välttää tilannetta, jossa linnun ajaa itse epätoivottuun pesimävireeseen. Ennen munintaa naaras saattaa olla tuskainen, sen pyrstö on epänormaalissa asennossa ja se hengittää raskaasti. On pidettävä huoli, että muna tulee ulos, ja että kyse ei ole jostain muusta terveydellisestä ongelmasta. Harkitussa kasvattamisessakin munien kanssa on ajoittain ongelmia, ja varsinkin sisälle rikkoutunut muna kaipaa ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa. Jumiutunutta munaa voi yrittää saada kotikonstein tulemaan ulos laittamalla lintu lämpimään tilaan, ja hieromalla sen kloaakkia hellästi. Joskus muninnan yhteydessä naaraan munanjohdin saattaa luiskahtaa ulos, joka vaatii ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa.
Ylipaino/liikalihavuus
Kuten ihmisetkin, linnutkin voivat kärsiä elintasosairauksista, kun ne saavat liikaa ja/tai liian energiapitoista ruokaa ja liian vähän liikuntaa. Paras ennaltaehkäisy ylipainoon ja sen lieveilmiöihin kuten rasvamaksaan, rasvakasvaimiin ja muihin sisäelinongelmiin on pitää linnun ruokavalio kuosissa, antaa linnulle paljon tilaa liikkua ja järjestää sen elinympäristö niin, että se myös hyödyntää sille tarjotun tilan. Ylipainon merkkejä ovat esimerkiksi pullottava vatsa, jolloin linnun pystysuunnassa oleva rintalasta jää kuopalle.
Alipaino ja lihaksettomuus
Harva terve lemmikkilintu on alipainoinen, jos omistaja huolehtii riittävästä ravinnonsaannista. Sen sijaan lintu voi olla hyvinkin heikossa lihaskunnossa. Molemmissa tapauksissa sen rintalasta saattaa törröttää rinnassa kuin pystysuunnassa menevä purje. Siihen lentämisessä käytettyjen, valtavien lihasten tulisi kiinnittyä.
Hormonaalinen käyttäytyminen ja käytöshäiriöt
Osa lajeista on taipuvaisempia hormonaaliseen käyttäytymiseen kuin toiset. Ongelmamuninta on käsitelty aiemmin tässä tekstissä. Muuten hormonaalinen käyttäytyminen saattaa pitää sisällään mm. ainaista pesäkolojen etsimistä/rakentelua, aggressiivisuutta, ihmisille/esineille oksentamista, jopa huutoa ja nyppimistä. Aina hormonaalinen käyttäytyminen ei ole käytöshäiriö, mutta omistajan kannattaa miettiä, onko tarpeen pitää lintua pesimävireessä vaikka sen ainut oire olisikin silppuaminen ja “pesäkolossa” kykkiminen, sillä tämä voi aiheuttaa linnussa turhautumisen tunnetta. Linnun hormonaalisuuteen voi vaikuttaa elinympäristöllä (onko siellä pesäkoloja tai pesätarvikkeita), ruokavaliolla (monesti rasvainen tai proteiinipitoinen ruoka kannustaa lintua tämänkaltaiseen toimintaan), valolla sekä kesyillä linnuilla myös ihmisen vuorovaikutuksella (lintua ei tulisi esim. silittää selästä, sillä se on linnulle voimakkaasti parisiteen vahvistamiseen liittyvää koskettelua). Joskus pieni hormonaalinen käyttäytyminen purkautuu varsinkin uusien linnunomistajien silmissä pelottavalla tavalla, sillä lintu saattaa ähistä ja puhista siipiään roikottaen ja heilutellen kuin sairaskohtauksen kourissa. Onkin omistajalle tarpeen opetella oman lajinsa pesimäkäyttäytymisen merkit, sillä ilman ennakkotietoa pesimä-ähinää ja oikeaa hengitystiesairautta saattaa olla vaikea erottaa toisistaan.
Flunssa
Terveellä linnulla sierainten tulisi olla kuivat ja eritteettömät. Terve lintu varmasti aivastelee ajoittain, mutta aivastukset ovat kuivia, vaikka niitä tulisi useita peräkkäin. Flunssainen lintu saattaa olla voimaton ja levätä paljon. Sierainten vuotaminen saattaa olla myös ensimmäinen oire. Linnut ovat herkkiä vedolle, joten niiden asumuksen tulee sijaita ehdottoman vedottomassa paikassa. Osa lajeista sietää viileitä lämpötiloja, mutta vedoton linnun asuintilan tulee olla. Flunssan ensihoitona on vedoton ja lämmin tila, mutta se saattaa vaatia myös lintuihin erikoistuneen eläinlääkärin tarkemman diagnoosin ja hoidon.
Hengityselinten ongelmat
Linnuilla voi olla hengityselinten ongelmia, kuten hengenahdistusta. Aina syy ei selviä, mutta raskaaseen tai äänekkääseen hengitykseen tulee aina puuttua. Jotkut linnut kärsivät myös pölyisyydestä, jolloin oireena voi olla esimerkiksi vahanahkan turvotus ja punoitus, sierainten vuotaminen sekä aivastelu. Esimerkiksi eteläamerikkalaiset lajit sietävät huonommin pölyisiä huonetovereita kuten kakaduja tai harmaapapukaijoja. Huonokuntoinen lintu saattaa olla hengästynyt lentokierroksen päätteeksi, mutta tällöin hengitys tasaantuu pian. Sairaalla linnulla hengitys on tyypillisesti äänekästä sekä sen pyrstö saattaa heilua hengityksen tahdissa.
Kasvaimet, patit ja paiseet
Linnuilla esiintyy myös syöpää ja kasvaimia. Undulaatit sekä kanarialinnut tuntuvat olevan erityisen alttiita kasvaimille, ja ylipainoisten lintujen vitsaus ovat myös kellertävät rasvakasvaimet. Linnun iho on höyhenpeitteinen, joten pienet patit ja paiseet saattavat jäädä herkästi huomiotta, elleivät ne ilmaannu juuri vahanahkaan tai silmän ympärille. Rasvakasvaimia pystyy ehkäisemään pitämällä lintu normaalipainoisena ja hyvässä kunnossa, mutta muuten kasvaimien tuloon ei juuri voi vaikuttaa. Kanarialinnuille höyhenkystiä voi tulla, jos on yhdistetty harkitsematta kaksi ns. ”pehmeähöyhenistä” lintua yhteen. Niiden jälkeläisillä höyhenet voivat olla niin pehmeitä, että ne eivät läpäise ihoa, vaan alkavat kasvaa ihon alle patiksi. Tapauskohtaisesti kannattaa käydä lintulääkärin puheilla linnun tilanteesta. Myös linnun ilmapussin puhkeaminen voi näyttäytyä pattina: ilmaa pääsee ihon alle ja se paisuttaa lintua kuin ilmapalloa.
Tasapainoelimen ongelmat
Niinsanottu “taivaantähystys” eli “star gazing” on yleistermi jota käytetään useilla eläinlajeilla ilmaisemaan tasapainoelimen ongelmia, mm. tulehdusta. Vioittuneen tasapainon aistimisen vuoksi eläin ei pidä päätään suorassa, vaan jollain tavalla vinossa, esimerkiksi toinen silmä tai nokka ylöspäin. Tila kaipaa ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa. Tilasta kärsivä lintu ei voi elää elämäänsä normaalisti, sillä esimerkiksi sen liikkuminen on todella vaivalloista.
Korvatulehdus
Vaikka linnuilla ei olekaan ulkokorvia, niillä voi olla korvatulehdus. Korva kutiaa, ja lintu rapsuttelee sitä erityisen paljon. Myös linnun höyhenet saattavat tahriutua rusehtavasta eritteestä, jota korvasta valuu. Korvatulehdus vaatii eläinlääkärin hoitoa.
Silmäongelmat
Linnuilla tavattavat silmiin liittyvät ongelmat ovat samankaltaisia kuin ihmisillä tai muillakin eläimillä. Silmään joutunut roska tulee poistaa, ellei se pian poistu itsekseen. Lintu voi kolauttaa päänsä tai silmänsä, jolloin se pitää herkästi silmää kiinni. Tällöin on taattava linnulle rauha, jotta se voi toipua rauhassa. Silmätulehduskin on mahdollinen, tosin harvinainen vaiva, joka kaipaa eläinlääkärin apua. Linnulle voi tulla myös glaukooma tai kaihi, jolloin linnun näkökyky voi heiketä molemmista tai toisesta silmästä. Silmä voi myös puhjeta ja sokeutua, jos se tökätään johonkin terävään. Sokean tai huononäköisen linnun kanssa on muistettava ottaa linnun heikentynyt näkökyky huomioon linnun elinympäristössä ja arjessa.
Psittakoosi
Myös nimillä ornitoosi, lintuklamydia, papukaijatauti ja papukaijakuume tunnettu tauti on hankala diagnosoida ja hoitaa. Se voi tarttua myös ihmiseen, vaikka perusterveelle aikuiselle se ei olekaan hengenvaarallinen. Linnulla voi olla monia erilaisia oireita erilaisilla yhdistelmillä, joka tekee taudin toteamisesta hankalaa. Lintu voi myös kärsiä psittakoosista hyvin kauan. Jos lääkitys aloitetaan ajoissa, tauti on parannettavissa. Se ei ole Suomessa kovin yleinen, vaan sitä esiintyy lähinnä tuontilinnuilla.
Vaikka ylläoleva lista onkin pelottavan kuuloista luettavaa, linnut sairastavat onneksi kohtuullisen harvoin. Ne eivät tarvitse vuosittaisia rokotuksia tai rutiininomaisia terveystutkimuksia. Omistajan kannattaa tuntea lintunsa, jolloin hän huomaa herkemmin, milloin lintu käyttäytyy erilailla kuin aiemmin, joka saattaa olla pahoinvoinnin ensimmäinen oire.
